Peter Jacksonin sotadokumentilla They Shall Not Grow Old on oireellinen nimi (”He eivät vanhene”). Sen ensi-ilta oli jokseenkin tasan sata vuotta ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen.
Jacksonin ohjaaman menestystrilogian Taru sormusten herrasta (2001–2003) kirjoittajasta J. R .R. Tolkienista kertova Dome Karukosken sympaattinen elämäkertafilmi on parhaillaan teattereissa. Siinäkin on tärkeä osuus sotakentillä, joille Jacksonin dokkari vie radikaalisti toisin eväin.
They Shall Not Grow Old on selkeä, koruttoman tunnevoimainen dokumentti. Se perustuu vanhaan arkistomateriaaliin, tosin kuvastoa on osittain nykyaikaistettu ja dramatisoitu, ja muutenkin kuin värjäyksen avulla. Tulos on onnistunut.
Vuosien 1914–1918 välille hahmottuu linjakas jatkumo, jolla on klassinen draaman rakenne: alku kertoo valmisteluista, keskikohdassa ollaan rintamalla, ja loppu tuo hengissä selvinneet siviiliin.
Informatiivisessa mielessä visuaalinen puoli on toissijainen, toki välttämätön käsiteltävän historiallisen ajanjakson ilmentymien havainnollistajana.
Elokuvalle antaa sen varsinaisen voiman lähes taukoamatta raikuva äänimaisema. Sen muodostavat lukemattomien veteraanien haastattelut 1960– ja 1970-luvuilta.
Dokumentin nimen mukaisesti on todella hätkähdyttävää, miten nuoria iso joukko sotilaista oli. Samoin se, miten jopa vasta 16-vuotiaiden värväys saattoi tapahtua. Näissä käänteissä myös musta huumori tuntuu olleen arvossaan.
Sotanäyttämön raadollisuudesta kuullaan tutumpaa tarinaa, rauhan koittaminen ei välttämättä ollut lottovoitto: moni sotapoika koki, että yhteiskunta on heidät hylännyt.
Miesten kertomuksissa on selvästikin reilu ajallinen etäisyys nuorena koettuun. Tästä myös kumpuaa miellyttävältä kuulostava tyyni illuusiottomuus – mukana kulkevat sentään muistot hyvinkin hätkähdyttävistä kokemuksista.
They Shall Not Grow Old (Englanti, Uusi-Seelanti, 2018). Ohjaus Peter Jackson. Ensi-ilta 17. toukokuuta.