Jussi Joentausta

Aktiivimallin kanssa kamppailevat työttömät ovat uupuneita ja odottavat päivästä toiseen tietoa aktiivimallin perumisesta.

Työttömät odottavat hallitukselta nopeita ja selkeitä toimia työllisyyspolitiikassa. Keskusjärjestö vaatii aktiivimallin lopettamista välittömästi. Järjestö korostaa, että rangaistusten sijaan työttömät kaipaavat apua työllistymiseensä.

Työttömien Keskusjärjestö ihmettelee, miksi TE-palvelut on ”ajettu pussiin” niin etteivät ammattitaitoiset virkailijat voi tehdä joustavasti yhteistyötä kuntien, yritysten ja kolmannen sektorin kanssa.

Tällä hetkellä TE-keskuksessa työtöntä työnhakijaa tulee vastaan vartija ja konsulttiyhtiön työntekijä, jotka ohjaavat työnhakijan käyttämään sähköisiä palveluita. Myös yrittäjät ovat hämmästelleet TE-keskusten autioita auloja.

Nyt on panostettava laatuun

Työttömien Keskusjärjestö esittääkin, että TE-keskukset avaisivat tilansa jälleen yleisön palvelemiseen. Ne voisivat olla yritysrekryjen, työttömien yhdistysten ja kolmannen sektorin toimijoiden työllisyystoreja ja avoimia erilaisille työllisyyttä edistäville tapahtumille ja toiminnoille.

TE-palveluiden uudistaminen ihmistä palvelevaksi on Työttömien Keskusjärjestön yksi konkreettisista tavoitteista hallitusneuvotteluihin.

ILMOITUS

– Tämä ei ole uusi asia, aiemmin tällaista toimintaa ja palvelua on ollut olemassa. TE-keskuksen ammattitaitoista työvoimaa tulisi osata ja voida hyödyntää. Työllisyyspalveluiden alekori on koluttu, nyt on panostettava laatuun, sanoo Työttömien Keskusjärjestön puheenjohtaja Irma Hirsjärvi.

Hyvät työllisyyspalvelut maksavat, ilmaiseksi niitä ei saada, toteaa toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski.

– Nyt tarvitaan sekä rakenteellisia uudistuksia että ennen kaikkea Tuija Oivon ja Raija Kerättären selvityksessä esiin nostettua työkykyohjelmaa, joissa kartoitetaan työnhakijan työkyky ja todelliset työllistymisen esteet pitkäjänteisellä henkilökohtaisella neuvonnalla. Työttömän palvelut tulee räätälöidä tämä kartoituksen pohjalta.