20 vuotta sitten Euroopassa tehtiin turvallisuuspoliittista historiaa, joka heiluttaa meidänkin aikaamme. Neuvostoliiton kanssa Varsovan liitossa olleet Puola, Unkari ja Tšekki liittyivät sotilasliitto Naton jäseniksi 12.3.1999. Liittymisasiakirjat he luovuttivat Yhdysvaltain ulkoministeri Madeleine Albrightille.
Jonoon jäivät muun muassa Baltian maat.
Venäjä ei ole milloinkaan hyväksynyt Naton itälaajentumista ja sen viime vuosien voimapolitiikka on suoraa heijastusta tapahtumalle. Tšekissä käydyssä keskustelussa jäsenyyden vastustajat ennakoivat aivan oikein uuden Nato-rajan jakavan Euroopan uudelleen ja luovan uutta sotilaallista jännitystä. Myös amerikkalaisten senioripoliitikkojen joukossa oli niitä, jotka ymmärsivät Venäjän geopoliittiseen nurkkaan joutumisen vaarat.
Samaan aikaan Natossa itsessään jouduttiin pohtimaan sotilasliiton olemassaolon tarkoitusta kylmän sodan jälkeisessä maailmassa. Uudeksi missioksi löydettiin ”rauhaa tukevat operaatiot”. Myöhemmin otettiin käyttöön sana kriisinhallinta.
Silloin niin kuin nytkin sanottiin, että Euroopan on otettava suurempi vastuu omasta puolustuksestaan. Tarvittiin Donald Trump, että puheet alkoivat muuttua teoiksi.