Jussi Joentausta

Kansan Uutiset on uudistanut paperilehden, digilehden sekä verkkolehden ilmeen.

Verkkolehden kävijät ja digi- ja näköislehden tilaajat saavat uudistuneen Kansan Uutiset tänään. Myös kerran viikossa ilmestyvä paperilehti on uudistunut. Jatkossa lehti on lyhyesti ja ytimekkäästi KU, kuten logomme verkkosivuilla viestii.

– Olemme tehneet perusteellista uudistustyötä. KU:n tilaajat ovat hyvin sitoutuneita lehteen, sillä valtaosa on kestotilaajia. Uudistuksen myötä tavoitteena on kasvaa myös nuorempien sukupolvien lehdeksi, sanoo Kansan Uutisten päätoimittaja Sirpa Puhakka.

KU:n paperilehden visuaalinen ilme asettuu aikakauslehtigenreen.

– Tällä korostamme lehden luonnetta taustoittavana mediana. Kuvalla on aikaisempaa vahvempi rooli lehdessämme.

Entistä vahvemmin verkossa

Kansan Uutiset on entistä painokkaammin myös verkossa ilmestyvä media.

– Toista ei ole ilman toista. Lukijat haluavat lukea uutiset verkosta, ja taustat paperilehdestä. Uudistuksemme osuu hyvään saumaan nyt, kun keskustellaan journalismista. Taustoittavalla ja analyyttisellä journalismilla on tilausta feikkiuutisten jyllätessä eri puolilla maailmaa.

Kansan Uutiset on tiivistänyt linjansa arvolupaukseen.

– Haluamme edistää inhimillisyyttä, yhdenvertaisuutta ja kestävää ympäristöä, punaväriä unohtamatta, sanoo Puhakka.

Digilehti saatava lentoon

Lukukokemuksen helpottamiseksi uudistuneessa KU:ssa on Ajassa, Taustat, Arki ja vapaa-aika sekä Politiikka -osiot.

– Kirjoitamme politiikasta, ympäristöstä, kulttuurista ja muista ilmiöistä. Toivon, että verkkokävijämme ja lehden lukijamme ovat aktiivisesti yhteydessä, ja kertovat omista toiveistaan ja ideoistaan. Lehden lukijat ovat antaneet kiitettävästi palautetta, sanoo Puhakka.

KU edistää inhimillisyyttä, yhdenvertaisuutta ja kestävää ympäristöä, punaväriä unohtamatta.

Myös verkkosivujen rakennetta on muutettu.

– Tavoitteena on, että lukijat löytävät mahdollisimman helposti haluamansa jutut. Toivon, että digilehtemme myynti lähtee lentoon. Hyvän journalismin tekemiseen tarvitaan myös rahaa, sanoo Puhakka.

Kiitosta tulee lukijoilta

KU:ta tekee sama joukkue kuin aikaisemminkin. Toimituksessa on päätoimittajan lisäksi kymmenen työntekijää. Lehden hallintoa, markkinointia ja myyntiä pyörittää kaksi työntekijää.

– Meillä on onni, että moni freelancer haluaa kirjoittaa KU:hun ja meillä on sitoutuneita freelancereita on eri puolilla Suomea, myös maailmalla, sanoo Puhakka.

KU saa paljon kiitosta Guardianin käännösjuttujen julkaisemisesta.

– Politiikan uutisten ja taustojen ohella ulkomaan juttumme saavat paljon kiitosta lukijoiltamme. Lukijamme arvostavat myös kolumnisteja sekä muita kantaa ottavia juttujamme, sanoo Puhakka.