SAK

Palkansaajien ostovoimaa kasvattivat kohentunut työllisyys ja palkankorotukset.

Palkansaajien ostovoima eli yhteenlaskettu käytettävissä oleva reaalitulo lisääntyi kolme prosenttia viime vuonna. Hyvä kehitys jatkuu myös tänä vuonna ja ostovoima kasvaa 2,4 prosenttia, arvioi tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunta raportissaan.

Vahva talouskasvu ja voimistunut työvoiman kysyntä nostivat työllisten määrää viime vuonna 2,7 prosenttia edellisvuotta korkeammalle ja työllisyysaste nousi 71,7 prosenttiin. Työllisyysasteen nousun ennakoidaan jatkuvan myös tänä vuonna.

SAK:n pääekonomistin Ilkka Kaukorannan mukaan syksyllä käynnistyvällä työehtosopimuskierroksella on pyrittävä ratkaisuihin, jotka tukevat hyvän työllisyys- ja ostovoimakehityksen jatkumista.

Suomen kilpailukyky parantunut selvästi

Palkansaajien nimellisansiot nousivat viime vuonna 1,7 prosenttia. Tänä vuonna ansiotason arvioidaan nousevan 2,7 prosenttia.

Raportin mukaan Suomen hintakilpailukyky on parantunut viime vuosina selvästi.

– Suotuisan kehityksen jatkuminen edellyttää nykyistä vauhdikkaampaa tuottavuuden kasvua. Sen takia hallituksen tulisi satsata erityisesti kasvua tukeviin infra-, tutkimus- ja kehitys- sekä koulutusinvestointeihin, Kaukoranta sanoo.

Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan palkanmuodostuksen seurantaraportissa selvitetään ansioiden, hintojen ja ostovoiman sekä kilpailukyvyn kehitystä ja kehitysnäkymiä.