Lehtikuva/Timo Hartikainen

Enemmän kuin yhdeksän kymmenestä yli 75-vuotiaasta asuu kotonaan.

Suomessa on viime kuukausina keskusteltu paljon vanhusten ympärivuorokautisen hoidon epäkohdista ja riittämättömistä resursseista.

Jyväskylän yliopiston tutkijoiden mielestä laitosmaisen hoidon lisäksi huomio pitäisi kiinnittää myös siihen, saako kotona asuva vanhus riittävästi apua.

– Suomessa 91 prosenttia yli 75-vuotiaista asuu kotonaan. Valtaosa heistä selviytyy omatoimisesti. Kuitenkin noin puolet tarvitsee apua siivouksessa ja muissa käytännöllisissä päivittäisissä toimissa, kuten ulkona käymisessä ja pankkiasioissa, tutkija Lina Van Aerschot huomauttaa.

Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön tutkijat Teppo Kröger, Lina Van Aerschot ja Jiby Mathew Puthenparambil tarkastelivat kotona asuvien yli 75-vuotiaiden avun tarpeita ja avun riittävyyttä kyselyaineistolla, joka kattoi noin 3 000 vastaajaa. Tutkimusartikkeli on julkaistu Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä.

Myös henkilökohtaisissa toimissa, jotka edellyttävät vaativampaa hoivaa, on puutteita avun saannissa.

ILMOITUS

– Heikkokuntoisista vanhuksista 12–16 prosenttia ei saa tarpeeksi apua henkilökohtaisissa toimissa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että joka seitsemäs ei saa tarvitsemaansa apua peseytymisessä ja WC-käynneissä, Van Aerschot sanoo.

Hoivaköyhyys on hyvinvointivaltion epäonnistuminen

Kun vanhus jää ilman riittävää apua, on kyse hoivaköyhyydestä. Se on merkittävä yhteiskunnallinen ja inhimillinen ongelma.

– Hoivaköyhyyden olemassaolo osoittaa, että suomalainen hyvinvointivaltio ei ole onnistunut toteuttamaan perustuslain takaamaa oikeutta tarpeen mukaiseen hoitoon ja huolenpitoon, professori Teppo Kröger toteaa.

Hoivaköyhyys tarkoittaa myös ihmisryhmien eriarvoisuutta, sillä se koskettaa erityisesti heikkokuntoisimpia, pienituloisimpia ja yksinasuvia vanhuksia. Kotihoito ja muut palvelut eivät siis ole yhtäläisesti kaikkien saatavilla.

Kuitenkin suomalaisen hyvinvointivaltion julkilausuttuihin perusperiaatteisiin kuuluu, ettei avun ja hoivan saaminen riipu perheestä, tulotasosta, sosiaalisista suhteista, ihmisten vapaaehtoisuudesta tai hyväntekeväisyydestä. Hoivaa pitää olla tarjolla julkisesti järjestettyjen palvelujen muodossa kaikille niitä tarvitseville.

– Palvelujärjestelmän tärkein tavoite on, että se tarjoaa avun sitä tarvitseville. Hoivaköyhyyden poistamisen tulisi olla niin valtion, kuntien kuin yksityistenkin palvelutuottajien toiminnan prioriteetti, Kröger sanoo.