Mike Pohjola totesi mainiossa kolumnissaan ”Palkkatyö ei tuo ihmisarvoa”: ”Ei liene mitään yllättävää siinä, että suurpääoma ja poliittinen oikeisto haluavat pakottaa ihmiset töihin. Työntekijälle maksetaan vähemmän kuin hän tuottaa arvoa, ja erotus päätyy omistajan taskuun. Oudompaa on, että vasemmisto haluaa lisätä työllisyyttä. Tällöinhän kasvatetaan riistettyjen ihmisten määrää.”
Voisin jatkaa 46 vuoden työvoimatavarani kauppaamisen kokemuksella hieman päinvastaiseen suuntaan: Mitä enemmän yhteiskunnassa on palkkatyötä, sitä kehittyneempi on yhteiskunnan talous. Mitä enemmän yhteiskunnassa on yrittäjiä, sitä alkeellisempi on sen talous. Ennen ”yrittäjäyhteiskuntia” kutsuttiinkin ”kengänkiillottajayhteiskunniksi.”
Vasemmiston perisynti on ollut ”työvoimatavaran” unohtaminen. Koska suurimmalla osalla meistä ei ole muuta myytävää kuin työvoimatavaraamme sisältyvät kyvyt, ei kyseiselle tavaralle ole myöskään muuta markkinapaikkaa kuin palkkatyö.
Varjopuolena palkkatyöyhteiskunnassa eli markkinatalouskapitalismissa on se, että ne työvoimatavaran kyvyt, joille ei ole tuotannossa käyttöä, joutuvat myymättöminä varaston hyllylle kuten mikä muu kaupattava tavara tahansa.
Erotuksena muusta tavarasta työvoimatavara tarvitsee elääkseen ravintoa sekä katon päänsä päälle. Mutta muuten työvoimatavaran markkinoinnin mekanismit ovat samat kuin minkä muun tavaran markkinoinnissa tahansa. Kuten Marx letkautti: ”Ilman ihmisen kallista aineenvaihduntaa maailmassa ei olisi yhtään köyhää.”
Kapitalismissa työ ja omaisuus irtautuvat toisistaan. Työläinen typistetään työvoimaksi ja omaisuus tuotantovälineiden hallinnaksi, joka on erotettu kokonaan työstä. Tuotantoprosessissa käyttö, vaihto ja kasautuminen erotetaan toisistaan, jolloin tuotanto eriytyy muista yhteiskunnan toiminnoista politiikan ulkopuolelle omaksi saarekkeekseen.
Tuotannon ensisijainen päämäärä ei ole ihmisten tarpeiden tyydyttäminen vaan markkinoille myytäväksi tuottaminen. Tavoitteena on uusien tarpeiden luominen, sitä kautta puutteen tunteen lisääminen.
Mielenkiintoinen kysymys on myös se, ostetaanko kansalaistulolla kansalaisten kapitalismin hyväksyntä. Rahaa tähän kauppaan kyllä Suomessakin riittää.
Sitä ennen pääoman edusmiehet ja -naiset väsyttävät vastustajansa niin perin pohjin, että kansalaistulo vaikuttaa lopulta pääomapiirien kansalaisille antamalta hyväntekeväisyyslahjalta eikä poliittisen kamppailun tulokselta.
Ainakin tällä hetkellä tässäkin asiassa pääomapiirit ylläpitävät tapahtumien kulun työjärjestystä eikä päinvastoin. Ja juuri tähän saumaan tarvitaan vasemmistolaista viisasten kiveä. Miten nämä ristiriidat ratkaistaan?
Jos työvoimatavara-käsite ja muut arkiset tosiasiat unohdetaan, kyseessä ei ole vasemmistolainen politiikka vaan filantrooppinen hölynpöly.
Juha Drufva
Tampere