Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Työttömien keskusjärjestö tulistui THL:n perusturvaraportista.

Perusturvan heikennykset osuvat erityisesti työttömiin, kertoo THL:n raportti perusturvan riittävyydestä.

Työttömien perusturvaa ovat heikentäneet työttömyysetuuksiin ja yleiseen asumistukeen tehdyt leikkaukset ja aktiivimallista johtuva etuuksien alentaminen. THL:n tutkimuspäällikkö Jussi Tervola totesi raportin esittelyssä, että vajausta jää ennen kaikkea työttömän perusturvan sekä vähimmäismääräisten sairaus- ja vanhempainpäivärahojen sekä kotihoidon tuen kohdalla.

Raportin mukaan vuosien 2015–2019 aikana tehdyt lakimuutokset ovat heikentäneet suhteellisesti eniten yksinasuvien ja yksinhuoltajien tulotasoa.

– Varsinainen uutinen tässä on se, että hallitus on toteuttanut työttömyyden kurjistamista aiheuttaneet toimenpiteet eri tahojen selkeäsanaisista varoituksista ja ennakoinneista huolimatta. Kysymys on, onko tämä heikoimmassa asemassa olevien elämän kurjistaminen uusi toimintamalli maassamme, sanoo Keskusjärjestön puheenjohtaja Irma Hirsjärvi.

Työttömien Keskusjärjestö vaatii päättäjiltä pikaisia toimia työttömien tilanteen korjaamiseksi.