19.3.1999 ilmestyy Kansan Uutisten viimeinen numero ennen eduskuntavaaleja. Kolme vaalien alla tehtyä mielipidemittausta ennakoi vasemmistoliitolle tuntuvaa vaalitappiota. 1995 puolue sai 11,2 prosentin kannatuksen.

Suomi on liukumassa oikealle ja porvarihallitus häämöttää. Vasemmistoliiton puoluesihteeri Ralf Sund sanoo silti, ettei hämmästyisi 11:llä alkavasta kannatusprosentista.

23.3.1999 vedetään vaalit yhteen puheenjohtaja Suvi-Anne Siimeksen kuvaillessa 10,9 prosentin tulosta työvoitoksi. Hän itse sai 15 884 ääntä.

Kokoomus sai seitsemän lisäpaikkaa, SDP menetti yksitoista, mutta säilyi silti suurimpana. Paavo Lipposen toinen hallitus näytti todennäköiseltä.

Siimes toivoi vaalituloksen herättävän vasemmistoa dialogiin siitä, miten siitä tulisi aloitteellisempi yhteiskunnallisessa keskustelussa.

ILMOITUS

– Oikeistolla on ainakin illuusio siitä, että he ovat tuomassa jotain uutta.

Hallituspuolueista kokoomus pärjäsi parhaiten Siimeksen mielestä ehkä siksi, että se pystyi ajamaan tavoittelemaansa julkisen sektorin pienentämistä valtiontalouden tasapainottamisen varjolla. Vasemmisto taas ei ole riittävästi pystynyt perustelemaan, miten tärkeää oikeudenmukaisuuden kannalta on, että talous on tasapainossa.

Vasemmistoliitto halusi mukaan hallitusneuvotteluihin.


Hyvä lukija!

Kiitos, että luit jutun. Tämä juttu on kirjoitettu kotiin tilattavaan lehteemme.

Jokainen tilaus vahvistaa toimituksemme resursseja kirjoittaa luotettavia uutisia ja juttuja verkkoon.

Tilaa nyt Kansan Uutiset. Edistät moniäänistä journalismia!

Tarjoushintaan kotiin kannettuna 20 €/2 kk. Sähköinen digilehti alkaen 4,90 €/ kk.