Lehtikuva/Ahmed Mustafa

Oppositio vakuutti maanantaina jatkavansa rauhanomaista vastarintaa siihen asti, että sotilasneuvosto suostuu eroamaan.

Sunnuntaina alkanut yleislakko jatkui maanantaina Sudanissa. Oppositio painostaa lakolla sotilashallitusta suostumaan siviilivaltaan siirtymiseen.

Uutistoimisto AP:n mukaan työpaikat ja kaupat olivat pääkaupungissa Khartumissa suljettuina, joskin kaduilla näkyi enemmän liikennettä kuin sunnuntaina.

Yleislakko alkoi sunnuntaina, joka islamilaisessa Sudanissa on viikon ensimmäinen työpäivä. Uutisraporttien mukaan siihen osallistui miljoonia ihmisiä, ja oppositio ilmoitti osallistumisen ylittäneen odotukset.

Ainakin neljä siviiliä sai surmansa sunnuntaina turvallisuusjoukkojen ampumana tai pieksämänä.

Kadut olivat sunnuntaina Guardianin paikalla olevan toimittajan mukaan tyhjät Khartumissa ja sen Niilin vastarannalla sijaitsevassa naapurikaupungissa Omdurmanissa. Yhteensä näissä kahdessa kaupungissa on yli 3 miljoonaa asukasta.

Ainakin neljä siviiliä sai surmansa sunnuntaina turvallisuusjoukkojen ampumana tai pieksämänä.

ILMOITUS

Internet on Khartumissa suljettu ja tietoliikenneyhteyksiä on muutenkin rajoitettu.

Joukkomurha kärjisti tilanteen

Tiistaina tulee kuluneeksi kaksi kuukautta siitä, kun sotilaat syrjäyttivät ja pidättivät Sudania pitkään johtaneen Omar al-Bashirin. Mielenosoitukset olivat tuolloin jatkuneet joulukuusta lähtien.

Vallan ottanut väliaikainen sotilasneuvosto lupasi järjestää vapaat vaalit ”siirtymäkauden” jälkeen.

Oppositio, jonka keulassa on ammattiliittojen kattojärjestö SPA, vaatii välitöntä siirtymistä siviilivaltaan. Se on jatkanut mielenosoituksia vaatimuksensa tueksi.

Tilanne kärjistyi dramaattisesti viime viikon maanantaina, kun puolisotilaalliset RSF-joukot surmasivat yli sata mielenosoittajaa. Yli 40 Niiliin heitettyä uhria löydettiin tiistaina joesta.

Sudanin terveysministerin mukaan kuolleita oli ”vain” 61.

Lääkärit kertoivat BBC:lle, että turvallisuusjoukot olivat seuranneet haavoittuneita mielenosoittajia sairaalaan sekä estäneet heidän pääsyään hoitoon.

Armeija syyttää oppositiota

Sotilasneuvosto ja oppositio kävivät al-Bashirin syrjäyttämisen jälkeen neuvotteluja sotilaiden esittämästä väliaikaisesta vallanjaosta. Neuvottelut ajautuivat umpikujaan jo toukokuussa, ja viime maanantain verilöylyn jälkeen ne katkesivat kokonaan.

Afrikan Unioni jäädytti viime viikolla Sudanin jäsenyyden ja uhkasi sitä pakotteilla, jos se ei pikaisesti siirry demokratiaan.

Kuluneen viikon aikana on vähintään satoja ihmisiä pidätetty.

Sotilasneuvostoon kuuluva Jamaleddine Omar syytti sunnuntai-iltana oppositiota tilanteen kärjistämisestä ja viime päivien ”kaikista valitettavista tapahtumista”. Omarin mukaan tiesulkujen asettaminen ja barrikadien rakentaminen ovat rikos.

Guardianin mukaan RSF:n joukot partioivat Khartumissa ja armeijan yksiköt osassa Omdurmania.

RSF koostuu suurelta osin entisistä Janjaweed-joukkojen miehistä. Janjaweedia syytetään sotarikoksista Darfurin kriisissä viime vuosikymmenellä. RSF:ää johtaa entinen Janjaweed-johtaja Mohamed Hamdan Dagalo, joka on myös väliaikaisen sotilasneuvoston varajohtaja.