Lehtikuva/Jussi Nukari

Eniten ääniä saanut puolue voi ratketa hyvin myöhään. Se ei silti välttämättä ole ”suurin”.

Eduskuntavaalien tulosseuranta alkaa tänään Ylen TV1:ssä kello 19.30. Ensimmäinen suuri hetki on kello 20:n jälkeen, jolloin julkistetaan ennakkoäänestyksen tulos tai ainakin sen pääosa. Se ei välttämättä kerro mitään lopullisesta tuloksesta, joka selvinnee vasta puolilta öin.

Tulosillassa kannattaa kiinnittää huomio ainakin näihin asioihin.

1. Vaalitulos ennakkoääniin verrattuna muuttuu olennaisesti muutamien puolueiden kohdalla.

Kaksissa viime vaaleissa keskustan tulos on ollut noin kaksi prosenttiyksikköä huonompi kuin ennakkoäänestyksessä.

Vasemmistoliiton tulos varsinaisena vaalipäivänä on laskenut aavistuksen. Kokoomuksella ei ole selvää suuntaa. Perinteisesti vihreiden kannatus on noussut ennakkoäänistä 1–1,5 prosenttiyksikköä.

ILMOITUS

Tänä iltana kiinnostavin on SDP:n ja perussuomalaisten kehitys, koska se voi jopa ratkaista eniten ääniä saaneen puolueen paikan. SDP on varsinaisen vaalipäivän ali- ja perussuomalaiset ylisuorittaja. Viime vaaleissa perussuomalaiset petrasi ennakkoäänten tuloksesta 1,7 prosenttiyksikköä ja SDP taantui 1,4 prosenttiyksikköä. Jos ero illalla kello 20 on 3 prosenttiyksikköä tai vähemmän, voi käydä kuinka vaan.

Kannattaa silti muistaa sekin, että suurimman puolueen paikkaa eivät ratkaise prosentit vaan edustajapaikat. Ylen viimeisessä ennusteessa niitä on SDP:lle luvassa 45 ja perussuomalaisille 29 eli vasta neljänneksi eniten. On pitkä matka siihen, että Jussi Halla-ahosta tulisi hallitustunnustelija.

2. Ensimmäisen tunnin aikana vaalitulos vääristyy voimakkaasti, koska laskenta valmistuu pienissä kepulaiskunnissa ensin. Keskusta lähtee ensin nousuun ja sitten laskuun.

Tolkkua tulokseen tulee vasta, kun Yle siirtyy reaaliaikaisesta laskennasta omaan ennusteeseensa, joka on yleensä pitänyt erittäin hyvin kutinsa.

3. Ketkä ovat vasemmistoliiton ääniharavia ja ketkä nousevat uusina eduskuntaan?

Viime vaaleissa eniten ääniä, 15 071, sai puheenjohtaja Li Andersson. Hän lienee tälläkin kertaa myös koko maan ääniharavia.

Seitsemän seuraavaakin eniten ääniä saanutta tulivat myös valituiksi.

Vasemmistoliitosta suurimmalla äänimäärällä valitsematta jäivät Veronika Honkasalo (5 369), Risto Kalliorinne (4 791), Mai Kivelä (4 683), Sari Moisanen (4 179), Eila Tiainen (3 488) ja Kalle Hyötynen (3 206). Muut saivat alle 3 000 ääntä.

Matti Semi meni läpi pienimmällä äänimäärällä 2 140.

4. Tuleeko nykyisten eduskuntapuolueiden ulkopuolelta edustajia ja jos, niin mistä? Ylen viimeisessä gallupissa ryhmän ”muut” kannatus oli 3,4 prosenttia eli alle prosenttiyksikön alempi kuin kristillisdemokraattien, ja sille ennustettiin kahta paikkaa. Vahvimmilla lienevät Paavo Väyryseen ja Hjallis Harkimoon henkilöityvät liikkeet. Yllätyksiä on joka tapauksessa luvassa.

5. Kansan Uutiset välittää tulokset ja tunnelmia verkossa, Facebookissa ja Twitterissä siihen asti, että vasemmistoliiton uusi eduskuntaryhmä on ratkennut.