Lehtikuva/Delil Souleiman

Lasten paluun edesauttamista Al Holin leiriltä Syyriasta ei voida enää viivyttää.

Lastensuojelun Keskusliitto pitää Syyrian autonomisella kurdialueella sijaitsevan Al Holin leirin tilannetta kestämättömänä ja epäinhimillisenä siellä oleskeleville lapsille ja vaatii välittömiä toimia Suomen viranomaisilta.

Leirin olosuhteet vaarantavat vakavasti lasten hyvinvoinnin, terveyden ja jopa henkiinjäämisen. Lasten paluun edesauttamista ei voida enää viivyttää.

Oikeus erityiseen suojeluun

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella on oikeus erityiseen suojeluun. Sopimusvaltiona Suomen on taattava jokaiselle suomalaiselle lapselle henkiinjäämisen ja kehittymisen edellytykset mahdollisimman täysimääräisesti. Lapsen oikeuksien sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita.

Lapsilla on oikeus siihen, että heidän lastensuojelun ja hoidon tarpeensa arvioidaan ja selvitetään yksilöllisesti ja perusteellisesti. Heille on turvattava palvelut, jotka he tarvitsevat. Vaikka konfliktialueilta palaavien lasten tarvitsemissa palveluissa ja toimintamalleissa on vielä kehitettävää, tämä ei saa viivyttää näiden lasten tuomista Suomeen välittömästi.

Leirillä olevien lasten ja heidän äitiensä tilannetta ei voida käsitellä summittaisesti, vaan heidän asemaansa ja palvelujaan on punnittava Suomessa yksilöllisesti ja yhdenvertaisesti, kuten oikeusvaltiossa kuuluu. Ratkaisuja tehtäessä on otettava huomioon, ettei lasta saa erottaa vanhemmistaan vastentahtoisesti.

ILMOITUS

Moraaliperusteisesti erilainen kohtelu ei hyväksyttävää

Lapsen erottaminen vanhemmastaan on mahdollista vain, kun toimivaltaiset viranomaiset, joiden päätökset voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittaviksi, toteavat sen olevan lapsen edun mukaista. Tällöinkin lapsella on oikeus pitää yhteyttä vanhempiinsa, ellei se ole lapsen edun vastaista. Tämän oikeuden toteutuminen vaarantuu, jos lapset tuodaan Suomeen ja jätetään äidit leirille odottamaan asiansa käsittelyä. Lapsilla on takanaan traumaattisia kokemuksia, minkä vuoksi olisi julmaa erottaa lapsi vanhemmasta, joka on tilanteessa todennäköisesti lapselle ainoa tuttu aikuinen.

Suomi perinteisesti auttaa Suomen kansalaisia, jotka ulkomailla ovat saattaneet itse itsensä vaikeuksiin. Moraaliperusteisesti erilainen kohtelu ei ole hyväksyttävää. Keskustelussa on myös esitetty, että rekisteröimättömät lapset eivät olisi Suomen kansalaisia. Rekisteröinti on todiste, mutta ei edellytys Suomen kansalaisuudelle.