Lehtikuva/Mesut Turan

Kommentti: Perustuslakiasiantuntijoita saa nykyään hallituksessa verrata terroristeihin ja joukkomurhaajiin ilman mitään seurauksia.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) on kahdesti haukkunut perustuslakiasiantuntijat talebaneiksi. Talebanit ovat edelleen suurta osaa Afganistania hallitsevia islamisteja, jotka ovat lakkauttaneet naisten oikeudet ja tekevät terrori-iskuja asutuskeskuksissa. Valtakaudellaan he järjestivät myös julkisia teloituksia.

Lisäksi Niinistö on usuttanut mielipidevainoon yhden professorin yli 30 vuoden takaisen poliittisen toiminnan vuoksi. ”Totalitäärisen neuvostoyhteiskunnan ihailijoiden tviiteillä ei voi jatkossa olla merkitystä demokraattisen Suomen kansanedustuslaitoksessa”, Niinistö kirjoitti blogissaan tiistaina.

Pääministeriltä ja hallituskumppaneilta on odotettu reaktiota puolustusministerin ääripuheisiin. Sinisten kanssa saman arvopohjan jakavasta kokoomuksesta ei ole kuultu pihaustakaan, mutta Juha Sipilä jyrähti Helsingin Sanomille lehden kysyessä asiasta.

– Sanotaan niin, että rajoilla aletaan olla.

Siinä kaikki.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kysyi, missä raja kulkee.

Sipilän hallituksessa on tyypillistä, että äärioikeistolaisimpien edustajien ylilyönnit painetaan villaisella antamalla lievät moitteet. Kesällä 2015 perussuomalaisten Olli Immonen poseerasi samassa kuvassa äärioikeistolaisten kanssa. Puolueen silloinen puheenjohtaja Timo Soini kommentoi, että ”Immonen harjataan siellä ihan huolella”, tarkoittaen eduskuntaryhmän seuraavaa kokousta.

Immosen harjaus tarkoitti käytännössä lyhyttä määräaikaista erottamista ryhmän toiminnasta. Niinistö nyt vain harjattiin, mutta ei huolella, koska siitä ei seuraa hänelle mitään.