Portugalin kansallisiin myytteihin kuuluu, että sen kolonialismi olisi ollut jotenkin pehmeämpää kuin muiden siirtomaavaltojen.
Ei ollut, todistaa Anna Pöysä kirjassaan.
Vielä 1970-luvulla Portugalin afrikkalaisissa siirtomaissa harjoitettiin niin sanottua sopimustyötä, joka ei käytännössä juuri poikennut orjuudesta.
Cova da Mouran asukkaat eivät kuulu länsimaisten arvojen ja oikeuksien piiriin.
Portugali aloitti kolonialismin jo löytöretkien myötä. Löytöretkiä arvostetaan yhä Portugalissa yleisesti maan historiallisina saavutuksina, mutta Pöysän mukaan ne olivat alkusysäys kohti rotuteorioita ja orjakauppaa.
Kolonialismi hajotti siirtomaiden yhteisöt ja vei niiltä niiden oman historian ja kulttuurin.
Orjakauppa ja pakkotyö tarvitsivat tuekseen teorian, joka osoittaisi mustien afrikkalaisten olevan alempiarvoisia valkoisiin eurooppalaisiin verrattuna. Pöysä korostaakin, ettei rasismi ole pelkkää luonnollista vieraanpelkoa tai ennakkoluuloa, vaan orjakaupan ja kolonialismin olennainen elementti.
Pöysä siteeraa tutkimusta, jonka mukaan Atlantin ylittäneen orjakaupan arvioidusta 12 miljoonasta uhrista lähes puolet oli portugalilaisten myymiä.
Vastoin sitkeästi elävää myyttiä Portugali ei myöskään ensimmäisenä lopettanut orjakauppaa. 1700-luvun lopulla kiellettiin vain uusien orjien tuominen Portugaliin, mutta orjanaisten lapsista tuli edelleen orjia.
Cova da Mouran perspektiivi
Anna Pöysä on valmistunut tohtoriksi portugalilaisesta Coimbran yliopistosta, ja hän on jo useita vuosia asunut Lissabonin keskustasta kymmenen minuutin junamatkan päässä sijaitsevassa Cova da Mouran lähiössä.
Cova da Mouraa pidetään huonomaineisena ja jopa vaarallisena. Suurimmalla osalla sen asukkaista on sukujuuret Portugalin entisissä afrikkalaisissa siirtomaissa, erityisesti Kap Verdellä.
Pöysän tausta antaa hänelle tilaisuuden kuljettaa kirjassaan rinnakkain kolmea tasoa. Ensimmäinen ovat hänen omat kokemuksensa ja hänen tuntemiensa yhteisöaktivistien ja tutkijoiden haastattelut. Toinen on Portugalin siirtomaahistoria ja kolmas teoreettinen viitekehys.
Cova da Mourasta kirjoittaessaan Pöysä ei halua romantisoida köyhyyttä, mutta kertoo myös lähiössä vallitsevasta yhteisöllisyydestä ja vastarinnan muodoista.
Cova da Moura on Pöysälle esimerkki siitä, että kolonialismia ei ole loppuun käsitelty, niin kuin monet ajattelevat. Päin vastoin, siellä kiteytyy kolonialismin jatkumo.
Oikeudettomien Eurooppa
Cova da Mouran ja muiden laitakaupungin naapurustojen asukkaat pyörittävät Lissabonin keskustan elämää. Niistä ammennetaan edullista työvoimaa ja ne monella tavalla ylläpitävät Portugalin hyvinvointia ja kehitystä, siitä itse hyötymättä.
Cova da Mouran asukkaat eivät Pöysän mukaan kuulu niiden arvojen ja oikeuksien piiriin, jotka länsimaisiksi mielletään: tasa-arvo, ihmisoikeudet ja demokratia. Cova da Moura on ”toinen Eurooppa”, jossa poliisi on uhka ja koulujärjestelmä vie lapsilta itseluottamuksen ja halun oppia.
Tutkimuksen mukaan Portugalin maahanmuuttajat maksavat enemmän sosiaaliturvamaksuja kuin mitä he nostavat tukina.
Kuitenkin Cova da Mouran ongelmat nähdään Pöysän mukaan osana maahanmuuttajuutta, siirtolaisuuden elementtinä. Köyhyyden ja rasismin aiheuttamia ongelmia pidetään asukkaiden mukanaan tuomina, ja näin syntyy mielikuva ulkoapäin portugalilaiseen yhteiskuntaan suuntautuvasta uhasta.
Monilla esimerkeillä Pöysä kertoo myös, miten Portugalissa on kaksi oikeusjärjestelmää, toinen valkoisille ja toinen mustille. (Käänteentekevänä pidetystä tapauksesta Pöysä kirjoitti KU:ssa 2015, oikeuden päätös tuli viime toukokuussa).
Rakenteellinen rasismi jatkuu
Anna Pöysän keskeinen ajatus on, että kolonialismin perintö on yhä osa Portugalin kansallista identiteettiä. Rasismi ei loppunut oikeistodiktatuurin kaatumiseen vuoden 1974 neilikkavallankumouksessa, vaan jatkuu rakenteellisena rasismina.
Vuonna 1981 muutettiin Portugalin kansalaisuuslakia niin, että kansalaisuuden perustana ei enää ole syntymäpaikka, vaan se määräytyy vanhempien mukaan.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Portugalissa on suuri joukko vuoden 1981 jälkeen syntyneitä ihmisiä, joiden äidinkieli on portugali ja jotka ovat eläneet koko ikänsä Portugalissa, mutta ovat toisen maan kansalaisia. Cova da Mouran tapauksessa se voi tarkoittaa sitä, että vanhan lain aikana syntynyt on Portugalin kansalainen, mutta hänen uuden lain aikana syntynyt sisaruksensa on esimerkiksi Kap Verden kansalainen, vaikka ei olisi siellä koskaan käynytkään.
Pöysä ruotii myös eurosentrismiä, joka tietysti koskee muitakin länsimaita kuin Portugalia. Portugalissa se näkyy esimerkiksi siinä, miten löytöretkiä yhä ajatellaan eurooppalaisten kannalta pikemminkin kuin kohteiden kannalta.
Se näkyy myös siinä ajatuksessa, että neilikkavallankumouksen jälkeen Portugali ikään kuin lahjoitti itsenäisyyden siirtomaille. Pöysä huomauttaa, että toisinpäin katsottuna Afrikan vapaustaisteluilla oli huomattava merkitys Portugalin vapautumiselle diktatuurista.
Pöysä muistuttaa, ettei vasemmistokaan ole vapaa eurosentrismistä ja kyvyttömyydestä käsitellä rasismia osana länsimaista yhteiskuntaa.
ANNA PÖYSÄ: Portugalin pimeä puoli. Vastapaino 2018. 216 sivua.