Jäsenmaiden tiistaina tekemän kompromissin mukaan EU:n komission uudeksi puheenjohtajaksi valitaan Saksan puolustusministeri Ursula von der Leyen.
Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaksi eli niin sanotuksi EU:n presidentiksi nousee Belgian entinen pääministeri Charles Michel, ulkopoliittiseksi johtajaksi Espanjan ulkoministeri Josep Borrell ja Euroopan keskuspankin pääjohtajaksi IMF:n pääjohtaja, ranskalainen Christina Lagarde.
Von der Leyen on ensimmäinen nainen komission johdossa, mutta hän on myös ensimmäinen saksalainen komission puheenjohtajana. Tämä on vähintään yhtä merkittävää, koska tähän saakka vallinneen sanattoman konsensuksen mukaan Euroopan mahtivaltio Saksa ei havittele EU:n korkeinta virkaa.
EPP sai puolet EU:n neljästä tärkeimmästä virasta.
Nyt tämä periaate hylättiin jo ennen toukokuun EU-vaaleja, kun konservatiivien EPP asetti kärkiehdokkaakseen saksalaisen Manfred Weberin.
Weber herätti loppujen lopuksi niin paljon vastustusta, että romukoppaan lensi koko kärkiehdokkaiden varaan rakentuva valinta.
Erittäin konservatiivinen Weber edustaa Saksan kristillisdemokraattien baijerilaista haaraa CSU:ta, Ala-Saksista lähtöisin oleva von der Leyen kristillisdemokraattisten unionipuolueiden muualla Saksassa toimivaa osaa. Erityisen ei-konservatiivinen ei von der Leyenkään ole.
Suhmuroinnin paluu
Ei taida olla olemassakaan kovin hyvää valintatapaa 28 jäsenmaasta ja lukuisista puolueista koostuvan EU:n johtajien nimittämiseksi.
Paljon puhuttu kärkiehdokasmenettely oli loppujen lopuksi toiminnassa vain yhden vaalikauden. Nyt johtotehtävät jaettiin perinteiseen tapaan jäsenmaiden johtajien kabinettikähminnöillä, joissa hitaat (kestävimmät neuvottelijat) söivät nopeat.
Kärkiehdokasmenettely oli ainakin minun mielestäni huono. Se olisi sementoinut komission johtoon konservatiivien EPP:n edustajan pitkäksi aikaa, koska Itä-Euroopan uudet jäsenmaat muuttivat voimasuhteet EPP:lle edullisiksi.
EPP on kyllä europarlamentin suurin puolueryhmä, mutta kärkiehdokasmenettely ei anna mahdollisuuksia pienemmistä ryhmistä tuleville – vaikkapa tällä kertaa keskustaliberaalien Margrethe Vestagerille.
Mutta ei hyvältä näytä tämä nyt harjoitettu suhmurointimetodikaan. Lopputuloksena tosin näinkin valittiin komission puheenjohtajaksi saksalainen konservatiivi, vaikkakin eri henkilö kuin alun perin kaavailtu.
Tämän kevään vaaleissa kaventuneesta kannatuksesta huolimatta EPP:llä meni valintapeleissä hyvin. Ursula von der Leynin lisäksi EKP:n johtoon nousevan Christine Lagarden puolue, Ranskan tasavaltalaiset, kuuluu EPP:hen. Puolet neljästä tärkeimmästä virasta, ei hullummin.
EPP:llä on 182 europarlamentin 751 paikasta.
Turha odottaa uudistumista
EU:n johtohenkilöiden valinnasta voi tehdä sen johtopäätöksen, että ainakaan mitään suurempaa uudistumista on EU:lta turha odottaa.
EU tarvitsisi polttavasti lujaa tarttumista ilmastokriisiin, eriarvoisuuden lisääntymiseen ja kansalaisten luottamuksen murenemiseen, korruptioon ja veronkiertoon sekä pakolaispolitiikkaan. Ensi syksy tosin mennee muutenkin yhä brexitin merkeissä.
Ei ehkä anna kaikkein vakuuttavinta kuvaa se, että komission johtoon nousevaa Ursula von der Leyeniä on syytetty sukulaisten suosimisesta Saksan puolustusministeriön satojen miljoonien konsulttisopimuksissa. Hän on myös ”tahattomasti” plagioinut 40 prosenttia lääketieteen alan väitöskirjastaan.
Väitöskirjojen plagiointi tuntuu olleen Saksan poliitikkojen keskuudessa maan tapa, mutta toivottavasti ei kuvitella, että EU:n tiedepolitiikka lähtee sillä nousuun.