Lehtikuva/Philippe Huguen

Helleaalto koettelee laajoja alueita Keski-Euroopassa, ja loppuviikolla lämpötilojen ennustetaan edelleen nousevan.

Osassa Saksi-Anhaltin osavaltion moottoriteitä on asetettu 120 kilometrin nopeusrajoitus sen takia, että helle on alkanut sulattaa teiden päällystettä.

Saksassa rikottiin keskiviikkona kaikkien aikojen kesäkuun lämpöennätys, kun Coschenissa mitattiin 38,6 astetta. Coschen sijaitsee lähellä Puolan rajaa Brandenburgin osavaltiossa.

Rostockin lähistöllä havaittiin keskiviikkona kiskojen vääntymistä rautatiellä.

Ranskassa on varoitettu väestöä helteen vaaroista terveydelle.

Suurimmassa osassa Saksan moottoriteitä ei ole lainkaan pakollisia nopeusrajoituksia.

Ranskassa kouluja suljettu

Keski-Eurooppaa koettelevan helleaallon syynä on Saharasta tuleva kuuma ilma, jota ohjaa pohjoiseen Atlantilla viipyvä matalapaine ja Keski-Euroopan korkeapaine.

ILMOITUS

Ranskassa on varoitettu väestöä kuumuuden terveydelle asettamasta uhasta. Vuoden 2003 helleaallon on arvioitu aiheuttaneen 15 000 ylimääräistä kuolemaa.

Osassa Ranskaa koulut ovat suljettuina ainakin tämän viikon loppuun asti. Kuumuuden odotetaan Ranskassa edelleen nousevan loppuviikolla, ja maan kaikkien aikojen ennätyksen, 44,1 astetta uskotaan olevan vaarassa perjantaina. Tämä lämpötila mitattiin elokuussa 2003.

Pariisissa, Marseillessa, Lyonissa ja Strasbourgissa kiellettiin kymmenen vuotta vanhempien autojen ajaminen keskustoihin ilmansaasteiden vuoksi.

Espanjaan ennustetaan 45 asteen lämpöä perjantaiksi. Metsäpalovaarasta on varoitettu, ja Kataloniassa on jo syttynyt laaja metsäpalo.

Ennätykset vaarassa

Keskiviikkona rikottiin Saksan ohella kaikkien aikojen kesäkuun lämpöennätykset myös Puolassa ja Tšekissä. Puolan Radzynissa mitattiin 38,2 astetta ja Tšekin Doksanyssa 38,9 astetta.

Kesäkuun ennätykset saattavat tällä viikolla rikkoutua myös ainakin Belgiassa, Hollannissa, Itävallassa, Luxemburgissa, Sveitsissä ja Tanskassa.

Erittäin kuumia lämpötiloja on mitattu myös Italiassa ja Kaakkois-Euroopassa.

Mittaushistorian kuumimmat kesät Euroopassa ovat olleet kaikki tällä vuosituhannella: 2018, 2010, 2003, 2016 ja 2002. Tämä viittaa vahvasti siihen, että ilmastokriisi vaikuttaa asiaan.

Ilmatieteen laitoksen Euroopan sääkartta.