Annina Mannila

Säveltäjä Kalevi Ahon taiteellinen työ kumpuaa omasta persoonasta, mutta saa käyttövoimaa myös kaikesta, mikä yhteiskunnassa ja maailmassa tapahtuu.

Musiikki sulostutti ja askarrutti forssalaisnuorukaista jo pikkupoikana. Maaliskuussa 70 vuotta täyttäneen säveltäjä Kalevi Ahon ensimmäiset sävellykset kehkeytyivät Jean Sibeliuksen tapaan jo kymmenkesäisenä viuluopintojen ja nuottienluvun hallitsemisen myötä.

– Jo tuolloin minulla oli voimakas tarve luoda omaa musiikkia. Ehkä säveltäen saattoi purkaa syvimpiä tuntojaan ja käsitellä abstraktilla tavalla monia vaikeita asioita sekä omaa suhdetta ympäröivään yhteiskuntaan. Säveltäen sanottava ei lopu koskaan, sillä musiikillista maailmankuvaa voi lähes loputtomiin laajentaa ja täydentää. Musiikillinen universumini ei ole lähestulkoonkaan täyttynyt, mikä innoittaa aina uusiin teoksiin.

Ahoa on luonnehdittu pluralistiksi, joka rohkenee säveltää milteipä crossoveria, musiikkia, jossa eri tyylilajit sekoittuvat toisiinsa. Olennaisinta on sanoma, jota tekniset ratkaisut palvelevat.

”Taiteen pitää käsitellä syvällisiä asioita, mutta ei kaiken pidä olla kuolemanvakavaa.”

– Musiikki ei ole kieltä, joten pelkästään sävelin ei voi kertoa konkreettista tarinaa. Sävelin voi ilmaista emootioita, tunteiden vaihtelua, vaikkapa ilosta suruun tai riemusta epätoivoon. Sävellys on onnistunut, jos kuulija etsii sille merkityksiä ja saa hänet pohtimaan omaa suhdettaan maailmaan.

– Tässä mielessä olen hyvin iloinen 4. huhtikuuta Lahden Sibeliustalossa kantaesitetyn 17. sinfoniani palautteesta. Sinfoniani oli ollut monille suuri elämys ja saanut heidät ajattelemaan. Monet kokivat sinfoniani aikamme kuvaksi kaikkine ristiriitoineen ja uhkineen.

ILMOITUS

Näin tyytyväinen säveltäjä kuvaili tunnelmiaan mielestäni syvällisimmän ja upeimman sinfoniansa kantaesityksen jälkeen.

Joskus pitää irrotellakin

Sävellysten syntyä usein mystifioidaan, ja haetaan paikan henkeä niiden kehkeytymisessä. Aholle tuo paikka voi olla vaikkapa pohjoiseen kiitävä juna. Yksinäiset junamatkat saavat hänen ajatuksensa liikkeelle.

Yksi Ahon tuotantoa yhdistävä tekijä on hänen mieltymyksensä ironiaan ja parodiaan. Hyönteiselämää-oopperan libreton hän muokkasi Josef Čapekin näytelmästä. Satiirisessa kuvauksessa hyönteiset edustavat ihmistyyppejä narsistisine piirteineen ja voiton tavoitteluineen.

– Taide voi, ja sen pitää käsitellä syvällisiä asioita, mutta ei kaiken pidä olla kuolemanvakavaa. Joskus pitää irrotella myös kevyemmillä teemoilla. Satiirin ja parodian keinoin voi tuoda vakavankin sanoman tehokkaammin julki kuin totisesti paasaten. Syvimmästä tragediasta on usein pieni askel komiikkaan ja päinvastoin.

Aho tunnetaan teräväsanaisena, kantaaottavana taitelijana. Hänen mielestään taiteilijoiden pitäisi tarvittaessa puhua suunsa puhtaaksi, siitä mitä he ajattelevat maailmantilasta.

– Musiikin myötä se on vaikeaa, sillä musiikki ei ole kieltä. Yhteiskunnalliset teemat ovat tärkeitä kaikissa viidessä oopperassani, mutta on selvää, että jokainen teos ei voi olla yhteiskunnallisesti julistava. Aina voi myös ilmaista ajatuksiaan sanoin, kuten olen tehnyt puheissani, kolumneissani ja muissa teksteissäni. Ei pidä olla vaiti.

Sivistys yhteiskunnan elinehto

Kalevi Aho on herättänyt laajaa huomiota vertaamalla yritystukia ja muita edellisen hallituksen suosimia menoeriä kulttuurin tukiin. Hän kantaa huolta myös koulutuksen asemasta. Hän muistuttaa, että sivistys ja yleistietous ovat hyvin toimivan yhteiskunnan elinehtoja, mikä pitäisi laajemmin huomioida myös päätöksenteossa.

”Sävellys on onnistunut, jos kuulija etsii sille merkityksiä ja saa hänet pohtimaan omaa suhdettaan maailmaan.”

– Hyvä yleissivistys ja tietoisuus muunlaisistakin yhteiskunnallisista olosuhteista auttavat ymmärtämään toisenlaisia ihmisiä ja laajentamaan näköaloja. Nykyisissä opetussuunnitelmissa opetusta on ohjattu määrätietoisesti markkina- ja kilpailukoulun suuntaan unohtaen, että koulutuksen keskeisen tehtävän pitäisi olla kaikille yhteisen, laajan yleissivistyspohjan luominen ja kriittiseen ajatteluun kasvattaminen. On käsittämätöntä, miksi erinomaiseksi osoittautunutta järjestelmää on alettu ”uudistaa” heikommaksi ideologisin perustein.

EVA:n taannoinen johtaja Matti Apunen moitti Kalevi Ahoa ja monia muitakin ”hämmentäviksi elitisteiksi”.

– Apunen tarkoittanee vastustavia kannanottojani suhteessa kulttuurimenoista säästämiseen. Hänen katsannossaan unohdan, että kulttuurin tukeminen maksaa. Kulttuuriin uhratut julkiset rahat eivät vastaa Apusen mielestä kaikilta osin tarkoitustaan.

– Asiahan on juuri päinvastoin! Miten henkisesti köyhä maailma olisikaan ilman musiikkia, kirjoja, kuvataiteita! Kulttuuri maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin, mutta epäsuorasti. Tämä ei näy kansantaloudessa muuten kuin tekijänoikeuksissa liikkuvissa rahavaroissa, jotka nekin ovat suuremmat kuin maataloudessa liikkuvat varat, Aho jyrähtää.

Yhteiskunta säveltäjän taustalla

Aho on myös huolissaan Suomen salakavalasta luisumisesta kohti luokkayhteiskuntaa.

– Tämä näkyy siinä, että tuloerot köyhimpien ja rikkaimpien väillä ovat kasvaneet viimeisen 30 vuoden aikana valtavasti. On myös entistä enemmän syrjäytyneitä, jotka näyttävät pudonneen kokonaan työelämän kelkasta.

Kaj Chydenius totesi tekemässäni Rondo-lehden haastattelussa, että ei ole olemassa punaista sävellajia.

– Ei tietenkään mikään sävellaji, eikä melodia voi olla punainen tai musta. Samoihin melodioihin on voitu luoda sekä virsi- että vallankumoustekstejä. Taiteellinen työ kumpuaa omasta persoonasta, mutta käyttövoimaa antaa myös kaikki, mikä yhteiskunnassa ja maailmassa tapahtuu.

– Sibeliuksen Finlandia ja 2. sinfonia liittyivät sortokauteen. Ne koettiin välittömästi poliittisiksi sävellyksiksi, ilmauksiksi siitä, että haluttiin vapautua sorrosta. Dmitri Šostakovitšin 9. sinfonia syntyi vuonna 1945, jolloin häneltä odotettiin suurta sodan päättymisen herooista sankarisinfoniaa. Šostakovitš petti odotukset ja sävelsi osin rallattelevan, hilpeän teoksen. Tämä oli häneltä voimakkaasti poliittinen, stalinistista kulttuuripolitiikkaa vastustava teko.

– Säveltämiseni keskeisenä lähtökohtana on se, miten koen elämän ja maailman. Myös yhteiskunnallinen ulottuvuus on suurimmissa teoksissani aina piilevästi mukana. Yksittäisen sävellyksen kehityskaari voi toisinaan käydä kohti katastrofeja, aivan kuten nykyinen maailman tilanne. Samalla kuitenkin haluan antaa kuulijoille toivoa ja kauneutta. Uskoa siihen, että myös tämän ajan mahdollisuuksista voi luoda yhtä pysyväarvoista kuin mitä entiset mestarit ovat tehneet.

Musica Kalevi Aho Forssassa 28.–29. kesäkuuta.


Hyvä lukija!

Kiitos, että luit jutun. Tämä juttu on kirjoitettu kotiin tilattavaan lehteemme.

Jokainen tilaus vahvistaa toimituksemme resursseja kirjoittaa luotettavia uutisia ja juttuja verkkoon.

Tilaa nyt Kansan Uutiset. Edistät moniäänistä journalismia!

Tarjoushintaan kotiin kannettuna 30 €/3 kk + sähköinen digilehti 3 kuukaudeksi 4,90 €.