Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto vaatii uusia toimia harmaan talouden vastaiseen taisteluun. Metsäalalla töiden siirto alihankintaverkostoon vaikeuttaa työehtojen valvontaa.
– Meillä on jatkuva huoli siitä, ettei alan alihankintaketjussa kaikki kestä päivänvaloa. Työehtosopimusten noudattamista ei riittävästi valvota, kun metsätöiden tilaajat organisoivat työt pirstaleisen alihankintaketjun varaan. Haluamme korjata tilanteen, Aalto sanoo.
Puhuttava työn organisoinnista
Kemera-tuen ehdoksi asetettava se, että urakoitsija noudattaa lakisääteisiä velvoitteitaan ja alan yleisiä työehtoja.
Viime aikoina on puhuttu paljon metsien hyödyntämisestä ja hakkuumääristä. Teollisuusliitto ottaa eduskuntavaalitavoitteissaan kantaa sen puolesta, ettei hakkuita poliittisin päätöksin rajoitettaisi. Suomalaisen metsähoidon historia kertoo siitä, että nimenomaan aktiivinen metsienkäyttö on johtanut sekä hiilinielujen kasvuun, että metsätalouden jalostusarvon ja työllisyyden positiiviseen kehitykseen. Tätä yhteyttä ei kannata liiton mukaan jatkossakaan pilata.
Teollisuusliitto harmittelee, että vähemmälle keskustelulle on jäänyt se, kuinka Suomessa metsienhoito ja puunkorjuu käytännössä tapahtuvat ja kuinka työt organisoidaan. Metsäyhtiöiden toimintamalliin sisältyy jo lähes poikkeuksetta metsänhoitotöiden ulkoistaminen alihankkijoille.
Metsäyhtiöiden kannettava vastuunsa
Metsäyhtiöiden onkin Teollisuusliiton mielestä kannettava nykyistä paremmin oma yhteiskuntavastuunsa metsänhoidon käytännön järjestämisessä. Töiden ulkoistaminen ei ole laitonta, mutta ongelmallista se on etenkin silloin, kun asiat eivät olet palveluiden tarjoajilla kunnossa.
Metsäalan töitä ulkoistettaessa olisikin syytä huolehtia valvonnan toimimisesta alihankintaverkostossa. Hyvä työkalu tähän voisivat olla paikalliset, keskeisten tilaajien ja urakoitsijoiden väliset yhteistoimintaryhmät, jotka käsittelisivät työsuojelu-, kehittämis- ja koulutusketjun toimintaan liittyviä asioita ja joissa olisi mukana työntekijäedustus. Myös metsäyhtiöille suurina töiden tilaajina olisi tästä hyötyä.
Tervettä kilpailua alalle
– Haluamme olla aktiivisesti mukana tukemassa paikallisella tasolla kehitystä, jossa terve kilpailu alalla vahvistuu ja harmaa talous vähenee eikä kasva. Näin edesautetaan samalla terveen metsäpalveluyrittäjyyden kehitystä, jossa menestys perustuu liiketoimintaosaamiselle, Aalto vaatii.
Lisäksi tilaajavastuulaki on liiton mukaan uudistettava siten, että tilaajalle siirtyy vastuu veroista ja palkoista myös alihankkijoiden osalta. Kyse on siis niin sanotusta ketjuvastuumallista.
Myös kemera-tuen ehdoksi olisi Teollisuusliiton mukaan asetettava se, että urakoitsija noudattaa lakisääteisiä velvoitteitaan ja alan yleisiä työehtoja.
Teollisuusliitto edustaa metsäalan ja metsäkonealan työntekijöitä.