Kate Mortonin teoksia tuntuvat rakastavan niin kriitikot kuin lukijatkin, eikä ihme, sillä hänen kykynsä punoa ja kuljettaa tarinoita nautittavan hyvä.
Kellontekijän tytär on haikeamielinen kummitustarina, jossa ei ole mitään pelottavaa. Kummitus lähinnä luo puitteet sille, että kertomus pystyy liikkumaan vaivattomasti historiassa ja yhdistämään menneitä ja nykyisiä ihmiskohtaloita toisiinsa.
Teos on kuin salapoliisiromaani, jossa johtolangat täytyy etsiä historiasta.
Morton viettelee lukijaa siten, että kirjaa haluaisi ahmia ja säästää yhtä aikaa. Kellontekijän tyttären salaisuus ei ole niinkään hänen henkilössään vaan siinä, mitä historia on hänestä muovannut.