Jarno Mela

Kolmanneksi kaudeksi eduskuntaan valittu Pekonen riemuitsi vasta, kun näki vaalituloksen.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmää neljä vuotta vetänyt Aino-Kaisa Pekonen uusi kansanedustajan paikkansa helposti Hämeen vaalipiirissä. Pekonen kasvatti äänimääräänsä viime eduskuntavaaleista reilusti yli tuhannella ja sai lähes 7 000 ääntä (6 872).

Pekonen imuroi ääniä erityisesti kotikaupungistaan Riihimäeltä, missä hän oli selvästi suosituin ehdokas. Yli 2 100 riihimäkeläistä äänestä Pekosta.

– Se on ihan älytön määrä. Tuntuu ihan mahtavalta. Erityisesti kotikaupungin tuki on niin käsittämätöntä, Pekonen riemuitsi äänituloksestaan.

Pekonen tunnusti, että pelkäsi loppuun asti vaalitulosta.

– En uskaltanut uskoa näihin gallupeihin, koska neljä vuotta sitten gallupit lupasivat hyvää ja fiilis oli hyvä. Vaalipäivänä tuli turpaan. Nyt tuntuu tosi hyvältä, että kaikki realisoitui vaalipäivänä.

ILMOITUS

Ihmisten pettymys hallitukseen näkyi luonnollisesti vaalituloksessa. Sen lisäksi Pekonen kiitteli puheenjohtaja Li Anderssonin esiintymistä.

– Täytyy sanoa, että Li Andersson onnistui täydellisesti vaalitenteissä. Hän oli selkein, ja häntä on kiitelty ympäri vaalikentän hyvästä esiintymisestä.

Pekonen uskoi aktiivisen kampanjoinnin lisäksi aktiivisen eduskuntatyön näkyneen vasemmistoliiton loistavassa tuloksessa.

– Olemme tehneet koko eduskuntaryhmä ihan hulluna työtä. Uskon, että eduskuntaryhmän kuin ryhmäkanslian työ näkyy tässä tuloksessa. Olemme ansainneet tämän tuloksen.

– Emme pelkästään haukkuneet hallitusta, vaan annoimme ratkaisuja, Pekonen sanoi.