Lehtikuva/Markku Ulander

Hallitus tulee jatkamaan toimitusministeristönä.

Hallituksen eronpyyntö yllätti, mutta sen syy ei, tiivistää vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ensitunnelmat pääministeri Juha Sipilän päätöksestä. Sipilä pyysi aamupäivällä hallituksen eroa tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä, joka hyväksyi eron. Niinistö pyysi hallitusta jatkamaan toimitusministeristönä ennen kuin seuraava hallitus aloittaa.

– Soten kaatuminen ei (yllättänyt), tämä on ollut odotettavissa, Andersson sanoi.

Andersson kirjoitti eilen Twitterissä, että sote on jo kaatunut.

– Se on tietysti hänen päätettävissään, miten hän haluaa toimia tässä tilanteessa. Meidän kannalta enemmän olennaista on ne seikat, johon sote-uudistus ja hallitus sen myötä kaatuivat, Andersson sanoi.

Anderssonin mukaan vasemmisto on koko oppositiokauden ajan varoittanut hallitusta samoista epäkohdista, joihin uudistus nyt lopulta kaatui.

ILMOITUS

– Liian laaja markkinaehtoisuus, liian tiukka aikataulu ja perustuslailliset ristiriidat. Toivoisin, että kaikki puolueet pystyisivät mahdollisimman nopeasti kokoontumaan ja sopimaan, miten tästä eteenpäin jatketaan.

”Parempi näin”

Andersson kuvailee hallituksen ajaman markkinaehtoisen soten kaatumista suurena voittona Suomelle.

– Se olisi aiheuttanut korjaamatonta vahinkoa suomalaiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Parempi näin, Andersson sanoi.

Vasemmistoliitto ja Andersson ovat jo pitkään korostaneet tulevien eduskuntavaalien tärkeyttä. Perjantain tapahtumat eivät ainakaan vähennä vaalien merkitystä.

– Huhtikuussa tullaan käymään muutosvaalit Suomessa. Se on ajankohta, jolloin suomalaiset voivat valita itselleen uuden hallituksen, joka pystyy rakentamaan oikeudenmukaista Suomea.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!