Noin kuukauden päästä suomalaiset rientävät vaaliuurnille sankoin joukoin. Moni pohtii ehdokastaan vaalikoneiden avulla, tarkastelee kandidaattien asettumista erilaisiin nelikenttiin, seurailee gallupeja ja ihmettelee ennusteita. Monet pitävät äänestämistä kansalaisen tärkeimpänä vaikuttamiskeinona demokratiassa, ja laskevasta äänestysaktiivisuudesta ollaan huolissaan kaikkialla.
Äänestäminen on kuitenkin vain pieni osa aitoa demokratiaa, ja vain siihen keskittymällä hukkaamme mahdollisuuden kehittyä. Filosofi Teppo Eskelisen Demokratia utopiana & sen vastavoimat (Vastapaino 2019) -kirjan perusteesi on se, että otamme nykyisen demokratian tilan liian annettuna ja itsestään selvänä. Puolustamalla nykyisyyttä valoisamman tulevaisuuden pohtimisen sijaan annamme liikaa pelivaraa demokratian näivettäjille.
Eskelisen mukaan olemme hukanneet utopian: jo pelkästään toisenlaisten todellisuuksien kuvittelu avaa tilaa muutokselle parempaan. ”Ilman vallitsevien järjestelmien vastakuvia ja haaveita paremmasta todellisuudesta demokratia luhistuu hallinnoinniksi”, hän kirjoittaa.
Yhteiskunnan tehtävänä on luoda sellaiset edellytykset, että kaikilla olisi mahdollisuus sekä ajatella että toimia toisin – yhdessä muiden kanssa.
Demokratian esteet
Eskelinen nimeää kirjassaan aidon demokratian esteiksi paitsi ajatuksen valmiista demokratiasta, myös muun muassa demokraattisen poliittisen tilan kaventumisen, avoimuuden puutteen, hierarkiat, asiantuntijavallan sekä demokratian typistämisen vain päätöksenteon mekanismiksi.
Erityisen viehättävä on luku, jossa Eskelinen luotaa demokratian kulttuurisia ja psykologisia rajoitteita. Esimerkiksi nykyään yleistyneet vaalikoneet ja tapa käsitellä poliittisia näkemyksiä nelikenttien avulla itse asiassa rajaavat poliittisen keskustelun aluetta survoessaan moniulotteiset kysymykset yksinkertaisiin visuaalisiin jäsennyksiin. Eskelisen mukaan demokratia onkin mielikuvituksen kollektiivista harjoittamista, kykyä nähdä tällaisten kehysten yli ja ulkopuolelle.
Oma ongelmansa on vallitseva liberaali tulkinta yhteiskunnan luonteesta. Eskelisen mukaan liberaalissa ajattelussa nähdään ihminen atomistisena yksilönä, jonka haluja ja ajatuksia yhteiskunta kontrolloi ja joka ajaa ensi sijassa omaa etuaan. Tällainen ihmiskuva ei ota huomioon sitä, mistä nuo halut ja ajatukset syntyvät: se ei tunnista ihmistä sosiaalisena olentona.
Liberaali yksilöajattelu näkyy myös poliittisessa keskustelussa: sen sijaan, että neuvoteltaisiin maailmankuvista ja aidosti merkityksellisistä asioista, puhutaan yksilöllisistä ”arvoista” jotka asetetaan kaiken kritisoinnin yläpuolelle. Asetelma tuottaa vain ohipuhumista ja älämölöä, jonka ainoa todellinen anti demokratialle on viihdearvo, ja joka on omiaan vieraannuttamaan kansalaisia politiikan katsomoihin osallistumisen sijaan. Samalla utopiat privatisoituvat: pystymme hyvin kuvittelemaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia itsellemme, mutta yhteiskunnan tasolla harjoitus on turhan haastava.
Demokratian luottamusleikkejä
Eskelisen ratkaisu demokratian kriisiin on ennen kaikkea luottamus toisiin ihmisiin. Kuten luottamusleikissä, jossa heittäydytään taaksepäin silmät suljettuina luottaen, että muut ryhmän jäsenet ottavat vastaan, perustuu loppupeleissä yhteiskuntakin siihen, että uskallamme antaa vastuuta muille.
Eskelisen mukaan demokratia on ”…hiljaista heittäytymistä sen ymmärryksen edessä, että yhteiskunta on viime kädessä vain ihmisten luoma järjestelmä, jossa kaikkien ja siis kenen tahansa täytyy käyttää valtaa”.
Ajatus kuulostaa radikaalilta, mutta vain siksi, että olemme niin tottuneita rajattuun demokratiaan. Yhteiskunnan tehtävänä on luoda sellaiset edellytykset, että kaikilla olisi mahdollisuus sekä ajatella että toimia toisin – yhdessä muiden kanssa. Ja sellaisessa todellisuudessa myös virheet sekä niistä oppiminen ovat mahdollisia, toisin kuin nykydemokratiassa, jossa ne pyritään eliminoimaan ennalta talouskuripolitiikoin ja pienen piirin neuvotteluin.
Demokratia utopiana saattaa olla kevään paras vaalikirja, vaikkei Eskelinen ole edes ehdolla – ja ehkä juuri siksi. Vapaus vaalimatematiikan kehyksistä ja rajoitteista tuottaa ilahduttavan luovaa, kristallinkirkasta ja jopa vallankumouksellista ajattelua, juuri sellaista, mitä kaipaisi lisää edustuksellisenkin demokratian näyttämöille. Politiikka selvästi kaipaa filosofiaa pragmaattisen vaihtoehdottomuuden sijaan.
Teppo Eskelinen: Demokratia utopiana & sen vastavoimat,Vastapaino 2019. 172 sivua.