Lehtikuva/Heikki Saukkomaa

Kommentti: Puoluetuen leikkaus on ajanut puoluetoimistot vaaliorganisaatioiksi. Valmistelutyötä tehdäänkin nykyään paljon eduskunnassa.

Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitus ei ole istunut edes viikkoa, vaikka julkisen ryöpytyksen määrän perusteella sitä ei uskoisi. Venezuela, Kreikka, Pohjois-Korea ja Zimbabwe on ainakin mainittu verrokkimaina, joiden tielle Rinne on Suomea johdattamassa.

Uusin kohu tai pöyristys liittyy ministerien valtiosihteeri- ja erityisavustajamääriin. Uuteen hallitukseen on nimittäin tulossa enemmän avustajia kuin Juha Sipilän (kesk.) perusporvarihallitukseen.

Yhdelle ministerille on tulossa näillä näkymin kolme erityisavustajaa, joskin joillekin saattaa tulla useampia. Esimerkiksi vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin esikuntaan on tulossa paitsi opetusministerin alan asiantuntijoita, myös muutama muu erityisavustaja. Se johtuu siitä, että Andersson puolueen puheenjohtajana tulee olemaan yksi hallituksen tärkeimmistä ministereistä.

Pöyristymistä avustajamääristä tulee etenkin oppositiopuolueiden suunnalta. Se ei tietenkään ole mikään ihme, mutta odotettavissa on myös iltapäivälehtien niin sanottu riemastuminen veronmaksajien rahoilla sikailemisesta.

On tietenkin mielenkiintoista, että poliitikoilta ja ministereiltä vaaditaan koko ajan vastauksia aina vain monimutkaisempiin ongelmiin. Niitä pitäisi ilmeisesti antaa ilman avustajia.

ILMOITUS

Kukaan ei ole palkkaamassa avustajia pelkästä riemusta. Kannattaa muista, että viime vaalikauden alussa tehtiin populistisia säästöpäätöksiä, kun esimerkiksi työministerin ja oikeusministerin salkku yhdistettiin. Tämä johti ministerin vakavaan työuupumukseen.

Kenenkään etu ei ole, että ministerit ja muutama avustaja ajetaan loppuun ja samalla päivitellään kelvotonta lainvalmistelua.

Puoluetuen korotus auttaisi

Yhdessä asiassa ministereiden erityisavustajien määrän kritisoijat – tai ainakin osa heistä – ovat oikeassa. Suomen poliittinen järjestelmä on muuttumassa vaarallisella tavalla sellaiseksi, jossa hallituspuolueet saavat luotua hyvän valmistelukoneiston, ja samaan aikaan oppositiopuolueet jäävät nuolemaan näppejään.

Puoluetoimistot ovat nykyään käytännössä vaaliorganisaatioita, joissa on hyvin vähän työntekijöitä. Puolueiden ahdinkoon olisi yksi selvä vastaus, ja se on puoluetuen korotus.

Entisen kokoomuksen suunnittelupäällikön, nykyisen EK:n johtava asiantuntijan Jukka Mannisen mukaan puoluetuen reaalinen arvo on laskenut kymmenessä vuodessa yli 25 prosenttia.

Se on sitten toinen kysymys, miten kuuluisat kansan syvät rivit ottaisivat vastaan puoluetuen korotuksen. Epäilemättä joku kolumnisti saattaisi myös tempaista kolumnin jos toisen aiheesta.