Blind Spot/Yle Kuvapalvelu

Lakkautetun Rakennushallituksen siivoojat selättivät 1990-luvulla valtiovarainministeriön. Heidän taistelustaan tehty elokuva Eila on vastarintaan nousevan siivoojan tarina. Elokuva esitetään tänään Yle Teemalla kello 21.55.Juttu on julkaistu Kansan Uutisissa 14.3.2003. Tove Idström kuoli 7.2.2019.

Joulun alla vuonna 1994 Esko Ahon porvarihallitus vei läpi iljettävimmän hankkeensa. Lakkautetun Rakennushallituksen siivoojat irtisanottiin. Osa sai hakea työtä uudesta Engel-yhtymästä. Työ pysyi samana, mutta palkka laski enimmillään 40 prosenttia.

Rakennushallitusta hallinnoinut valtiovarainministeriö tiesi, että Engel-yhtymän muodostamisessa olisi pitänyt noudattaa liikkeen luovutustilannetta ja siivoojat palkata entisin työehdoin. Ministeriö ei tästä välittänyt. Hankkeesta päävastuun kantanut valtiovarainministeri Iiro Viinanen ei kaiketi uskonut, että siivoojat voisivat nousta taisteluun valtiota vastaan.

Toisin kävi. Noin 500 siivoojaa haastoi valtion oikeuteen. Kesäkuussa 1997 Korkein oikeus ratkaisi jutun heidän edukseen. Irtisanomiset olivat laittomia ja valtio tuomittiin maksamaan siivoojille korvauksia 85 miljoonaa markkaa. Oikeuden mukaan siivooja ei ollut velvollinen ottamaan vastaan työtä aiempaa huonommilla ehdoilla ja kyseessä oli kuin olikin liikkeenluovutus.

Lakkautetussa Rakennushallituksessa oli 3 236 työpaikkaa. Siivoojat olivat suurin työntekijäryhmä, heitä oli noin 1 500. Yhtiöittämisessä lähes tuhat siivoojaa joutui työttömyyskortistoon ja varhaiseläkkeelle.

Siivoojien piinan päivät ja voitettu taistelu palautetaan mieliin Jarmo Lampelan elokuvassa Eila. Se kertoo taisteluun nousevan työläisnaisen tarinan.

ILMOITUS

”Eilassa on kysymys sankaruudesta. Sankarit eivät nujerru, eivät tarinoissa eivätkä arjessa, vaikka vastassa olisi valtio”, Lampela kirjoittaa elokuvansa saatesanoissa.

”Pienipalkkaiset lahtilistalla”

Siivoojien taistelua seurattiin joulukuussa 1994 tiukasti myös Kansan Uutisissa. ”Valtion firma tarjoaa rajuja palkanalennuksia”, otsikoitiin ensimmäinen asiasta kertonut juttu.

Kun Rakennushallituksessa siivoojien palkka oli kokemuksesta riippuen 5 538–7 734 markkaa, niin Engelissä heille tarjottiin samasta työstä 4 291–5 837 markkaa.

– Tässä ollaan todella härskillä tavalla heikentämässä naisten tilannetta. Tässä ovat nyt siivoojat, kaikkein pienipalkkaisimmat, lahtilistalla, raivosi tyrmistynyt kansanedustaja Outi Ojala.

Muutamaa päivää myöhemmin vasemmistoliiton eduskuntaryhmä lähetti pääministeri Esko Aholle kirjeen, jossa se vaati liikkeenluovutuksen noudattamista Engelin muodostamisen yhteydessä, mutta mikään ei auttanut.

Ei edes se, että valtiovarainministeriö oli hankkinut työoikeuden professorilta Kari-Pekka Tiitiseltä lausunnon, jossa tämä piti Engelin muodostamista yksiselitteisesti liikkeenluovutuksena. Lausunto kätkettiin Raimo Sailaksen pöytälaatikkoon.

Tiitisen kanta tuli kuitenkin vielä joulun alla julkisuuteen KU:n kautta.

– En oikein jaksa uskoa, että yksikään vähänkään työoikeutta tunteva juristi voisi lähteä siitä, että tämä on vanhan lopettamista ja uuden aloittamista, Tiitinen sanoi KU:n haastattelussa Rakennushallituksen lakkauttamisesta ja Engel-yhtymän perustamisesta.

”Sankaritarinoille on aina kysyntää”

Omalla tahollaan prosessia seurasi järkyttyneenä myös monien tv-sarjojen ja elokuvien käsikirjoittaja Tove Idström.

– Rakennushallituksen yksityistämisen pitkässä ja monimutkaisessa tarinassa minua järkytti henkilökohtaisesti eniten se, että työntekijät sanottiin irti kirjeitse joulun alla. Kysyin itseltäni mitä tällainen ajoitus kertoo niistä, jotka irtisanomisista päättivät, ja siitä, mitä he ajattelivat työntekijöistä, joille antoivat potkut. Olin raivoissani. Ihmisiä ei saa kohdella piittaamattomasti eikä häikäilemättömästi, se on ensimmäinen sääntö. Siitä hetkestä, joulupostin saapumisen hetkestä, aloin kehitellä Eila Salosen tarinaa. Silloin elettiin alkuvuotta 1999.

Neljä vuotta myöhemmin siivooja Eila Salosen (Sari Mällinen) tarina oli valmis ja nähtävissä valkokankailla. Kyseessä on todella harvinainen tapaus kotimaisessa elokuvassa: pääosassa työläinen ja vielä työläisnainen, siivooja.

Mutta onko työläisnaisen tarinalle kysyntää tämän päivän Suomessa?

– Sankaritarinoille on aina kysyntää, Tove Idström luottaa elokuvan vetovoimaan.

Mitä haluaisit ihmisten saavan tästä elokuvasta?

– Haluaisin, että ihmiset tulisivat vahvoiksi ja ajattelisivat, että kyllä minäkin sitten voisin. Kun Eila tunnistaa oman omanarvontuntonsa tässä elokuvassa, niin Eilan kautta katsojatkin voisivat tunnistaa omanarvontuntonsa eivätkä antaisi jojottaa itseään.

Eila-elokuvalla Idström haluaa sanoa myös, että väärästä ja laittomasta teosta jää aina kiinni. Vaikka sen tekisi yhteiskunnan korkeimmalla tasolla oleva ihminen.

Fiktiota faktasta

Yksi kimmoke Eila-elokuvan kirjoittamiseen Tove Idströmille oli tv-toimittaja Timo-Erkki Heinon dokumentti Hävitty juttu, joka kertoi Rakennushallituksesta irtisanottujen siivoojien tapauksesta.

– Minä, ja varmasti suurin osa suomalaisista olimme autuaallisen tietämättömiä tästä tapauksesta silloin kun se tapahtui. Se oli valtava asia, josta ei puhuttu kauhean laajasti julkisuudessa. Ainakin minä työläismielisenä ihmisenä olisin kiinnittänyt asiaan huomiota.

Tove Idström innostui ja ryhtyi kirjoittamaan. Elokuvaa valmisteltiin pitkään, koska se perustuu tosi tapahtumiin ja faktoissa oli paljon opiskeltavaa.

– Luin kaikki oikeudenkäyntipöytäkirjat, haastehakemukset, siirtosopimukset, joihin oikeusjuttu perustui ja lehtileikkeet, hän kertoo.

Sen sijaan irtisanottuja siivoojia Idström ei tavannut, koska elokuva on kuitenkin fiktio ja Eila puhtaasti keksitty henkilö.

Kaikki elokuvaan kirjoitetut faktat kuitenkin pitävät, sen on siivoojien lakimies tarkistanut.

Tarinoita olennaisesta

Tove Idströmistä tuntui elokuvaa kirjoittaessaan siltä, että hänen on pakko puhua asiaa.

– Jarmon (Lampela) kanssa ihailemme molemmat englantilaista elokuvaohjaajaa Ken Loachia, joka tekee aivan loistavia yhteiskunnallisia elokuvia jatkuvasti, uskollisesti, terävästi ja taitavasti. Jos hän voi, niin me voimme.

Idström sanoo, että hänellä on jäljellä enää ehkä 15 työvuotta. Siinä ajassa ei montaa alkuperäiskäsikirjoitusta kirjoiteta. Siksi hän haluaa kertoa mieluummin olennaisia tarinoita.

– Nyt kun näin ensimmäisen kerran tämän elokuvan, niin neljä vuotta ei tunnu miltään. Joka päivä kannatti.

Eila ei ole puhdas sankari. Päinvastoin. Tarinan kuluessa hän on lakkorikkuri, jonka esimiehet pettävät. Vasta sen jälkeen Eila nousee taisteluun.

Idströmistä oli kauheaa kirjoittaa Eila rikkuriksi, mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut.

– Sankaruus on kauhean vaikeata, kun ei ole muskelia. Ja rohkeus ei ole pelon poissaoloa vaan pelon voittamista. Siksi se pelko ja epävarmuus pitää näyttää. Eilan pitää olla rikkuri, koska hänen pitää tulla pitkän matkan takaa siihen, mitä tekee, Idström selittää.

– Eila ei oikeastaan tiedä, miten vahva hän on. Hän tulee tietoiseksi voimastaan ja omanarvontunnostaan vasta tämän elokuvan aikana.

Nainen vs. systeemi

Eila ei ole ensimmäinen käsikirjoitus, jossa Tove Idström pistää naisen nousemaan systeemiä vastaan ja murskaamaan sen. Koko Suomen kansalle oli suurta terapiaa loistava tv-sarja Ilman kavaluutta(1996), jossa omaa syyttään velkakierteeseen noussut nainen kaatoi lopulta koko velkojapankin. Pankkikriisin ollessa vielä tuoreessa muistissa sarja upposi täysillä kiitolliseen katsojajoukkoon.

Tove Idström sanoo kirjoittaneensa aina niin, että naiset määritellään toimintansa eikä suhteittensa kautta ja että he toimivat tavalla, jota naisilta ei odoteta eikä toivota.

Rakennushallituksen yhtiöittäminen oli härskiydessään jotain sellaista, jota ammattikäsikirjoittajakaan ei olisi keksinyt.

– Oli se täydellinen kyynisyys aika poikkeuksellista, hän sanoo.

Elokuvan oikeussalikohtauksessa valtiovarainministeriön virkamies myöntää, että yhtiöittämisessä ”pyrittiin piilottamaan liikkeenluovutuksen tunnusmerkit.” Se on sanasta sanaan se, mitä Raimo Sailas sanoi Timo-Erkki Heinon dokumentissa.

Siis jätettiin tietoisesti noudattamatta lakia valtakunnan huipulla.

– Ajateltiin, että siivoojat eivät ole ketään. Heillä ei ole mitään väliä. Niille voidaan tehdä mitä tahansa, Idström tulkitsee korkeiden virkamiesten ajattelua 1990-luvun puolivälissä.

Kuva tästä ajasta

Rakennushallituksen yhtiöittäminen tapahtui 1990-luvun puolivälissä ja oikeusjuttunsa siivoojat voittivat vuonna 1997. Eila-elokuva on kuitenkin siirretty tapahtumaan tähän päivään ja käsikirjoittajan mielestä se on aika tarkka kuvaus meidän yhteiskunnastamme tässä ajassa.

Mitä meidän aikamme on?

– Kyllä tämä aika pelottavaa on. Se hätä, mikä vallitsee ihmisten elämässä ja se, että työttömistä ei enää puhuta, köyhistä ei puhuta. Ihmisille annetaan potkuja töistä, jotta osakkaat saisivat enemmän osinkoja.

– Kyllähän tämä maailma pitää muuttaa. Se on ihan selvä.

Elokuvan Eila on lopulta voittaja ja niin olivat tosi elämän Eilatkin Tove Idströmin lukeman aineiston perusteella.

– He olivat äärettömän ylpeitä ja liikuttuneita toisistaan ja itsestään. Se oli minusta tosi hienoa.

Jutun lähdemateriaalina on käytetty myös Leena Eräsaaren kirjaa Julkinen tila ja valtion yhtiöittäminen. (Gaudeamus 2002).