Lehtikuva/Diana Sanchez

Yhdysvaltain vihjailut ”kaikista vaihtoehdoista” eivät saa tukea liittolaisilta.

Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence ei saanut haluamaansa tavatessaan Latinalaisen Amerikan maiden johtajia maanantaina Bogotássa. Kolumbian pääkaupungissa koolla ollut kahdentoista maan Liman ryhmä ei antanut tukeaan aseelliselle hyökkäykselle Venezuelaan.

Pence nimitti kokouksessa Venezuelan presidentti Nicolás Maduroa ”vallananastajaksi” ja uudisti verhotun uhkauksensa sotilaallisista toimista. Pence sanoi Yhdysvaltain toivovan rauhanomaista siirtymistä demokratiaan, mutta muistutti presidentti Donald Trumpin ”tehneen selväksi, että kaikki vaihtoehdot ovat pöydällä”.

Pence kehotti maailman maita syrjäyttämään Maduron ja ilmoitti, ettei kukaan voi olla sivustakatsoja ”Venezuelan kamppaillessa vapaudestaan”.

EU ilmaisi selvästi, ettei se kannata interventiota.

Liman ryhmä ei kuitenkaan antanut kokouksessa tukea sotilaalliselle vaihtoehdolle.

Ryhmä perustettiin elokuussa 2017 julkilausuttuna tarkoituksenaan rauhanomaisen ratkaisun etsiminen Venezuelan kriisiin. Siihen kuuluvat Argentiina, Brasilia, Kanada, Chile, Kolumbia, Costa Rica, Guatemala, Honduras, Meksiko, Panama, Paraguay, Peru, Guyana ja Saint Lucia.

ILMOITUS

Ei Brasilian kautta

Venezuelan tärkeimmät rajanaapurit ilmoittivat erikseen, että niiden kautta ei hyökkäystä tehdä.

Brasilian varapresidentti Hamilton Mourão sanoi maanantaina, ettei Yhdysvaltoja päästetä ”missään olosuhteissa” suorittamaan Brasilian alueelta interventiota Venezuelaan.

Brasilian äärioikeistolainen presidentti Jair Bolsonaro on aiemmin sanonut olevansa valmis ”kaikkeen demokratian palauttamiseksi Venezuelaan”.

Myös Kolumbian oikeistolainen presidentti Iván Duque on epävirallisten tietojen mukaan nyttemmin sulkenut pois sotilaallisen väliintulon.

EU: Poliittinen ratkaisu

Myös Euroopan unioni ilmoitti maanantaina selväsanaisesti, ettei se kannata sotilaallista interventiota. Unionin ulkopoliittinen johtaja Federica Mogherini sanoi, että koska Venezuelan kriisi on poliittinen ja institutionaalinen, siihen ei voi olla kuin poliittinen ratkaisu.

Latinalaista Amerikkaa tarkkaan seuraavan Espanjan ulkoministeri Josep Borrell sanoi sunnuntaina, että ”kaikki vaihtoehdot eivät ole pöydällä”.

Venezuelan parlamentin puhemies, väliaikaiseksi presidentiksi julistautunut Juan Guaidó on aiemmin sanonut tavoittelevansa rauhanomaista muutosta. Kun Venezuelan rajavartijat olivat viikonvaihteessa estäneet suunnitellut avustuskuljetukset Venezuelaan, hän kuitenkin kehotti ”pitämään kaikki vaihtoehdot avoimina”.

Liman ryhmän maat ja EU-maat ovat tunnustaneet Guaidón Venezuelan lailliseksi johtajaksi.

Sanders tuomitsi hyökkäyspuheet

Yhdysvalloissa Floridan republikaanisenaattori Marco Rubio on johtohahmona vaatimassa kovia toimia Venezuelan hallitusta vastaan.

Demokraattisen puolueen sisällä mielipiteet vaihtelevat. Puolueen vasemmistosiipi tuomitsee hyökkäysaikeet. Esimerkiksi presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Bernie Sanders muistutti viime torstaina, että Yhdysvalloilla on hyvin huono historia interventioista Latinalaiseen Amerikkaan, eikä sellaista pidä jälleen tapahtua.

Sanders sanoi, ettei ole hänen asiansa ratkaista, onko Guaidó legitiimi johtaja. Hänen mielestään Yhdysvaltain tulisi toimia yhdessä kansainvälisen yhteisön kanssa vapaiden ja rehellisten vaalien järjestämiseksi Venezuelassa. Hän sanoi kannattavansa demokratiapyrkimyksiä, mutta vastustavansa Yhdysvaltoja osallistumasta Maduron väkivaltaiseen syrjäyttämiseen.

Politisoitu avustusoperaatio

Useimmat asiantuntijat ovat sitä mieltä, että Trump ei ainakaan tässä vaiheessa ole tosissaan suunnittelemassa hyökkäystä. Trumpin kohdalla on kuitenkin aina arvaamattomuuden vaihtoehto.

Vaikka Venezuelassa onkin pulaa jokapäiväisistä hyödykkeistä, monet pitävät näyttävästi uutisoitua avustusoperaatiota poliittisena teatterina. Humanitaarista apua on maailman sivu käytetty poliittiseen vaikuttamiseen, mutta Trump on aiemminkin politisoinut Yhdysvaltain apua poikkeuksellisen voimakkaasti.

YK:n tiedottaja Stéphane Dujarric muistutti viime viikolla, että humanitaarisen avun on oltava riippumatonta poliittisista, sotilaallisista ja muista tavoitteista.

Kansainvälinen Punainen Risti ilmoitti jo pari viikkoa sitten, ettei se osallistu Yhdysvaltain avustusoperaatioon, jota se piti poliittisena.

Venezuelan rajavartijat surmasivat viikonvaihteessa useita ihmisiä, mutta yhtään rekkaa ei avustusoperaatiosta päässyt läpi. Joitakin satoja Venezuelan sotilaita ja rajavartijoita loikkasi Kolumbiaan, mutta mitään joukkopakoa ei syntynyt.

Avustusoperaatio lienee ollut koepallo, joka ainakin tällä erää kuivui kasaan. Seuraavia siirtoja odotellaan.