Antti Rinteen hallitus tarvitsee näyttöjä työllisyysasteen nostamiseksi, jotta se voi toteuttaa uudistusohjelmaansa. Työpoliittisen aikakauslehden uusimmassa numerossa julkaistun analyysin perusteella tuloksia tulisi nopeimmin yksinkertaisesti muuttamalla tilastointia muissa Pohjoismaissa noudatettavalle tavalle.
Kolmen tutkijan artikkelissa kysytään, miksi Suomen työllisyysaste jää Pohjoismaiden alhaisimmaksi. 15–64-vuotiaiden työllisyysaste Suomessa on 72,7 prosenttia, Norjassa 75,1, Tanskassa 75,4, Ruotsissa 77,9 ja huippumaa islannissa 84,7.
Syitä Suomen heikkoon tulokseen on monia, mutta yksi niistä on erilainen tilastointitapa. Ruotsissa esimerkiksi vanhempainvapaalla olevat lasketaan työllisiksi, Suomessa työvoiman ulkopuolisiksi.
Jos taas työllisyysasteen lisäksi verrataan työssäoloastetta eli sitä, ketkä todellisuudessa olivat tutkimusviikolla työssä, niin tällä mittarilla ero suomalaisten ja ruotsalaisten naisten välinen ero kapenee noin kahteen prosenttiyksikköön, kun se työllisyysasteella mitattuna on vajaa 6 prosenttiyksikköä. Miehillä vastaava ero supistuu noin 5 prosenttiyksikköön – työllisyysasteella mitattuna ero on 8 prosenttiyksikköä.
Ruotsissa pienten lasten vanhemmat tekevät myös enemmän osa-aikatyötä kuin Suomessa. Suomessa osa-aikatyötä tehdään vähiten.
Kun työllisyysastetta tarkastellaan kokoaikatyöksi muutettuna, Suomen työllisyysaste nousee miehissä Tanskan edelle vuonna 2016 ja Norja on käytännössä samalla tasolla, mutta Ruotsi jonkin verran edellä.
Perusasteella ei Suomessa pärjää
Suomen erikoispiirteitä ovat finanssikriisin poikkeuksellisen kova isku, teollisuuden rakennemuutos, pitkään heikkona jatkunut talouskasvu sekä perusasteen koulutuksen saaneiden erityisen heikko työllisyys.
Tutkijat eivät pidä uskottavana, että muissa Pohjoismaissa työpaikkarakenne olisi painottunut Suomea enemmän vähän koulutusta vaativiin tehtäviin, vaikka jossain määrin palvelusektorin merkitys voi olla suurempi.
”Kun Suomi on jäänyt jälkeen muista Pohjoismaista myös koulutustasolla mitattuna, voi kysyä, onko Suomessa suurempi kuilu työnhakijoiden osaamisen ja työpaikoilla tarvittavan osaamisen välillä. Jos näin on, sen yksi ilmentymä voi olla juuri matalasti koulutettujen hyvin heikko työllisyysaste”, he kirjoittavat.
Ay-liikkeen alkuviikolla esittelemissä työllisyyskeinoissa painotetaan juuri osaamistason nostamista.
Entä ”jäykät työmarkkinat?”
Elinkeinoelämä haluaa joustoa ja työmarkkinauudistuksia. Työpoliittisessa aikakauskirjassa julkaistun artikkelin mukaan Suomen työmarkkinat eivät ole erityisen jäykät naapureihin verrattuna. Työsuhdeturvassa ”Suomen kokonaissääntely on toiseksi keveintä, mutta käytännössä samalla tasolla joustavista työmarkkinoistaan tunnetun Tanskan kanssa”.
Yksilöllinenkin irtisanominen on Suomessa toiseksi keveimmin säädelty Pohjoismaissa.
Määräaikaisten työsuhteiden irtisanomissääntelyssä Suomi on keskitason maa.
Aktiivisessa työvoimapolitiikassa iso ero
Se, missä Suomi jää selvästi muista jälkeen, on työvoimapolitiikka. Suomen työvoimapolitiikka on koulutuspainotteista, Ruotsi painottaa tukityöllistämistä selvästi eniten Pohjoismaista. Tanskassa myös osatyökykyisten tuettua työllistämistä ja kuntoutusta tarjotaan paljon. Vuonna 2016 sen piirissä oli keskimäärin 3,2 prosenttia työvoimasta, Suomessa 0,4 prosenttia.
Suomessa aktiivipolitiikkaan on mennyt viime vuosina vain runsas kolmannes työvoimapolitiikan menoista, kun Ruotsissa ja Tanskassa menojen rakenne on voimakkaan aktiivipainotteinen. Yli 60 prosenttia työvoimapolitiikan kokonaismenoista sijoitetaan aktiivitoimiin.
”Suomi käyttää valtavat resurssit työvoimapolitiikkaan, mutta sijoittaa ne kahdelta kolmasosaltaan passiiviturvan maksamiseen. Tässä mielessä Suomi poikkeaa työvoimapolitiikan profiililtaan muista Pohjoismaista”, tutkijat toteavat.
Lisäksi Suomen ohjausjärjestelmä TE-toimistoon on arvioitu muita monimutkaisemmaksi.
Työnantajat esittivät maanantaina työttömyysturvan keston lyhentämistä ja sen porrastamista. Tässäkään suhteessa Suomen malli ei ole mitenkään antelias muihin verrattuna vaan keskitasoa.