Patrizio Laina

Rahajärjestelmän kriitikko siirtyy SAK:sta toimihenkilöjärjestöön.

STTK:n uudeksi pääekonomistiksi on valittu Patrizio Lainà, joka nykyisin työskentelee SAK:n ekonomistina. 33-vuotias Lainà on koulutukseltaan valtiotieteiden tohtori ja kauppatieteiden maisteri.

STTK:n pääekonomistin tehtäviin kuuluvat muun muassa talous- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvonta ja vaikuttaminen, veropolitiikka ja rahamarkkinoiden seuranta.

Aiemmin Lainà on työskennellyt muun muassa tutkijana, opettajana ja ekonomistina Suomen Pankissa.

Äskeisissä hallitusneuvotteluissa hän osallistui vasemmistoliiton edustajana ”Kestävän talouden Suomi” -työryhmään yhdessä kansanedustaja Jussi Saramon kanssa.

Jälkikeynesiläisiin tutkijoihin lukeutuvaLainà väitteli Helsingin yliopistossa viime vuoden lokakuussa. Väitöskirjassaan hän totesi , että pankkien rahanluontioikeuden siirtäminen julkisen vallan vastuulle toisi merkittävää rahan liikkeellelaskusta saatavaa tuloa valtiolle. Suomessa kysymys on keskimäärin kuudesta miljardista eurosta vuosittain. Tämä vastaa sisäministeriön, ulkoministeriön, oikeusministeriön ja puolustusministeriön menoja yhteensä.

Kestävyysvaje ratkeaisi kerralla, hän totesi tuolloin.

Patrizio Lainà aloittaa työt STTK:ssa 12. elokuuta.