Tätä kirjoittaessani huhut kertovat, että perustuslakivaliokunnalta tulisi ponsi asiakassuunnitelman velvoittavuudesta. Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ylijohtaja ja sote-uudistuksen valmistelija Kirsi Varhila ei Kalevan (19.2.) mukaan ymmärrä logiikkaa, jolla asiakassuunnitelmasta tehtäisiin juridisesti velvoittava. Siis mitä? Onko ylijohtajalta mennyt ohi se, että hoitamattomuus maksaa eniten?

Asiakassuunnitelmaan oikeutetut ovat juuri niitä paljon palveluita tarvitsevia, joiden on lähes mahdoton selvitä palveluviidakosta jo nyt ilman selkeää palveluohjausta. He tarvitsevat juridisesti velvoittavan asiakassuunnitelman, jotta he saisivat oikeat palvelut oikeaan aikaan. Ennen kaikkea se velvoittaisi maakunnan liikelaitosta ottamaan vakavissaan pitkäaikaissairaiden ihmisten tilanteet, kun heidät on lähetetty sote-keskuksesta jatkohoidon palvelutarvearviointiin. Ylijohtaja väittää, että hallinto-oikeudet ruuhkautuisivat valituksista. Miksi? Onko tarkoitus jättää noudattamatta asiakassuunnitelmaa?

Nyt on nähtävissä, miten vaikeaa paljon palveluita tarvitsevalle on löytää oikeat palvelut. Moni on turhautunut, varsinkin siitä, että pitkäaikaissairaus vie usein myös köyhyyteen.

Onko tarkoitus jättää noudattamatta asiakassuunnitelmaa?

Velvoittava asiakassuunnitelma voisi jopa säästää sote-kustannuksia, kun ihmisiä ei pompoteltaisi eri paikkoihin vain siksi, että kenelläkään ei ole hanskassa se, miten ihminen saisi toimivan palveluketjun. On myös sellaisia ihmisiä, jotka itse hakeutuvat toiseen palveluun siksi, etteivät saaneet sopivaa vastausta lääkäriltä. Onneksi heitä on vähän.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ja Oulun kaupunki ovat tehneet tutkimuksen, jossa kaikki yli 75-vuotiaat oululaiset on jaoteltu sen mukaan, miten hän asuu: kotona, hoivakodissa, ympärivuorokautisessa hoivassa ja niin edelleen. Tutkimuksessa on yhdistetty näihin tietoihin heidän kaikki sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttönsä, myös erikoissairaanhoito. Tulokset tulevat huhtikuun alussa, ja voin jo nyt sanoa, että tulokset voivat olla yllättäviä. Juuri tässä ikäryhmässä alkaa palvelujen tarve lisääntyä, joten palveluohjausta ja velvoittavaa asiakassuunnitelmaa tarvitaan todella paljon.

Minäpä luulen, että STM:n ylijohtajan logiikka lähtee enemmän rahasta. Sitä hän vain ei kehtaa sanoa ääneen. Milloin sosiaali- ja terveysministeriöstä tuli valtiovarainministeriön hiljainen pikkusisko?