Konttiin sisustettu 45 neliömetrin huone täynnä sekalaista tavaraa soittimista akupunktioneuloja sisältäviin laatikkoihin. Muuta ei tarvita kahdentoista jesidinaisen itseluottamuksen palauttamiseen. Kun huoneeseen tuodaan säkillinen nyrkkeilyhanskoja ja muita varusteita, hämärästä huoneesta tulee tunnin ajaksi nyrkkeilysali.
Tänne kokoontuvat ”Nyrkkeilijäsiskot”, jotka opettelevat puolustautumaan paljain käsin. Kansalaisjärjestö Lootuksenkukka on käynnistänyt tämän projektin auttamaan Isisin julmuuksista kärsineitä naisia. Päämääränä on parantaa osallistujien fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia harjoittelemalla nyrkkeilyä ja muita itsepuolustustaitoja.
Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta Irakin Kurdistanissa sijaitsevassa Rawangan pakolaisleirissä projekti on otettu innostuneesti vastaan. Leirillä on 15 000 maansisäistä pakolaista. Joka ainoalla leirin naisista on taakkanaan traumaattisia muistoja: pakomatka, äärimmäistä väkivaltaa, raiskauksia, kidutusta, kidnappauksia, vankina olemista sekä läheisten katoamista ja kuolemaa.
Itsepuolustustaidot parantavat itseluottamusta.Leirielämä tuntuu loppumattomalta välitilalta.
Aikaa myöten yhä useampi kuitenkin yrittää päästä irti hirvittävistä muistoistaan ja löytää erilaisia tapoja saada elinvoimansa takaisin. 17-vuotias Husna ystävineen on valinnut nyrkkeilyn. Vaikka laji naisnyrkkeilijöiden mukaan yhä onkin miesten hallitsema, se ei estä heitä opettelemasta sen voimaannuttavia taitoja, ja mikä vielä tärkeämpää, nauttimasta yhteisestä toiminnasta ystävällisessä ja kannustavassa ilmapiirissä.
Koska jesidinaiset ja -tytöt ovat kokeneet äärimmäistä seksuaalista väkivaltaa, Husna harjoituskavereineen tietää varsin hyvin, miten tärkeää on osata itsepuolustustaitoja. Lootuksenkukka-keskuksen paikallisjohtaja Vian kertoo, että pilottiprojekti on rohkaissut 35–40 naista ilmoittautumaan seuraaville kursseille.
Korkean tason
valmentajavieraita
Harjoituksia käy säännöllisesti ohjaamassa lähimmästä kaupungista Dohukista tuleva miespuolinen potkunyrkkeilyn opettaja. Välillä Nyrkkeilijäsiskot ovat saaneet vieraakseen naispuolisia maailmanmestareita. Viime syyskuussa tunnettu kanadalainen nyrkkeilyvalmentaja Rosana Burgos kävi leirillä vetämässä kaksipäiväisen harjoitussession.
– Tytöt tunsivat Rosanan läheiseksi, kun hän kertoi omista kokemuksistaan, siitä miten miehet olivat häntä ahdistelleet, kertoo Vian.
Tulossa on myös brittiläinen Cathy Brown, joka on rekisteröity kognitiivinen käyttäytymisterapeutti ja entinen ammattinyrkkeilijä. Brown vetää intensiivityöpajan, jossa hän kouluttaa muutamaa valittua tyttöä. He vievät sitten oppeja eteenpäin yhteisön muille naisille.
Lahjakkuus ja omistautuminen harjoittelulle ovat tehneet Husnasta ensimmäisen ehdokkaan. Hän on ollut koko ikänsä kiinnostunut urheilusta.
– Tämä on suuri mahdollisuus tehdä sellaista, mistä pidän ja samaan aikaan auttaa muita. Voin tuntea itseni vahvaksi ja saada muut tytöt tuntemaan samalla tavalla, sanoo Husna.
Husna on kyllä tuntenut itsensä aikaisemminkin voimakkaaksi.
– Olen aina osannut tulla toimeen elämän vaikeuksien kanssa. Isäni oli armeijan palveluksessa. Hän kuoli joitakin kuukausia ennen minun syntymääni. Äitikin kuoli niin varhain, etten muista häntä. Siksi mikään ei pysty lannistamaan minua.
Vain harva uskaltaa
palata Sinjariin
Husna elää rakastavassa perheessä, jota hän sanoo sekä suurimmaksi voimanlähteekseen että samaan aikaan ainoaksi heikoksi kohdakseen. Husnan sisar, isoäiti, setä ja eräät muut sukulaiset hakeutuivat elokuussa 2014 turvaan Rawangaan, kun he olivat joutuneet jättämään kaiken taakseen paetakseen Isisin raakuutta. Husnan tädin mukaan elämä on siitä lähtien tuntunut loppumattomalta välitilalta.
Isis on jo pyyhkäisty pois jesidien kotiseudulta Sinjarista, mutta vain muutamat perheet ovat päättäneet muuttaa takaisin. Useimpien Rawangan leirissä asuvien tavoin myöskään Husnan sukulaiset eivät ole päässeet yksimielisyyteen tulevaisuudensuunnitelmista. Husnan isoäiti ei haluaisi asua missään muualla kuin sukupolvien aikaisessa kotikylässä, mutta suvun nuoremmat jäsenet ajattelevat toisella tavalla.
– Talot ovat raunioina, maatilat on poltettu ja karja on varastettu, sanoo Husnan 30-vuotias setä.
– Kaikkein eniten vaikuttaa se, ettemme enää tunne olevamme turvassa.
Sinjar oli pääasiassa jesidien asuttama paikka. Hyökätessään sinne Isis kohdisti rikoksensa – murhat ja raiskaukset – erityisesti jesideihin.
Näin ei tapahtunut ensimmäistä kertaa historiassa. Sinjar sijaitsee Syyrian, Turkin ja Irakin strategisessa risteyskohdassa, ja armeijat ovat aikojen kuluessa useita kertoja talloneet sen jalkoihinsa.
Yhteisöjen välinen
luottamus katkesi
Jesidien omaperäinen uskonto yhdistää aineksia useista vanhoista uskonnoista kuten juutalaisuudesta, zarathustralaisuudesta ja mithralaisuudesta. Tätä on käytetty syynä heidän demonisointiinsa ja maalitauluksi asettamiseensa. Myös Husnan perheen kolmella sukupolvella on kokemuksia naapuriyhteisöjen vihamielisyydestä.
– Jotkut musliminaapureistamme liittyivät Isisiin ja ilmiantoivat meitä. Jos paikalliset ihmiset eivät olisi auttaneet Isisiä, miten se olisi voinut päästä meihin käsiksi?
Näin kysyvät sekä Husnan perhe että monet muut jesidit.
Vianin mielestä suurimman vahingon onkin kärsinyt alueen sosiaalinen yhteenkuuluvuus. Vaikka jesidien huoli on hänen mielestään perusteltu, hän muistuttaa, että myös monet jesidien lähellä asuneet muslimiperheet kärsivät yhtä lailla Isisin hyökkäyksestä. Hekään eivät uskalla palata, koska he pelkäävät joutuvansa kärsimään heihin kohdistuvan vihamielisyyden seurauksista.
– Teiden ja talojen korjaaminen on helpoin vaihe. Sodanjälkeisen Irakin todellinen haaste on yhteisöjen välisten katkenneiden siteiden korjaaminen.
Tämä keskustelu näyttää pitkästyttävän Husnaa. Hänestä asiat ovat paljon yksinkertaisempia.
– Rakastan elämää enkä vihaa ketään. Voin luottaa keneen tahansa ja olla hänen kanssaan ystävä, jos hän vain haluaa auttaa muita uskontoon, rotuun tai sukupuoleen katsomatta.
Husnan mielestä tulevaisuus on tärkeämpi kuin menneisyys.
– Minä haluan matkustaa ja nähdä maailmaa ja oppia niin paljon kuin vain pystyn. Sitten voin tulla takaisin ja olla hyödyksi lähimmilleni.
Opiskelu on
noussut suosioon
Husnan mielestä suurin ongelma pakolaisleirissä on se, että koulupäivät ovat niin lyhyitä.
– Minulla oli hyvät arvosanat, ja kuulun yhä parhaimpiin matematiikassa.
Husna ei ole ainoa koulutuksesta innostunut nainen. Lootuksenkukka järjestää lukutaidon opetusta, ja luokat ovat täynnä nuoria ja keski-ikäisiä naisia, joilla ei aikaisemmin ole ollut tilaisuutta käydä koulua.
Naiset myös siirtävät tietoja ja taitoja toisilleen. Yksi Isisin kynsistä selvinnyt pitää ompelukursseja. Toinen taas oppi Syyriassa valmistamaan erinomaista kahvia. Hän oli joutunut olemaan vankina melko pitkään. Hän aikoo avata vain naisille tarkoitetun kahvilan leiriin.
Vian on pannut merkille myös muita rohkaisevia asioita. Esimerkiksi perheväkivallasta uskalletaan nyt useammin kertoa, kun aikaisemmin aihe oli tabu.
– Lisäksi perheet, jotka aikaisemmin eivät lähettäneet lapsiaan – varsinkaan tyttöjä – kouluun, eivät enää pysty toimimaan näin. Siitä kuuluu kiitos leirissä vallitseville positiivisille sosiaalisille normeille sekä aktivistien jatkuvalle huolenpidolle.
Vaikka Rawangan leirissä on monta myönteistä tarinaa, ei se peitä näkyvistä sitä raskasta todellisuutta, jonka viisi vuotta jatkunut leiriasuminen on luonut. Kaikkein eniten ahdistuksesta kärsivät vielä sodan jälkeenkin jesidinaiset. He ovat kuitenkin nähneet, miten hyödyllistä on etsiä yhteisiä ratkaisuja yhteisiin huoliin.
Nyrkkeilysiskot eivät kuvittele, että nyrkeillä voisi vastustaa Isisin kaltaisia aseistettuja hyökkääjiä. Ja tietysti on myös suuri ero jesidinaisten elinolosuhteiden ja ammattinyrkkeilijöiden elinolojen välillä.
Vianin mielestä jesidinaisilla on kuitenkin maailmanluokan urheilijoihin verrattuna se ainutlaatuinen saavutus, että he ovat luoneet pelot pois puhaltavaa sisaruutta ja oppineet, miten he voivat yhteistoiminnalla tukea toisiaan. l
Käännös: Arto Huovinen