Maarit Verronen
Syntynyt 1965 Kalajoella.
Filosofian lisensiaatti Oulun yliopistosta vuonna 1991, pääaineena tähtitiede.
Yhdeksän novellikokoelmaa, kymmenen romaania, viisi matkakirjaa tai tietoteosta.
Kymmenes novellikokoelma Muutama lämmin päivä ilmestyy Aviadorilta kesäkuussa.
Runsaasti palkittu: mm. Kalevi Jäntin palkinto 1993, Nuori Aleksis -palkinto 2004 ja Kirjallisuuden valtionpalkinto 2018.
Finlandia-ehdokkaana romaaneista Yksinäinen vuori (1993) ja Pimeästä maasta (1995). Runeberg-ehdokkaana novellikokoelmasta Normaalia elämää (2009).
Maarit Verrosen, 53, tuotantoon mahtuu romaanien Karsintavaihe (Tammi 2008) ja Kirkkaan selkeää (2010) kaltaisia jylhiä dystopioita. Niissä mikrosirut ja vartiointiliikkeet pitävät huolen, etteivät kannattamattomat asiakkaat astu vääriin ostoskeskuksiin tai kaupunginosiin. On tuloerojen holtitonta kasvua, kaikkialle ulottuvaa kontrollia ja ympäristötuhoa.
Hiljaiset joet (Aviador 2018) on toista maata. Sen lopun ajan näyt johtuvat kosmisesta rypystä, gravitaatiohäiriöstä, joka pistää myös Auringon toiminnan sekaisin.
– Tuntui vapauttavalta tehdä tarina, jossa maailmanloppu ei johdu ihmisen töpeksinnästä. Samoin tutkailla sitä, kuinka mitättömiä otuksia me kosmisessa mittakaavassa olemme, Verronen tunnustaa.
Verronen kuvaa kirjoissaan usein omasta tahdostaan ulkopuolisia, erakkoja ja originellihahmoja.
Ollaan scifin modernien klassikoiden, Arkadi ja Boris Strugatskin Stalkerin, Stanislaw Lemin Solariksen ja Arthur C. Clarken 2001 Avaruusseikkailun jalanjäljillä. Verronen pohtii ihmiselon haurautta, maailmankaikkeuden mittasuhteita ja käsityskykymme yli meneviä tuhovoimia.
Selviytymisen mekanismit
Hiljaiset joet käynnistyy kolmannen maailman tarkemmin nimeämättömältä takapihalta, Kaakkois-Aasiasta tai Oseaniasta. Suomalaissyntyinen, parikymmentä vuotta maailmalla viettänyt Lia Alina Anias on siellä romunkerääjänä ja jokapaikanhöylänä. Hän pelastaa rajantakaisesta painajaisvaltiosta loikanneet pakolaislapset Riverin, Heatherin, Stellan, Frostin ja Neven.
Kosmisen mullistuksen myötä tulivuoret alkavat syöstä laavaa ja mannerlaatat repeytyä toisistaan irti. Lian viisikolle tulee kiire seismisesti rauhallisemman Fennoskandian kamaralle.
Seuraa hurja matka höyrystyvien merten ja laavatasankojen keskellä. Tie vie lopulta Maan kiertoradalle: Kuolan niemimaalla toimii Nooan arkki -niminen ohjelma, joka pyrkii pelastamaan ihmiskunnan rippeet avaruusasemalle.
Silti hyvän vastaanoton saaneen, tekijänsä comeback-kirjana pidetyn Hiljaisten jokien kritiikeissä mainittiin varovainen optimismi ja usko ihmiseen.
– Halusin tutkia pientä ryhmää, lapsia ja yhtä aikuista, ääritilanteessa. Samoin selviytymisen mekanismeja. Siinä tarvitaan sinnikkyyttä, ehkä vähän hölmöäkin optimismia ja jonkin verran silkkaa tuuria. Tärkeä osansa on myös lapsen toiveikkuudella ja sopeutumiskyvyllä. Vaikka maailma tuhoutuu ympäriltä ja joudutaan pakenemaan henkensä hädässä, se ei ole lapsille niin kummallinen kokemus kuin aikuiselle, Verronen pohtii.
Osallisuuden tuntoja
Vielä joskus Aurinko rauhoittuu, tulivuoret sammuvat ja ilmakehä alkaa palautua. Lian ottolapset ovat ruotsalaisen ilmastoaktivisti Greta Thunbergin, 16, hengenheimolaisia. Heistä on tuleva osa Uuden Maan mytologiaa, asuttajasankareita, jotka tutkivat palanutta kamaraa pintamönkijöillä ja minihelikoptereilla.
Oulun yliopiston tähtitieteen laitokselta vapaaksi kirjailijaksi ampaissut Verronen on pysytellyt kaukana luonnontieteellis-teknologisesti orientoituneesta ”hardcore-scifistä”. Hänen teoksensa ovat pikemminkin maagista realismia tai reaalifantasiaa.
Verronen kuvaa kirjoissaan usein omasta tahdostaan ulkopuolisia, erakkoja ja originellihahmoja, samoin ihmismielen äkkisyvänteitä ja sisäisiä avaruuksia.
Verronen kuvaa kirjoissaan usein omasta tahdostaan ulkopuolisia, erakkoja ja originellihahmoja, samoin ihmismielen äkkisyvänteitä ja sisäisiä avaruuksia.
Kuvaavaa onkin, että Hiljaiset joet on yhdeksän novellikokoelmaa ja kymmenen romaania julkaisseen Verrosen ensimmäinen matka Maan ulkopuolelle.
Samoin ulkopuolisten välinen yhteisöllisyys on entistä tärkeämpi teema. River, Heather, Stella, Frost ja Neve ovat värikästä sakkia. Heissä elää äärimmäisen epävarmuuden keskelläkin halu irrotella, hullutella ja olla lapsia.
Verronen kertoo saaneensa paljon inspiraatiota sisarensa lasten kanssa käymistään keskusteluista ja yhdessä tehdyistä retkistä.
– Tuntui hyvältä kirjoittaa tarinaa vihoviimeisistä orvoista, joilla ei ole mitään voimaa, valtaa ja suhteita. Silti juuri he pystyvät siellä avaruusaseman hiukkas- ja säteilypommituksessa jotenkin selviämään, Verronen luonnehtii.
Kotisatamana Töölönlahti
Ikuinen reppuselkäreissaaja Verronen on aiemmissa kirjoissaan luodannut itäistä Eurooppaa, Skandinavian ja Britannian pohjoisosien karuja rantoja ja lintusaaria, arktisia ja antarktisia seutuja.
Hänen uudempia intohimojaan ovat erilaiset ”kaupunkitaskut”, nukkavierun romanttiset ekologiset lokerot, jotka ovat jääneet alituisen kasvun, rakentamisen ja repimisen ulkopuolelle.
23 vuotta sitten kalliolaistunutta maailmanmatkaajaa kiinnostavat erityisesti Töölönlahden ja Vanhankaupunginlahden huvilat, mökit, vesistöt ja vehreät saarekkeet.
Hänen kumikanoottinsa kotisatama on Villa Kiven saunarannassa Töölönlahdella. Retkiä Helsingin ja Vantaanjoen vesistöissä kuvaa Pieni kumikanoottikirja (Tammi 2011).
Verronen on myös tehnyt tietokirjan Sulhanen (Books on Demand 2014) luodosta Länsiväylän kupeessa. Sulhasella on mieletön kulttuurihistoriansa, pirtutrokareineen, pettyneine kommunistiutopisteineen, kauppiaineen, leskirouvineen ja laitapuolen kulkijoineen.
Samaa sarjaa edustaa Laura Salaman kuvittama Varjosaari (Reuna Kustantamo 2019), kuvaus uinuvasta maailmasta aivan Kulosaaren kupeessa.
Puutornimuuntamot (Aviador 2017) taas porautuu pioneeriaikaan, kauan ennen nykyistä sähköriippuvuutta. Ympäri maata rakennettiin puisia kopperoita, jotka nykyään lahoavat unohdettuina.
– Olen usein pöhkön innostunut erilaisista oheispuuhasteluista ja taustaselvittelyistä. Haluan selvittää itselleni, miten maailma toimii. Kerään mitä omituisimmista aiheista tietoa ja vien niitä kasoihin. Joskus kasoista lähtee syntymään tarina. En pidä itseäni hirveän suunnitelmallisena ihmisenä. En kirjoita synopsiksia, piirrä kaavioita tai pidä työpäiväkirjaa. Minulla on vaan niitä kasoja, Verronen naurahtaa.
Maarit Verronen
Syntynyt 1965 Kalajoella.
Filosofian lisensiaatti Oulun yliopistosta vuonna 1991, pääaineena tähtitiede.
Yhdeksän novellikokoelmaa, kymmenen romaania, viisi matkakirjaa tai tietoteosta.
Kymmenes novellikokoelma Muutama lämmin päivä ilmestyy Aviadorilta kesäkuussa.
Runsaasti palkittu: mm. Kalevi Jäntin palkinto 1993, Nuori Aleksis -palkinto 2004 ja Kirjallisuuden valtionpalkinto 2018.
Finlandia-ehdokkaana romaaneista Yksinäinen vuori (1993) ja Pimeästä maasta (1995). Runeberg-ehdokkaana novellikokoelmasta Normaalia elämää (2009).