Kapernaumin sanotaan olleen Jeesuksen toiminnan pääaluetta. Tämä mielessä näyttelijä-ohjaaja Nadine Labakin libanonilaisfilmin Kapernaum – kaaoksen lapset nimi on jossain määrin ironinen. Oscar-ehdokkuudella noteerattu elokuva antaa ensi hetkistä lähtien pontta Kapernaum-sanan kaaosta symboloivalle merkitykselle.
Kerronnan hektinen poljento vie maailmaan, jossa selviämisen ehdot ovat ankarat. Sosiaalisista turvaverkoista ei ole tietoakaan. Pelin henki on, että pelastukoon ken voi.
Kaupungin ja katujen rosoinen elämänmakuisuus kuuluu Beirutille. Tapahtumat on rajattu slummien sokkeloihin. Eräänä kuvauspaikkana on ollut Roumiehin nuorisovankila. Sen kaltereiden taakse on vienyt myös vasta 12-vuotiaan päähenkilön Zainin (Zain Al Rafeea) tie.
Libanonilaisfilmi hahmottaa elämännälkää ja räikeää eriarvoisuutta sykkivän suurkaupunkimaailman.
Elokuvan nykyhetkessä Zain tuodaan käsiraudoissa oikeuden istuntoon. Tapaus on luonteeltaan erikoinen. Edeltänyt ja takaumana nähtävä tapahtumasarja on sitäkin suoraviivaisempaa näyttöä urbaanin kurjuuden kovasta arjesta.
Zainin kohdalla paine yltyy niin sietämättömäksi, että hän antaa veitsensä heilua. Tapausta ei kuitenkaan näytetä, mikä on hyvä ratkaisu. Teon motivointi hoidetaan mallikkaasti laajempana kaarena.
Klassikoiden sarjaan
Libanonilaisfilmi hahmottaa kiihkeää elämännälkää ja räikeää eriarvoisuutta sykkivän suurkaupunkimaailman ja antaa muistutuksen siitä, miten osa kuohuista leviää pitkälle: eräiden mielessä siintää pääsy Ruotsiin.
Laittoman siirtolaisuuden ja maahanmuuton juurista ja käytännöistä saadaan valaisevaa, ei tosin mitenkään yllättävää näyttöä.
Toinen päähenkilö on nuori etiopialainen yksinhuoltaja Rahil (Yordanos Shiferaw). Hänen ja beirutilaispojan tiet yhtyvät yllättäviä piirteitä saavilla tavoilla ja myös siten, että uskottavuus on paikoin vähän siinä ja siinä.
Kuinka tahansa, ohjaaja Labakin ja hänen käsikirjoittajatiiminsä ovat luoneet monikasvoisesti särmikkään, värikylläisen ja viihdyttävän kokonaisuuden.
Yhteiskunnallisena draamana Kapernaum – kaaoksen lapset on kuin muunnelma brittiklassikko Charles Dickensin maailmoista aikamme globaaleilla taajuuksilla. Leffa käy monilta osin sukulaisteoksesta Jacques Audiard’n astetta ärjymmälle elokuvalle Dheepan (Ranska, 2015).
Lapsuuden, köyhyyden ja kovaosaisuuden tematiikkaa yhdistelevässä perinteessä Kapernaum voidaan liittää klassikoiden Los Olvidados – säälikää heitä (Meksiko, 1950) ja Pixote – heikomman laki (Brasilia, 1981) seuraan.
Hyvän mielen tervehdys
Aidoilla tapahtumapaikoilla liikkuva miljöökuvaus antaa luontevaa katu-uskottavuutta. Elokuvan puhuttelevinta antia on sen tapa kuvata konstailemattomasti elämää köyhyydessä, jossa paljon puuttuu ja eletään tärkeiltä osin toisten armoilla.
Elokuvan murheellisin luku liittyy mielestäni suurperheen tytön (Haita ”Cedra” Izzam) päätymiseen lapsivaimoksi. Kyseinen luku on kuvattu melkeinpä viitteenomaisesti, ja juuri siinä on sen traaginen koskettavuus.
Kaikesta huolimatta leffa ei ole synkeän pessimistinen. Näppärä hyvän mielen päätös on kuin tervehdys Truffaut-klassikolle 400 kepposta (Ranska, 1959).
Kapernaum – kaaoksen lapset (Capernaüm, Libanon-Ranska-USA, 2018). Ohjaus Nadine Labaki. Käsikirjoitus Labaki, Jihad Hojeily, Michelle Keserwany. Pääosissa Zain Al Rafeea, Yordanos Shiferaw, Kawsar Al Haddad. Ensi-ilta perjantaina 1. maaliskuuta.