Inger-Mari Aikion (s. 1961) 69 pylvästä tuo uuden äänen saamelaiseen runouteen. Se on avoimesti halukkaan naisen ääni, joka ei peittele miessuhteitaan ja aktejaan. Näin lihallista ja ronskia puhetta on ennen vain harvoin kuultu saamelaisrunoudessa. Suora, kohauttaviakin tehoja tavoitteleva puhe seksistä ei ole tavallista nykyrunoudessamme muutenkaan. 69 pylvästä on kansainvälisestikin tunnetun Aikion seitsemäs runokokoelma.
Nyt totisesti litisee ja ryskää: ”Sinä ja sinun/ aina mielessä” (s. 68).
Kokoelmassa puhutaan seksistä monesta eri vinkkelistä, vaikka eräät puolet jäävät vähemmälle, eikä liikkuvan lihan pinnan takaa aina erotu juuri muuta. Kokoelman monet ainekset ja estetiikka eivät välttämättä ole aivan kohdillaan, ja suora puhekin tuntuu välillä hieman itsetarkoitukselliselta.
Aikion runoissa saamelaisuus ei ole alleviivattua, kuten poliittisemmilla, klassikko Nils-Aslak Valkeapäällä tai nykyrunoilija Niillas Holmbergillä, vaan se enemmänkin tuoksuu taustalla. Runot on painettu kokoelmaan sekä suomeksi että pohjoissaameksi.
Kokoelman Prologissa runon puhuja kutsuu elämänsä miehet luokseen, olivat elossa tai kuolleita. Ensimmäinen osasto alkaa sitten neitsyyden menettämisellä.
Aikio kirjoittaa konkreettista ja kertovaa säettä, jota savustaa sarkastinen huumori. Suoraa kieltä ja toimintaa: ”takaapäin kanki vakoon”, ”kastelet ja kylvät/ toden teolla sperma lentää” (s. 96).
Runoissa korostuu elimellisyys ja lihallisuus. Runojen puhuja on itsetietoinen: ”tiedän ja osaan/ saan miehet hurmioon” (s. 136). Kokoelman myötä hurmio saa erilaisia ilmaisumuotoja ja tuloksena on eräänlainen eroottinen bakkanaali.
Puhujaksi määrittyy pääsääntöisesti heteronainen. Läpi kokoelman runojen keskeislyyrinen ääni pysyy melko samanlaisena, vaikka parissa kohtaa siihen tulee vivahteita. Yksi runo homoista ja yksi lesboista on melko vähän, jotta sävyjä syntyisi, ja ne jäävät koristeiksi. Molempia runoja vaivaa seksuaalivähemmistöihin liitetty kliseinen kuvasto.
Runot käsittelevät temaattisesti seksin eri puolia. Aikio kirjoittaa naisoletetun karvoista, häpyhuulista, rinnoista ja rakastelun hajuista; runossa ”tuuletusaukko” emätin ottaa puheenvuoron.
Aikio ruotii rutiininomaista kalenteriseksiä, teeskenneltyjä orgasmeja, Tinder-treffejä, vanhenemista ja lihomista, nuorukaisista unelmoivan kypsän naisen tuntoja ja selibaatin yksinäisyyttä. Hän kritisoi kaksinaismoralistista suhtautumista seksuaalisesti aktiiviseen naiseen ja mieheen.
Toimintaa ja miesoletettuja
Estetiikka jakautuu kahtaalle. On suoraa, konkreettista kuvausta, joka toimii yleensä hyvin. Ja sitten on seksin metaforisointia – se taas ei usein niin toimi. Kaikenlaiset pylväät ja suot, notkot, laskusillat ja muut elimien ja aktien vertauskuvina harvoin herättävät muuta kuin lievää huvittuneisuutta.
Ei seksin tosin kuolemanvakavaa pidä ollakaan. Yllättäen kokoelman lopussa, runoissa ”savumerkit” ja ”irti” seksin metaforisointi onnistuu.
Miesoletettujen muotokuvat jäävät kokoelmassa pinnallisiksi, tarkoituksella tai ei. Eräästäkin mainitaan lähinnä vain, että hän on ekoaktivisti. Toisen osaston runoissa on viitteitä miesrakastajien erilaisiin etnisiin ja kulttuurisiin taustoihin, mutta viitteet jäävät stereotyypeiksi. Esimerkiksi jamaikalaisessa rakastajaoletetussa on reggaeta, rastaa ja Karibianmerta, mutta ei muuta.
Kokoelman parhaiksi nousevat vuoropuhelurunot, jotka onnistuneimmillaan luovat kokonaisten suhteiden pienoiskuvia. Esimerkiksi runon ”shiva lingam” naisen ja miehen vuoropuhelu uppoaa syvälle.
Yleisesti ottaen kokoelman runoista liian moni kuitenkin jää lihan liikkeen ulkoiseksi kuvaukseksi. Kenties saamelainen nykyrunous kaipaa tällaista tuuletusta, jota kypsän naisen voimaannuttava seksuaalisuuden julistus voi antaa.
Erotiikka on vaikea aihe, ja yritys käsitellä sitä on aina hatunnoston arvoinen. Rönsyineen sekä estetiikan ja asennon vaihdoksineen 69 pylvästä jättää silti epätasaisen vaikutelman.
Inger-Mari Aikio: 69 pylvästä. Suomentanut I.M. Aikio ja Helena Sinervo. DAT 2019. 158 sivua.