Lehtikuva/Jussi Nukari

Ympäristöministeri Krista Mikkonen kehottaa välttämään verkkokalastusta norppa-alueilla myös heinäkuussa.

Kansalaisaloite verkkokalastuksen kieltämiseksi saimaannorpan levinneisyysalueilla keräsi vaadittavat 50 000 nimeä ennätysnopeasti. Nimet olivat kasassa perjantaina kello 12.44.

Keskiviikkona 3. heinäkuuta jätetyssä aloitteessa ehdotetaan verkkokalastuksen kieltämistä ympäri vuoden saimaannorpan suojelemiseksi:

”Me allekirjoittaneet äänioikeutetut Suomen kansalaiset vaadimme, että verkkokalastus on kiellettävä Saimaalla kokonaan saimaannorpan levinneisyysalueilla, ympäri vuoden.”

Saimaan verkkokalastusrajoituksia on selvästi syytä tiukentaa, toteaa ministeri Krista Mikkonen.

Neljän kuutin verkkokuolema on herättänyt valtavasti huomiota. Saimaannorpan suojelemiseksi asetettu verkkokalastuskielto päättyy nykyisin 1. heinäkuuta.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) kuvaili norppakuolemia äärimmäisen ikäviksi. Ministeriö ilmoitti perustavansa syksyllä työryhmän selvittämään kalastusrajoitusten suhdetta norppien suojeluun.

ILMOITUS

Kuuttien kuolemat poikivat myös toisenkin kansalaisaloitteen.

Verkkokalastusrajoituksia syytä tiukentaa

Metsähallitus vetoaa yhdessä ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen (vihr.) kanssa Saimaalla kalastavia välttämään verkkokalastusta norppa-alueilla myös heinäkuussa.

– Vaikka verkkokalastuskielto Saimaalla on päättynyt kesäkuun loppuun, on riski kuuttien kannalta edelleen suuri, sanoo Mikkonen.

– Verkkokalastuskuolemat aiheutuvat usein inhimillisestä oletuksesta, että verkkokalastuskiellon päätyttyä verkkokalastus Saimaalla olisi vaaratonta kuuttien kannalta. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Verkkokalastus on saimaannorpan suurin uhka. Sitä tulisi Ympäristöministeriön tiedotteen mukaan välttää norppien vakituisilla elinalueilla myös heinäkuussa, koska verkkoihin kuolleista saimaannorpista noin 80 prosenttia on alle 24-kiloisia kuutteja.

Keskimäärin saimaannorpan poikanen saavuttaa 24 kilon painon elokuussa.

– On tärkeää, että maa- ja metsätalousministeriö on ilmaissut aikeensa perustaa syksyllä laajapohjaisen yhteistyöryhmän pohjustamaan seuraavan valtioneuvoston kalastusrajoitusasetuksen valmistelua, sanoo ministeri Mikkonen.

– Saimaan verkkokalastusrajoituksia on selvästi syytä tiukentaa.

Juttua päivitetty kello 13.11.