Herään kotikaupungissani, kauniissa ja turvallisessa Kotkassa. Kerrostaloni ikkunasta näkyy meri, jonka vesi on puhdasta. Laitan aamupalaksi kahvia ja leipää, jonka päälle voi-kasvisrasvaa ja makkaraa. Näistä pitää maksaa hieman enemmän veroa, mutta haluan ne syödä. Generisk 3 tulee vasta ensi vuonna kohdalleni.
Kaksi lapsistani käy lähikoulua, jossa on puhdas sisäilma ja terveellinen kouluruoka.
Soitan äidilleni, joka asuu Kymsoten ylläpitämässä palvelukodissa. Koulutettua henkilökuntaa on siellä riittävästi. Äiti kertoi saaneensa nopeasti ajan terveyskeskuslääkäriin. ”Mutta äiti, minähän olen lääkäri”, moitin häntä hellästi.
Lähtiessäni asioille naapurin taiteilija tervehtii iloisesti. Hän saa 800 euroa perustuloa. Ajan täyssähköautolla, jonka latauspisteitä on yhtä paljon kuin nykyään huoltoasemia. Polttomoottoriautoja on enää harvassa, ja niitä voi tankata vain Kymin ja Purolan lentokentillä.
Seuraavana aamuna lähden vanhimman lapseni kanssa Helsinkiin, hän yliopistolle ja minä Arkadianmäelle. Tietullin takia ei kannata autolla mennä. Junalla pääsee Rantarataa pitkin puolessa tunnissa.
Tällaisen tulevaisuuden haluaisin.
Petri Pekkola
Kotka