Metsähakkeen uusiutuva energia on noussut maassamme koko 2000-luvun. Huipussaan käyttö oli vuonna 2013. Yhteensä 8,7 miljoonaa kuutiota haketettua puuta poltettiin sähköksi ja lämmöksi. Sen jälkeen hakkeeseen näyttää tarttuneen turpeelta tuttu alamäki. Vuonna 2018 haketta paloi enää 8,1 miljoonaa kuutiota.

Energiahaketta hyljitään jo kotimaassa, mutta vielä huolestuttavampaa on Euroopan unioniin syntynyt hakevastaisuus: tämä koulukunta pitää nykyistä metsähakettamme liian hitaasti uusiutuvana energiana. Koulukunta väittää, että 70 vuoden kierrolla kasvatettavilla havumetsillä menee liian kauan sitoa takaisin se hiilioksidi, mikä hakkeen poltossa pääsee ilmaan.

Tällainen ajattelu saattaa tuoda kansainvälisiä rajoitteita pitkän kierron puun energiakäytölle. EU:n koulukunnassa on painetta rajoittaa hiilidioksidin päästöjä suojelemalla vanhempia metsiä.

Meidän tulee varautua esittämään EU:lle nykyistä monipuolisempi biohakkeen tuotanto. Siinä tarvitaan havupuiden viljelyn lisäksi lehtipuiden lyhytkiertoviljelyä.

Lyhyen kierron (3–6 vuotta) energiapaju kuuluu nopeasti uusiutuviin energianlähteisiin. Pajun energiaviljely kehitettiin 1980-luvulla Etelä-Ruotsin peltomaille. Pohjoismaissa oli silloin maatalouden ylituotantoa, ja peltoa oli tarjolla.

ILMOITUS

Suomessa energiapajua kokeili perusteellisimmin Imatran Voima Oy (nykyinen Fortum) vuosina 1983–1993 Kopparnäsin tilallaan Inkoossa. Menetelmä ei meillä ehtinyt edetä käytäntöön, kun liittymisemme 1995 Euroopan unioniin muutti maatalouspolitiikan. 2020-luvulla EU:n uusiutuvan energian politiikka voi muuttaa taas tilanteen.

Meillä pohjoisempiin olosuhteisiin kehitettyä energiapajua voi istuttaa myös käytettyihin turvesoihin. Vapolla on menetelmästä näyttöä aina Haapaveden Piipsannevaa myöten.

Suopohjat ovat uusi luonnonvaramme. Niitä on vapautunut 40 000 hehtaaria, ja niitä vapautuu jatkossa 2 500 hehtaaria vuodessa. Suopohjille etsitään parhaillaan uutta käyttöä.

Turvesoilla on energiapajulle maatalous- ja energiapolitiikkaan liittyvä lisäetu. Euroopan unionissa on nimittäin toinenkin koulukunta. Se vastustaa bioenergian tuotantoa pelloilla silloin kun se kilpailee ruoan tuotannon, etenkin viljan kanssa. Pääosa turvesoitamme on vehnän tuleentumisrajan pohjoispuolella. Paju ei näillä alueilla kilpaile maasta ruoan tuotannon kanssa.

Biomassapajua viljelemällä saamme nopeasti uusiutuvaa energiaa. Jo ilmastosyistä pajun energiaviljelyä tulisi 2010-luvulla edistää. Huoli luonnonmetsistä saatavan, nielulaskennan kannalta kestävästi tuotetun metsähakkeen riittävyydestä syvenee Etelä-Suomessa. Hakepaju vahvistaisi bioenergian valikoimaamme.

Veli Pohjonen
Kuusamo