Lehtikuva/Laurent Fievet

Uuden-Seelannin terroristi kuvaili itseään etnonationalistiksi.

”Vihapuheen normalisointi johtaa ajan mittaan myös viharikollisuuden normalisointiin. Viime yönä eräs Helsingin rukoushuone joutui vahingonteon kohteeksi.”

Näin kommentoi poliisin ennaltaehkäisevän työn johtaja, komisario Ari Taponen yöllä Suomen aikaa Uudessa-Seelannissa Christchurchissa tehtyä terrori-iskua moskeijaan, jossa kuoli ainakin 49 ihmistä.

Lisäksi yli 20 ihmistä haavoittui vakavasti. Kolme miestä ja yksi nainen on pidätetty iskusta epäiltyinä.

Yksi miehistä julkaisi ennen iskua manifestin. Siinä hän kertoo olevansa etnonationalisti, joka halusi kostaa islamilaisten hyökkääjien tekemissä terrori-iskuissa kuolleiden eurooppalaisten puolesta. Hän oli radikalisoitunut vuonna 2017 Eurooppaan tekemällään matkalla, koska kaikissa kaupungeissa oli maahanmuuttajia.

”Näitä käsitteitä myös Suomessa”

Komisario Jari Taposen mukaan käsitteet ”valkoinen kansanmurha ja väestönvaihdos” viittaavat äärioikeistoekstremistin tekemään iskuun.

Taponen huomauttaa, että näitä käsitteitä käytetään myös Suomessa ja niiden läpimeno arkikieleen kertoisi vihapuheen normalisoitumisesta.

”Mites ´valtamedia` ja ´suvakki`”? hän kysyy.

Myös historioitsija Oula Silvennoinen kiinnittää huomiota tuttuun kielenkäyttöön.

Tapaus on kaiken kaikkiaan herättänyt vilkkaan keskustelun myös Suomessa.

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola näkee sen olevan mahdollisesti osa maailmalla leviävää herrakansa-ajattelua.

”Kaikenlainen vihapuhe tuomittava”

Suomessa uskontojen yhteistyöfoorumi USKOT tuomitsi teon.

– Tämä on taas äärimmäisen huolestuttava merkki maailmanlaajuisesti lisääntyneistä väkivaltaisista terrori-iskuista uskonnollisiin pyhättöihin. Vaikka olemme välttyneet näin vakavilta iskuilta, on myös Suomessa moskeijoita vandalisoitu. Oulun moskeija on kohdannut ilkivaltaa useaan otteeseen, ja viimeksi eilen shiialaisyhteisön moskeijaa Helsingissä tuhrittiin. Myös Nurmijärven buddhalainen temppeli on kärsinyt ilkivaltaa, samoin kuin Helsingin juutalaisyhteisö,sanoo USKOT-foorumin hallituksen varapuheenjohtaja Pia Jardi.

– On tärkeää tuomita kaikenlainen syrjivä tai yksittäistä ihmisryhmää leimaava toiminta ja vihapuhe, toteaa USKOT-foorumin toiminnanjohtaja Inka Nokso-Koivisto.

Suomessakin valkoisen ylivallan kannattajia

Vasemmistoliiton varapuheenjohtajan Veronika Honkasalon mukaan eduskuntavaaleissa on ehdokkaita, jotka allekirjoittavat samanlaisia valkoisen ylivallan ajatuksia.

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin mielestä isku on pelottava esimerkki siitä, mihin vihanlietsonta pahimmillaan voi johtaa.