Lehtikuva/Mikko Stig

Uusia työpaikkoja syntyi kahden viime vuoden aikana. Yli 60 prosenttia niistä on osa-aikatyötä tai määräaikaista kokoaikatyötä.

Helmikuun alussa pääministeri Juha Sipilä summasi hallituksensa saavutuksia niin, että nyt 140 000 suomalaista enemmän herää aamuisin töihin. Kuinka totta tämä väite on?

Esitän tässä yhden, Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen perustuvan laskelman. Otin ensin tarkasteltavaksi palkansaajat työsuhdemuodon mukaan jaksolla helmikuu 2015 – helmikuu 2019. Palkansaajien päälle lisäsin yrittäjät ja itsensä työllistäneet.

Tulokset on esitetty oheisessa kuviossa. Sen mukaan työllisyys – palkansaajat, yrittäjät ja itsensä työllistäneet yhteenlaskettuna – lisääntyi helmikuusta 2015 helmikuuhun 2019 noin 112 000 hengellä. Palkansaajia lisäyksestä oli yli puolet, noin 63 000 ihmistä.

Lisäys ei ole aivan Sipilän ilmoittamaa kokoa, mutta ei kovin kaukana siitä.

Entä kuinka suuri osa tästä lisäyksestä on Sipilän hallituksen aikaansaannosta? Sitä on mahdoton sanoa. Mutta, kuten kuviosta näkyy, ensimmäisten kahden hallitusvuoden aikana työllisyys supistui siitä, mille se edellisen hallituksen päättäessä jäi. Tämä keskustelussa usein unohdetaan.

ILMOITUS
Erkki Laukkanen

Se lisäys, josta Sipilä puhuu, on tapahtunut kahden viimeisen vuoden aikana. Helmikuusta 2017 helmikuuhun 2019 työllisyys on parantunut 114 000 ihmisellä. Mutta heistä vain 43 000 on jatkuvaa kokoaikatyötä tekevää palkansaajaa. Toisin sanoen työllisyyden rakenne on heikentynyt.

Yli 60 prosenttia kahden viimeisen vuoden aikana syntyneistä uusista työpaikoista on osa-aikatyötä tai määräaikaista kokoaikatyötä. Ja mikä ikävintä, viimeisen vuoden aikana vakituista kokoaikatyötä tekevien määrä on pudonnut 17 000 ihmisellä.

Pitäisikö olla huolissaan?

Kyllä pitäisi. Se, että vakituista kokoaikatyötä tekevien määrä on alkanut supistua, on merkki talouskasvun hidastumisesta. Se taas kielii heikommasta työllisyyskehityksestä sekä palkansaajille että yrittäjille ja itsensä työllistäjille, joiden määrä vielä viimeisen vuoden aikana on kasvanut.

Tiettyä toivoa antaa toki se, että työtuntien määrä on kasvanut. Mutta ei kuitenkaan aivan vuoden 2008 tasolle, ennen finanssivetoisen laman alkua. Eikä lähellekään vuoden 1990 tasoa, ennen sitä edellisen laman alkua.

Tämä näyttäisikin olevan lamojen pysyväisluontoinen vaikutus: lama lamalta työllisyyden työsuhderakenne heikkenee.