Agência Brasil

Brasilian nykyinen oikeusministeri vaikuttaa tuomarina tehneen laitonta yhteistyötä syyttäjien kanssa.

Internetissä julkaistava The Intercept räjäytti sunnuntaina poliittisen pommin Brasiliassa julkaisemalla ääninauhoja, jotka näyttäisivät osoittavan, että entinen presidentti Luiz Inácio Lula da Silva saatiin juonittelemalla tuomittua vankilaan. Päämääränä olisi ollut keinolla millä hyvänsä estää, ettei Lulan työväenpuolue palaisi valtaan.

Lulan oikeusjutun tuomarina toiminut Sérgio Moro piti The Interceptille vuodettujen kännykkäpuhelunauhoitusten mukaan yhteyttä jutun syyttäjiin antaen heille neuvoja, ohjeita ja vihjeitä.

Brasiliassa, kuten yleensäkin oikeusvaltiossa, tuomarin pitäisi olla puolueeton, eikä yhteistyö syyttäjien kanssa ole laillista.

Lulan juristit vaativat hänen vapauttamistaan välittömästi.

Vielä muutama päivä ennen syytteiden nostamista, syyskuussa 2016, pääsyyttäjä Deltan Dallagnol epäili The Interceptin mukaan, ettei Lulaa vastaan ole riittävästi todisteita korruptiosyytteeseen.

Kieroilujen kehä

Lula da Silva toimi Brasilian presidenttinä 2003–2010. Häntä seurasi samoin työväenpuolueeseen kuuluva Dilma Rousseff, joka saatiin kiistellyin perusteluin syrjäytettyä elokuussa 2016.

ILMOITUS

Lula oli ilmoittanut pyrkivänsä uudelleen presidentiksi viime syksyn vaaleissa, ja hän oli kaikissa gallupeissa selvästi johdossa, kunnes elokuussa oikeus päätti, että hän ei saa olla ehdolla.

Moron johtama oikeus oli antanut Lulalle yhdeksän vuoden vankeustuomion korruptiosta 2017, ja Lula ilmoittautui vankilaan huhtikuussa 2018.

Koska Lulan ehdokkuus kiellettiin, työväenpuolue nimesi viime syyskuussa ehdokkaakseen Fernando Haddadin. Haddad ei ollut valtakunnallisesti kovinkaan tunnettu, ja vaalien toisella kierroksella lokakuussa äärioikeiston Jair Bolsonaro löi Haddadin.

Bolsonaro valitsi Lulan jutussa tuomarina toimineen Sérgio Moron oikeusministeriksi.

The Interceptin mukaan Moro teki laitonta yhteistyötä syyttäjien kanssa myös useissa muissa jättimäiseen Lava Jato -korruptiovyyhteen (”Autopesula”) liittyvissä jutuissa.

Lava Jaton paljastama korruptio on todellista, mutta sitä seurannutta prosessia on ennenkin epäilty politisoituneeksi.

Lava Jato on vienyt vankilaan satoja virkamiehiä ja poliitikkoja. Viimein tämän vuoden maaliskuussa korruptiosyytteen sai myös oikeiston Michel Temer, joka oli junailemassa Dilma Rousseffin syrjäyttämistä ja nousi varapresidentin paikalta presidentiksi tämän loppukaudeksi.

Senado Federal

Valtava tietovuoto

Kymmenen päivää ennen lokakuun 7. päivänä pidettyä presidentinvaalien ensimmäistä kierrosta saopaulolainen sanomalehti sai korkeimmalta oikeudelta luvan haastatella vankilassa istuvaa Lulaa. The Interceptin mukaan syyttäjät keskustelivat Telegram-palvelussa, miten tämä voitaisiin estää, koska he pelkäsivät haastattelun auttavan työväenpuolueen kampanjaa.

The Interceptin mainitsemat syyttäjät eivät ole kiistäneet tämän ja muiden dokumenttien aitoutta, mutta he ovat sanoneet joutuneensa rikollisen hakkeroinnin kohteeksi.

The Intercept ei ole paljastanut lähdettään, mutta se kertoo hallussaan olevan enemmän aineistoa kuin mitä NSA-vuotaja Edward Snowden paljasti vuonna 2013.

Yksi The Interceptin sunnuntaisten artikkelien kirjoittajista on yhdysvaltalainen toimittaja Glenn Greenwald, joka oli yksi kolmesta toimittajasta, joille Snowden aineistonsa antoi. Brasiliassa asuva Greenwald perusti The Interceptin myöhemmin vuonna 2013.

”Moro asetettava syytteeseen”

Lula da Silvan juristit vaativat, että tuoreiden paljastusten jälkeen hänet on välittömästi vapautettava vankilasta.

Lulan tuomio pidennettiin helmikuussa 12 vuodeksi. mutta koko vetoomustietä ei vielä ole kuljettu läpi.

Lulan tapauksesta on valitettu myös YK:n ihmisoikeuskomitealle. Lulan juristina vetoomuksessa toimiva Geoffrey Robertson sanoi Guardian-lehdelle, että paljastukset osoittavat Moron olleen puolueellinen. ”Lula pitäisi nyt vapauttaa vankilasta ja Moro sekä tietyt poliisit asettaa syytteeseen oikeudenkäytön estämisestä”, sanoi Robertson.

Glenn Greenwald twiittasi, että ”prosessi, joka vei Lulan vankilaan ja teki hänestä vaalikelvottoman – avaten Bolsonarolle tien valtaannousuun – sai käyttövoimansa vääryydestä, vallan politisoidusta väärinkäytöstä ja petoksesta”.