Jarmo Lintunen

Työntekijöiden muutosturva noussee esille seuraavalla sopimuskierroksella.

– Metsäteollisuuden yhtiöt ovat tehneet hyvää tulosta ja niillä olisi varaa pitää parempaa huolta irtisanottavistaan, Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala sanoo.

Imatralla Stora Enso sulkee vuoden loppuun mennessä yhden paperikoneistaan, minkä takia 55 henkilöä irtisanotaan tai siirtyy eläkkeelle. Oulussa yhtiön sulkee toisen paperikoneensa ja yt-neuvotteluissa puhutaan jopa 400 työntekijän irtisanomisesta. Oulun tehdas on Suomen suurin paperitehdas.

– Yhtiön pitäisi tukea ihmiset uuden elämän alkuun niin, ettei mentäisi vain lain minimirajalla. Tuettaisiin ihmisten koulutusta ja uuden työpaikan saamista, Vanhala esittää.

Eurooppalaisittain katsoen Suomessa irtisanominen on helppoa ja halpaa.

– Eurooppalaisittain katsoen Suomessa irtisanominen on helppoa ja halpaa.

Hän esittää yhtiöille valmiin keinovalikoiman, ”työkalupakin”, rakentamista hyvissä ajoin. Siihen voisi kuulua koulutusta, sopeuttamisrahaa, apua yrityksen perustamiseen ja mm. uuden työpaikan osoittamista toisaalla konsernissa.

ILMOITUS

– Metsäteollisuuden näkymät eivät ole mitenkään huonot. Yhtiöiden tulokset taitavat viime vuodelta olla historian parhaimmat, Vanhala huomauttaa.

Yt-neuvotteluissa ei enää innovoida

Metsäyhtiöt tekevät isot tuotantopäätöksensä Vanhalan mukaan huomattavasti ennen varsinaisia yt-neuvotteluja. Siksi osin valtio-omisteinen Stora Enso mutta myös muut metsäyhtiöt voisivat ennakoida muutosten vaikutukset paremmin ja rakentaa muutosturvaa.

– Ei yt-menettelyissä yleensä tule enää uusia avauksia, mihin ihmisiä sijoitetaan. Suunnitelmien pitäisi olla valmiina hyvissä ajoin. Ei Oulussa löydetä yt-menettelyssä 400 ihmiselle uusia, innovatiivisia ratkaisuja.

Oulun tehtaan yt-neuvottelujen on ilmoitettu päättyvät touko-kesäkuussa.

Paperiliitto aikoo nostaa seuraavalla sopimuskierroksella pöytään työntekijöiden muutosturvan. Työnantajan tulee osaltaan huolehtia irtisanottavien uudelleen koulutuksesta ja sijoituksesta.

– Tavoitteena pitäisi olla, että yksikään ihminen ei jää tyhjän päälle, vaan kaikille löytyy uusi sijoituspaikka, Vanhala sanoo.

Pitää olla muuta teollisuutta

Koko työuran mittaan saatava koulutus olisi Vanhalasta paras keino huolehtia työntekijöiden ammattitaidosta ja siten myös uudelleensijoittumisesta.

Useat paperityöntekijät ovat saaneet koulutuksensa työpaikallaan.

Paperiliiton vastaava työehtosihteeri Markku Häyrynen sanoo, että prosessinhoitajat on vaikeinta työllistää uudelleen. Vuonna 2011 Äänekosken paperituotannon alasajo jätti monet työttömiksi, mutta muuntokoulutuksella osa sai työtä sellunvalmistuksessa.

Oulun irtisanottavista osa vaatii työllistyäkseen aivan uuden koulutuksen.

Uuden työpaikan pystyvät saamaan helpoiten kunnossapidon sekä sähkö- ja automaatiotekniikan ammattilaiset. Jos paikkakunnalla on muuta teollisuutta, työpaikka voi löytyä nopeastikin, Häyrynen arvioi.