Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Noin vuosi sitten uutisissa oli hälyttäviä tietoja nuoruusiän juuri ylittäneiden miesten köyhtymisestä ja heidän työllistymisasteensa heikkenemisestä kymmenen vuoden aikana lähes 10 prosentilla.

Luulisi, että tämä antaisi aihetta kaikille, jotka puhuvat köyhyydestä tai syrjäytymisestä. Vähän on kuitenkin kuultu kommentteja. Tasa-arvokeskusteluissa on selkeä vinoutuma. Tietoa ei joko kuulla tai sitä ei haluta ymmärtää. Miksi?

Luvut, joista puhun, ovat noin vuoden takaa. Niitä laati muun muassa valtionvarainministeriö (ks. Kauppalehti 6.4.2018, Talouselämä 27.8.2018). Näiden lukujen mukaan 25–34-vuotiaiden miesten työllisyysaste putosi vuodesta 2008 alkaen yli 87 prosentista alle 80 prosentin.

Tämän rinnalla tarjottiin tietoa, että pienituloisten miesten osuus ikäluokissa 25–34-vuotiaat oli samana aikana noussut noin 6 prosentista noin 18 prosenttiin. Samanikäisten naisten keskuudessa pienituloisuus oli koko ajan pysynyt haarukassa 8–13 prosenttia ja oli päätynyt 10 prosenttiin (Tilastokeskus).

Kehityksellä on jo monenlaisia yhteiskunnallisia seurauksia (yksilöllisistä vaikutuksista puhumattakaan). Esimerkiksi koulutustason alhaisuus, syntyvyyden lasku ja perheettömyys seuraavat köyhtymistä. Siitä seuraa monia sellaisia myös päätöksentekoon vaikuttavia uusia haasteita, jotka poliitikkojen tulisi ottaa viimeistään nyt tosissaan.

Aimo Ruusunen

Lappeenranta