Lehtikuva/Markku Ulander

Vasemmistoliiton Veronika Honkasalo väläytti kampanjakattoa.

Kansanedustajilla on tänään viimeinen päivä ilmoittaa vaalirahoituksestaan. Valtiontalouden tarkastusvirasto julkistaa ne verkkosivuillaan.

Ei mitenkään yllättävästi tähän mennessä ilmoitetuista kalleimmat kampanjat kävivät kokoomuslaiset. Kärkipaikkaa pitää Uudeltamaalta valittu Elina Lepomäki, joka käytti vaaleihin 116 000 euroa. Omia varoja hän ei käyttänyt yhtään. Yksityishenkilöiltä rahaa tuli 87 000 ja yrityksiltä lähes 25 000 euroa.

Vaalirahoitusilmoituksessa on kerrottava tukea antaneet yksityishenkilöt, jos tukisumma ylittää 1 500 euroa. Lepomäen ilmoituksesta ilmenee, että hän on saanut 6 000 euroa muun muassa Björn Wahlroosilta. Rahoittajista löytyy myös Supercell-miljonäärejä.

Toisen yli 100 000 euron kampanjan kävi kokoomuksen eduskuntaryhmää aiemmin johtanut Arto Satonen Pirkanmaalta. Hän käytti eduskuntapaikan uusimiseen 91 000 euroa omia rahojaan.

Oman vaalirahailmoituksensa sunnuntaina jättänyt vasemmistoliiton Veronika Honkasalo arvostelee ”massiivisen kallita kampanjoita” demokratian näkökulmasta.

ILMOITUS

Hänen mielestään eduskuntavaaleissa voisi olla kampanjakatto esimerkiksi 30 000 euroa ja kuntavaaleissa 10 000.

Honkasalo itse käytti vaaleihin noin 19 000 euroa. Siitä omaa rahaa oli noin 7 000 euroa ja alle 1 500 euron lahjoituksia yksityishenkilöiltä lähes 9 000 euroa.

Kallein kampanja Saramolla, halvin Kyllösellä

Helsingin vaalipiirin vasemmistoliittolaisista kansanedustajista kalleimman kampanjan, 36 729 euroa, kävi Paavo Arhinmäki. Omia rahoja siitä oli noin 17 000 euroa ja muilta tahoilta saatua noin 18 000 euroa.

Honkasalo ja Arhinmäki saivat rahaa kaksikielisyyttä puolustavalta säätiöltä. Arhinmäki lisäksi ammattiliitoltaan PAMilta ja Osuuskunta Tradekalta.

Mai Kivelä käytti vaaleihin lähes 27 000 euroa, josta suurin osa tuli pieninä summina yksityishenkilöiltä.

Vasemmistoliittolaisista vaalirahailmoituksen tähän mennessä tehneistä pienimmällä budjetilla toimi europarlamentista pian eduskuntaan palaava Merja Kyllönen. Hänen kulunsa olivat noin 14 000 euroa.

Kalleimman kampanjan, lähes 43 000 euroa, kävi Jussi Saramo. Hän käytti 10 000 euroa omia rahojaan, sai 6 700 yksityisiä lahjoituksia ja muilta tahoilta 21 000. Niistä on mainittu Tradeka ja PAM.

Ilmoituksista selviää myös se, että on kun on tunnettu nimi, ei rahaa tarvitse käyttää vaalimainontaan käytännössä ollenkaan. Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon vaalibudjetti oli 307 euroa, tv:stä tutun kokoomuksen Jaana Pelkosen 872. Samaan aikaan useimmat Helsingin vaalipiirin valituksi tulleet kokoomuslaiset kampanjoivat yli 50 000 eurolla.