”Hyvä opetusministeri, me olemme kaiken aikaa korjaamassa sellaistakin, mikä ei ole rikki. Tai oikeammin: me olemme liian usein rikkomassa sellaista, mikä toimii”, lukion opettaja Arno Kotro kirjoitti viime viikolla avoimessa kirjeessäänopetusministeri Li Anderssonille.
Kotro kirjoitti muun muassa vallalla olevasta ideologiasta, joka on ”oppimisen ja opettamisen välineellistäminen lyhytnäköisen taloudellisen hyödyn tavoitteluksi ja tähän liittyvä lattean laskelmoiva uusliberalistinen ihmiskäsitys. Sivistystä väheksyvä tehokkuusajattelu on lukiokeskustelun murheellinen yleisvire”.
”Yleissivistävä koulu on menettämässä, hyvä opetusministeri, sielunsa. Se hukkaa tehtävänsä, tarkoituksensa ja identiteettinsä, jos se nostaa kädet pystyyn EK:n lobbareiden markkinafundamentalismin edessä. Koulun ei pidä olla ihmisyyttä nujertavan tehokapitalismin jatke, vaan sen rohkea vastavoima.”
Maanantaina Kotrolle vastannut Andersson kirjoittaaviime vaalikaudella sivistysvaliokunnassa pidätelleensä välillä henkeään kaikkien koulutusta koskevien uudistusten, kehittämishankkeiden ja muutosten edessä.
”Uudistamme koulutusta jokaisella asteella, hallitus toisti usein silloin ja muistan monta kertaa ihmetelleeni, miksi kukaan ei kerro miksi pitää uudistaa. Eihän uudistaminen sinänsä voi olla itseisarvo, vaan niiden asioiden kehittäminen ja korjaaminen, jotka eivät toimi.”
Tätä vaalikautta aikana Andersson ajattelee aikana, jolloin vahvistetaan perustaa.
”Annetaan opettajille ja kasvattajille työrauha samalla kun vahvistetaan koulutuksen rahoituspohjaa ja pyritään kohdentamaan muutokset niihin kohtiin, joissa on ongelmia.”
”Kunnat valitsevat halvimmat”
Opettaja ja ministeri näyttävät olevan monesta asiasta samaa mieltä, mutta eivät oppivelvollisuuden pidentämisestä ja maksuttomasta toisesta asteesta.
Kotro myöntää, että tarkoitus on hieno, mutta hänen mukaansa lopputulos voi olla huono.
”Järkevämpää kuin ampua tykillä hyttystä ja kylvää rahaa tasaisesti kaikille olisi ollut kohdentaa tuki niille, jotka sitä tarvitsevat”, Kotro kirjoittaa.
Ilmaisten materiaalien ensimmäinen riski on hänen mukaansa se, että hanke tulee kalliiksi ja raha on poissa muualta.
”Ilmaisten oppimateriaalien hinta on resurssipulan rampauttama arki. Ryhmät ovat ylisuuria eikä monia kursseja ole varaa järjestää lainkaan, mikä lisää syrjäytymisriskiä. Esimerkiksi Helsingissä järjestetään huomattavasti vähemmän lukiokursseja kuin viisi vuotta sitten, eikä nyt ole tiedossa rahoja, joilla opetus saataisiin palautetuksi entiselle tasolle.”
Lisäksi Kotro varoittaa, että kunnat kilpailuttavat toisen asteen oppimateriaalit ja valitsevat halvimmat. Tai niitä ei hankita ollenkaan tai jopa abit laitetaan tekemään kurssimateriaalit nuoremmille lukiolaisille.
”Lisääntyvä koulutus välttämätöntä”
Li Andersson vastaa oppivelvollisuusiän nostossa ja maksuttomassa toisessa asteessa olevan ”kyse universalismiin perustuvan koulutusjärjestelmän laajennuksesta toisen asteen opintoihin, tilanteessa, jossa lisääntyvä koulutus on sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta lähes välttämätöntä nykymaailmassa”.
Hän oikoo julkisuudessa usein näkynyttä väärinkäsitystä, että uudistuksen ensisijaisena tavoitteena on suomalaisen osaamistason nosto, ei syrjäytymisen ehkäisy.
”Oppivelvollisuusiän nosto ei ratkaise niitä ongelmia, jotka ovat nuorten pahoinvoinnin taustalla, vaan se määrittää osaamisen vähimmäismäärän, jonka yhteiskunta edellyttää ihmisten hankkivan. Tilanteessa, jossa työmarkkinoiden muutos ja teknologinen kehitys hävittää työtehtäviä, joissa pärjää perusasteen koulutuksen varassa sekä nostaa osaamisvaatimuksia kaikissa ammateissa, on oppivelvollisuuttakin tarkasteltava uudelleen”, Andersson kirjoittaa.
Toisen asteen maksuttomuudesta Andersson toteaa, että sen kustannukset ovat Suomessa muita Pohjoismaita paljon korkeampia. Tuhansien eurojen kustannukset tuntuvat monien keskipalkkaistenkin perheiden lompakoissa.
Oppivelvollisuuden laajentamisen yhteydessä on Anderssonin mukaan samalla tarkoitus vahvistaa aiempaa koulutuspolkua aina varhaiskasvatuksesta lähtien.
”Haluamme nostaa varhaiskasvatuksen osallistumisastetta parantamalla sen laatua ja saavutettavuutta. Vahvistamme oppilas- ja opiskelijahuollon palveluita kaikilla koulutusasteilla sekä parannamme varhaisten perustaitojen oppimista lisäämällä joustoa koulupolun alkupäähän.”