Sebastian Castelier

Separatistinen kapina Omanin eteläosissa edisti 1970-luvun alussa vallankaappausta, joka nosti sulttaani Qaboosin maan hallitsijaksi. Nyt Omanissa pohditaan, kenestä tulee Qaboosin seuraaja.

Auringon laskiessa kukkuloilta Dhofarin tasangolle kaksi nuorta miestä pysäyttää valkoisen nelivetonsa tupakkataukoa varten. Ali Al Mashali, 29, ja Said Al Mashali, 22, ovat Musallam bin Nuflin lapsenlapsia. Bin Nufl oli yksi Dhofarin vapautusrintaman (DLF) perustajista.

– Olemme yhä ylpeitä hänestä ja muista, jotka tekivät vastarintaa, Ali sanoo.

Vuosina 1962–1976 eteläistä Omania ravisteli köyhyydestä kummunnut marxilainen kapina. Dhofar oli tuohon aikaan takapajuinen, alikehittynyt alue, josta puuttuivat sairaalat, koulut, tiet ja muu infrastruktuuri.

Kaksitoista kotiseutunsa tilanteeseen turhautunutta Al Mashalien suvun jäsentä liittyi kapinaan jo sen varhaisessa vaiheessa.

– Taistelimme entistä sulttaania vastaan, koska hän oli liian ankara, Ali kertoo.

ILMOITUS

Valtakautensa viimeisinä vuosina sulttaani Said bin Taimur, nykyisen hallitsijan isä, kielsi länsimaiset kengät, silmälasit, päähineet ja jopa länsimaisen lääketieteen.

– Minkä puolesta taistelimme? Tahdoimme vapautta, koulutusta ja nykyaikaisempaa elämää, 85-vuotias Mabroot Al Mashali muistelee hädin tuskin kuuluvalla äänellään. Hän oli tarkka-ampujana DLF:n joukoissa.

Nykyisin Dhofarin kuvernoraatin infrastruktuuri ja palvelut ovat jo paremmalla tolalla. Silti Omanin valtio rajoittaa yhä sananvapautta. Amnesty Internationalin mukaan Omanissa käytetään yhä kuolemanrangaistusta, ja viranomaiset vainoavat ihmisoikeuksien puolustajia ja heidän perheitään.

Sebastian Castelier

Kansainvälistä tukea

Arabialaisten miesten perinneasuun, dišdašaan, pukeutuneet veljekset esittelevät viimeisiä jäljellä olevia merkkejä taisteluista: tämä luola tarjosi sotureille suojaa, tuon muurin takana yksi heidän sedistään oli vartiossa.

Kukkulan laella istuu šeikki Mabroot Al Mashali vieressään nuotio, jolla on kamelinmaitoa kiehumassa. Hän sanoo, että unelma poliittisesta muutoksesta oli yhteinen.

Vuodesta 1968 tuli käännekohta, kun joidenkin ryhmien vaatimukset laajentuivat koko Persianlahden alueen vapauttamiseksi Britannian imperialismilta. Liikettä vauhditti naapurimaan julistautuminen itsenäiseksi Jemenin demokraattiseksi kansantasavallaksi marraskuussa 1967.

Dhofarista tuli kansainvälisten poliittisten protestien risteyskohta osallistujina kansallismielisiä, kommunistisia, guevaralaisia ja marxilaisia liikkeitä. Kiina ja Neuvostoliitto tukivat kapinallisia, Iso-Britannia ja Iran Omanin hallitusta.

Bahrainilainen maatalousteknikko Abdul Nabi el-Ekri liittyi vallankumoukseen vuonna 1971. Hän muistaa, miten alikehittynyt seutu kärsi saarron aikana.

”Saimme tyytyä yhteen ateriaan päivässä. Juomapaikat ja kamelikaravaanit olivat ilmaiskujen kohteena”, el-Ekri kirjoittaa muistelmateoksessaan Dhofarista Bahrainiin: Muistoja kamppailusta ja toivosta.

Entisten taistelijoiden mukaan valtio pyrki kukistamaan vastarinnan valvomalla ruuan saantia, mikä vieraannutti väestöä hallitsijasta.

Sebastian Castelier

”Kehitys isoisäni ansiota”

Britannia järjesti 23. heinäkuuta 1970 vallankaappauksen, jossa ”sulttaani vaihdettiin modernimpaan poikaansa, sulttaani Qaboosiin”, kertoo Thomas Leveritt, Dhofarin kapinaan perehtynyt brittiläinen dokumenttiohjaaja.

– Brittien mielestä sulttaani Said bin Taimur oli aiheuttanut kapinoinnin, Nasser tarkentaa. Hän on entinen vallankumouksellinen, joka ei kerro oikeaa nimeään.

Mirbatin taistelu heinäkuussa 1972 oli vallankumouksen käännekohta. Brittisotilaat löivät yli 250 kapinallisen joukon. Tämän jälkeen Omanin ja Britannian joukot saivat pysyvän yliotteen kapinallisista.

Vuonna 1973 myös Iran lähetti Omaniin sotilaita, taistelukoneita ja sota-aluksia.

– Sulttaani Qaboos taisteli kapinallisia vastaan Iranin šaahin tukemana, Nasser sanoo.

Samalla sulttaani Qaboos aloitti neuvottelut joidenkin kapinallisryhmien kanssa. Sitä helpottivat erimielisyydet kapinallisten keskuudessa. Hän lupasi parempia elinoloja ja tasa-arvoisempaa valtiota kuivattaakseen kapinoinnin lähteet.

Vuosina 1962–1976 eteläistä Omania ravisteli köyhyydestä kummunnut marxilainen kapina.

Tammikuussa 1976 Omanin sultanaatti vihdoin julisti rauhan.

Nasserin mielestä kapinan tavoitteet olivat liian korkealla.

– Kapinan johtajilla ei ollut sodan voittamiseen tarvittavaa sotilaallista koulutusta. Vallankumous pystyi kuitenkaan muuttamaan Omanin tilannetta ja rakentamaan tulevaisuutta, Nasser sanoo kahvilassa Masqatissa. Hän on selvästi tarkkailun alaisena.

Sulttaani Qaboosin noustua valtaan on eteläinen Oman ollut poliittisesti vakaampi. Maan nopea taloudellinen kehitys on suurelta osin laannuttanut sosiaalisen tyytymättömyyden.

Leveritt korostaa, että Oman on tehnyt suuria investointeja infrastruktuurin kuten koulujen, sairaaloiden sekä tie-, sähkö- ja vesijohtojen rakentamiseen. Näin myös Dhofarin asukkaat ovat hyötyneet öljyn tuomasta vauraudesta.

Esimerkiksi peruskoulun oppilaiden määrä vuonna 1970 oli 909, mutta jo vuonna 1979 se oli noussut 77 000:een.

– Dhofarin kehitys on isoisäni ansiota, Ali Al Mashali julistaa.

Sebastian Castelier

Tyyntä myrskyn edellä?

Nykyään Dhofarin kapinaa vähätellään Omanin historiankirjoituksessa, mutta vanhemman sukupolven muistoissa se elää yhä. Nasser kuiskaa, että salaa sitä sanotaan edelleen kansalliseksi demokratialiikkeeksi.

Exeterin yliopistossa Britanniassa työskentelevä Oman-asiantuntija Marc Valeri uskoo, että pitämällä kapinaa tabuna hallitus on itse asiassa lisännyt nuoren sukupolven kiinnostusta sitä kohtaan.

– Tämä näkyi erityisesti vuonna 2011, kun mielenosoittajat suoraan viittasivat 1970-luvun vastarintaan, Valeri kertoo.

Sulttaani Qaboos on pisimpään vallassa ollut arabihallitsija. Kaikkien omanilaisten mielessä on kysymys hänen seuraajastaan, kun 78-vuotias Qaboos on ollut pitkiä jaksoja hoidossa ulkomailla.

Omanin talous on yhä riippuvainen fossiilisista polttoaineista.

– Qaboos on älykäs mies. Silti emme tiedä hänen seuraajansa nimeä, ja jos seuraaja osoittautuu yhtä julmaksi kuin Qaboosin isä, voimme tehdä uuden vallankumouksen. Monella on yhä kalashnikov, Mabroot Al Mashali sanoo käsi veitsenkahvalla.

Maastoautollaan ajavat Al Mashalin veljekset ovat enimmäkseen tyytyväisiä 1970-luvulta parantuneisiin elinoloihin. Useimpien nuorten omanilaisten lailla heidänkin suurimmat huolensa ovat taloudellisia.

Washingtonissa toimivan, geopoliittisia riskejä analysoivan Gulf State Analytics -konsulttiyhtiön johtajan Giorgio Cafieron mukaan suurimmaksi haasteeksi Omanin vakaudelle Qaboosin jälkeisenä aikana nousee luultavasti nuorisotyöttömyys.

– On vaikea luoda riittävästi työpaikkoja nuorille omanilaisille, varsinkin kun Omanin talous on edelleen riippuvainen fossiilisista polttoaineista. Jos tähän ongelmaan ei löydy ratkaisua, vuosikymmenien takaiset jännitteet saattavat tulla uudelleen esiin. Luultavasti kuitenkin huolestuminen on ylimitoitettua, Cafiero sanoo.

Käännös: Markus Kangas ja Arto Huovinen


Hyvä lukija!

Kiitos, että luit jutun. Tämä juttu on kirjoitettu kotiin tilattavaan lehteemme.

Jokainen tilaus vahvistaa toimituksemme resursseja kirjoittaa luotettavia uutisia ja juttuja verkkoon.

Tilaa nyt Kansan Uutiset. Edistät moniäänistä journalismia!

Tarjoushintaan kotiin kannettuna 20 €/2 kk. Sähköinen digilehti alkaen 4,90 €/ kk.