Annina Mannila

Viime vaaleissa 38 äänen vajauksella jääneellä on tehtävä: luokkayhteiskunnan paluu on estettävä. Koulutus ja tutkimus nostetaan niille kuuluvaan arvoon.

Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja, filosofian maisteri Eila Tiainen ei empinyt asettua ehdolle eduskuntavaaleissa. Edellisissä vaaleissa hän jäi rannalle vain 38 äänen vajeella. Sekös harmitti niin omasta kuin puolueenkin puolesta.

– Kyllä se potutti aivan sikana! Tein hyvän kampanjan ja laitoin omat ja vieraat rahat likoon. Ystävääni Paavo Väyrystä lainatakseni, oli hätä etten ”kuole vitutukseen”, suorapuheinen ja huumorintajuinen Tiainen täräyttää.

Nyt on aika korjata tappio.

– Haluan estää luokkayhteiskunnan paluun. Koulutus ja tutkimus on nostettava niille kuuluvaan arvoon. On taattava kaikkien mahdollisuus kouluttautua niin pitkälle, kun rahkeet riittävät. Ja tietenkin kaikille pitäisi olla työtä tarjolla.

Erityisen tärkeää hänelle on tasa-arvo ja yhdenvertaisuus sekä taiteen edistäminen kaikin mahdollisin keinoin.

ILMOITUS

Mutta, ensin on puhuttava Paavo Väyrysestä, sillä ystäväkseen Tiainen hänet markkeeraa.

– Jo Kemin tyttölyseossa ymmärsin, minkälaiset poliittiset näkemykset olivat ”korrekteja”, jos halusi tulla hyväksytyksi ja menestyä. Väyrysen Paavo ja minä olimme koulujemme teinikuntien puheenjohtajat. Siinä toimessa opin väittelytaidon alkeet. Paavon setä, tulipalokommunisti Aapeli Väyrynen ja hänen ihana Maija-vaimonsa tapasivat odotella kotonani junaa kaupunkireissuillaan.

– Aapeli oli varsinainen poliittinen oppimestari, joka antoi kuulua, miten maailma makaa. Muutoinkin synnynkaupunkini oli monessakin suhteessa poliittisen tiedostamiseni korkeakoulu, punaisen Kemin kasvatti muistelee.

Kivistön liikkeessä puoluepolitiikkaan

SKDL:llä oli tuolloin ehdoton enemmistö Kemin kaupunginvaltuustossa.

– Kävin kuuntelemassa muun muassa Erno Paasilinnan palopuheita, ja kotonakin puhuttiin politiikkaa. Olin tyttölyseon neljännellä luokalla, kun tajusin, että on muitakin puolueita kuin SKDL. 1960-luvun lopulla menin mukaan opiskelijapolitiikkaan, ja se olikin sitten menoa.

Eila Tiainen tunnetaan yhteiskunnallisena vaikuttajana, kulttuuriaktivistina ja pitkäaikaisena Ylen toimittajana. Hän työskenteli pitkään niin tv:ssä kuin radiossakin, myös Ruotsin radiossa.

Erityisesti hän tuli tunnetuksi laaja-alaisena ja pidettynä kulttuuritoimittajana. Kulttuuripistoksen ja elinikäisen kiinnostuksen taiteeseen hän sai kiittelemiltään kuvaamataidon- ja kirjallisuudenopettajiltaan. Tiainen on myös opettanut journalistiikkaa ja vuorovaikutustaitoja Jyväskylän yliopistossa.

– Puoluepolitiikkaan sotkeuduin hyvän ystävämme ja perhetuttumme Kalevi Kivistön Liike 88:ssa. Olin presidentinvaaleissa hänen valitsijamiehenään. Kun ilmoitin asiasta Ylessä Tapio Siikalalle, hän totesi, että siitä vaan, mutta kai ymmärrän, että urani Ylessä tyssää tähän. Minulla ei olisi mitään mahdollisuuksia saada ylennyksiä. Valitsin toimittajan työn ja politiikan.

Tiainen on kulttuuripolitiikan vahva puolustaja myös Jyväskylän kaupunginvaltuustossa ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana, Keski-Suomen maakuntavaltuustossa ja seurakuntavaltuustossa.

Sapiskaa Ylelle

Vuosina 1970–2007 Ylessä työskennelleellä Tiaisella on sanansa sanottavanaan Ylen nykyisestä ohjelmapolitiikasta.

– Ylen tuotanto on nykyään melko onnetonta. Siellä on edelleenkin hyviä toimittajia, mutta johtoportaan suoltamat muutokset muutosten vuoksi – useimmiten huonompaan suuntaan – syövät uskottavuutta ja Ylen tehtävää kansan sivistäjänä.

– Lähes hysteerinen nuorten houkuttelu kanaville typerällä viihteellä on tuhoisaa, eiväthän nuoret ole pöljiä. Eikä Ylellä viime aikoina oikein ole ollut herraonnea organisaatiouudistuksiin keskittyvien johtajiensa suitsissa.

Yle on menettänyt Tiaisen mielestä kunnianhimoaan hyvän journalismin lippulaivana.

Taidetta ja kulttuuria ei arvosteta

Eila Tiaisen mielestä valtion rahoitus kulttuurille on edelleenkin aivan liian vähäistä.

– Tämä on hälyttävää, sillä koko olemassaolomme, itseymmärryksemme ja identiteettimme perustuu kulttuuriin ja kulttuurisiin arvoihin, kaikkeen siihen, mikä liittyy ihmisten henkiseen kehittymiseen ja olemiseen. Nykyisessä päätöksenteossa ja ylipäätään yhteiskunnassamme ei arvosteta riittävästi taidetta ja kulttuuria, aineellisten arvojen ajaessa henkisten arvojen tielle.

Sadan miljoonan lisäpanostus kulttuuriin on suuruudeltaan samaa luokkaa kuin hallituksen käyttöön ottama verotuksen yrittäjävähennys.

Pitkään tekeillä ollut kulttuurin valtionosuusuudistus, VOS, pitäisi Tiaisen mukaan vihdoinkin saada maaliin.

– Pitäisi myös miettiä, millä tavoin valtionosuutta nauttivat taidelaitokset voitaisiin avata vapaiden ryhmien käyttöön, hän linjaa kulttuuripolitiikan tärkeimpiä tavoitteita.

Pitää myös huolehtia tekijänoikeuksien ja näyttelykorvausten oikeudellisuudesta.

Prosentti kulttuuriin

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin mielestä olisi korkea aika korjata kulttuurin rahoitusvaje sitomalla taiteen ja kulttuurin rahoitus prosenttiin valtion budjetista. Tämä vaatisi noin sadan miljoonan euron lisämäärärahan. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä jätti lisämäärärahasta talousarvioaloitteen.

Mailleen menneen hallituksen ensi vuoden budjettiesityksessä kulttuurin rahoitus on 0,8 prosenttia budjetin loppusummasta. Taso on pysynyt samana jo pitkään, vaikka lisärahoituksen tarve on huutava. Taiteilijoiden määrä on kasvanut, heidän toimeentulonsa on heikkoa, eikä apurahoitus ole pysynyt kehityksen rattailla. Tuntuu kuitenkin siltä, että nämä tosiasiat ovat hyttysen surinaa monille päättäjille.

Eila Tiainen pitää prosenttihanketta kannatettavana.

Sadan miljoonan lisäpanostus on suuruudeltaan samaa luokkaa kuin hallituksen käyttöön ottama verotuksen yrittäjävähennys. Se on vajaa puolet siitä, mitä hallitus törsäsi kaatuneen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun ja toimeenpanon tukeen ja ohjaukseen.

Hallitukseen, jos on tilaisuus

Tiaisen mielestä pitäisi vakavasti harkita vasemmistoliiton menemistä mukaan tuleviin hallitusneuvotteluihin, jos siihen tarjoutuu järkevä mahdollisuus.

– Hallituksessahan asioita saadaan aikaiseksi, oppositiosta voidaan huudella mitä vaan, mutta eihän sillä ole juurikaan merkitystä.

Tiaisen mukaan on kohtalokasta, jos tuleva hallitus jatkaa samantyylistä niukkuuden jakamista kulttuurille kuin edeltäjänsä. Niin kauan, kun päätöksenteossa halveksitaan koulutusta ja tutkimusta, ei ole toivoa kulttuurinkaan arvostuksesta. On surullista, että sivistyksen arvoa ei ymmärretä.

Kapellimestari Esa-Pekka Salosen letkautukseen, että vasemmisto on menettänyt kulttuuritahtonsa, humanistina tunnettu Tiainen ei hevillä yhdy. Hän muistuttaa, että vain vasemmisto on kantanut edes jollain tavoin huolta köyhyysrajalla tai sen alapuolella elävien ihmistenkin kulttuurinnälän tyydyttämisestä.

Hän haikailee myös sellaisten sivistysporvareiden ja vasemmistolaisten perään, joilla löytyisi kulttuuritahtoa myös politiikassa.