Runeberg-palkittu Sömnö syntyi halusta rikkoa traditio.

Runeberg-palkintoa vastaanottaessaan Heikki Kännö totesi juhlapuheessaan romaanistaan Sömnö (Sammakko, 2018) näin: – Jos pitäisi määritellä yhdellä sanalla, mistä kirjani kertoo, sanoisin sen kertovan itsekkyydestä.

Alun pitäen kirjan piti olla Dorian Graytä lainaava kauhukertomus järkensä menettävästä kuvataiteilijasta, joka kuvittelee pystyvänsä muokkaamaan todellisuutta maalaustensa avulla.

– Mielikuvassani tuo mies seisoi ulkosaariston kallionkielekkeellä alusvaatteisillaan, salamat halkoivat taivasta ja Richard Wagnerin musiikki pauhasi taustalla. Miehen tai hänen sukunsa menneisyydessä oli jotain pahaenteistä; Wagner viittasi siihen.

Tämä tapahtui yksitoista vuotta sitten, ja innoitti Kännön huikealle, kunnianhimoiselle kirjalliselle matkalle kirjailija Isak Severin seurassa. Kirjoittamaan näyssä näkemänsä kuvataiteilija Werner H. Bergerin ja hänen sukunsa tarinan biografiaksi, ja samalla kirjoittamaan pidäkkeettömästi ”aivan kaikesta”.

– Olin kiinnostunut siitä, miten Edgar Allan Poe 1800-luvulla määritti amerikkalaista novellia kauhuromanttisilla kertomuksillaan, ja miten Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva fantasia-aineksistaan huolimatta nousi arvostetuksi klassikoksi. Mietin, miksei ole mahdollista saada arvostusta vastaavilla aihevalinnoilla Suomessa. Jotkin aiheet määriteltiin – ja määritellään edelleen – liian mielikuvituksellisiksi ollakseen vakavasti otettavaa kirjallisuutta, Kännö kertoo.

ILMOITUS

Niinpä kykyihinsä surutta luottava, kuvataiteilijan koulutuksen saanut ja taiteilijana työskennellyt Kännö päätti uhmakkaasti kirjoittaa niin taidokkaan fantasia-aineksia sisältävän romaanin, että moinen traditio murtuisi.

Se muita tärkeämpi sielu

Kännö vertaa kirjassaan sielun vangitsemista teknologisen aikamme visioihin tekoälystä ja virtuaalitodellisuuksista, joiden avulla ihminen luulee ylittävänsä rajansa.

– Ihmisen usko kuolemattomaan sieluun on yksi suurimmista itsekkyyden muodoista, Kännö sanoo.

Sömnön päähenkilö Werner H. Berger on kuuluisa kuvataiteilija ja opetuslapsia ympärilleen haaliva mystikko. Näiden saavutustensa ansiosta hän katsoo olevansa oikeutettu ympärilleen tuhoa kylvävään käytökseen. Siekailematta hän käyttää hyväkseen ihailijoitaan, avustajiaan ja perhettään, ja tuhoutuu itsekin lopulta hulluihin pyrkimyksiinsä.

– Werner ajattelee, että juuri hänen taiteensa ja sielunsa ovat niin tärkeitä ja merkityksellisiä, että niiden tulee elää ikuisesti, ja tämän tavoitteen puolesta hän on valmis turvautumaan kyseenalaisiin keinoihin. Äärimmäisyyksiin vietynä tekoäly ja virtuaalitodellisuus toki tähtäävät tähän samaan, mutta ensisijaisesti niillä uskotaan täytettävän toisenlaisia, sotimiseen ja mukavuudenhalun tyydyttämiseen liittyviä itsekkäitä tarpeita.

Säveltäjä Richard Wagnerilla on paikkansa kirjassa, jonka tyyliä voisi luonnehtia vaikkapa wagnerilaiseksi runsaudessaan.

– Wagnerin päätyminen Sömnöön perustui intuitioon. En tiennyt tuohon aikaan Wagnerista mitään, ainoastaan sen, että hänen taiteestaan innostui eräs tupsuviiksinen saksalainen, josta sittemmin muodostui näkyvin symboli ihmiskunnan pahuudelle. Lopulta hänestä tuli kuitenkin taiteellisen narsismin symboli.

Faktaa ja fiktiota vispaamassa

Kännön moniaalle rönsyilevässä tekstissä viehättää absurdismi. Hän alistaa todellisetkin hahmot fiktion vietäviksi ja vispaa faktaa ja fiktiota mitä mielikuvituksellisimmiksi tapahtumiksi ja ihmiskohtaloiksi.

– Sömnön perusjuoni on fiktiota, mutta yksityiskohdat tarinan ympärillä ovat pääosin faktaa. Olen tietysti ottanut vapauden muokata dokumentaatiota hienovaraisesti juonen edellyttämällä tavalla, mutta pääpiirteissään olen hyödyntänyt todellisuutta niin paljon kuin suinkin mahdollista.

Sömnö kuvaa myös Kolmannen valtakunnan nousua. Valitettavasti tämä aihepiiri on äärioikeistolaistuvassa maailmassa ajankohtainen.

Sömnö on myös eräänlainen manifesti aikamme epäkohtien huomioimisen puolesta.

– Sömnö on valitettavan ajankohtainen. Asioiden kärjistymisen vuoksi elämme itsekkyyden aikakautta, jossa valtiojohtoisesti halutaan kannustaa ihmisiä ajattelemaan vain itseään ja olemaan huolehtimatta niistä, jotka tarvitsevat apua. Kiihdytämme ympäristön tuhoutumista, koska olemme kiinnostuneita ennen kaikkea omasta mukavuudestamme, eikä mikään määrä vaurautta tunnu olevan meille tarpeeksi. Ja mikä pahinta: unohdamme historian, ja sen, miten ihmisen kehityskulku on aina noudattanut sykliä, jossa nousua seuraa romahdus.

Emme opi virheistämme

Sömnö kuvaa myös Kolmannen valtakunnan nousua.

– Valitettavasti tämä aihepiiri on äärioikeistolaistuvassa maailmassa ajankohtainen. Kirjassani käsitellään myös nykypäivää, joten pystyin upottamaan siihen ajankohtaisia aiheita aina Syyriasta tulleita pakolaisia myöten.

Kännö muistuttaa, että emme siis ota opiksemme virheistämme, emmekä ilmeisesti kaihda edes niitä samoja keinoja, jotka aikoinaan saivat Wagnerista innostuneen viiksimiehen hukuttamaan tuleen puolet maailmasta.

– Sömnöä ei kuitenkaan ole kirjoitettu manifestiksi, vaikka se sisältääkin teemoja, jotka koen merkityksellisiksi kuten itsekkyys, ihmisten hyväksikäyttö ja pahuuden teemat. Kun uumoiltiin perussuomalaisten pääsyä hallitukseen, aika moni tuttavani ilmoitti muuttavansa maasta. Kukaan heistä ei muuttanut, mutta kirjani miljöö vaihtui Turun ulkosaaristosta Ruotsin ulkosaaristoon. Se oli minun henkilökohtainen protestini, jonka tein oman mielenrauhani takia.

Enää ei ihailla älyä vaan tyhmyyttä

Kännön mielestä kirjailijan, kuten muidenkin taiteilijoiden, tärkein tehtävä saada ihmiset ajattelemaan ja sivistymään.

– Viimeisen vuosikymmenen häiritsevimpiä kehityskulkuja ovat kirjallisen sivistyksen systemaattinen alasajo, minkä vuoksi enää ei ihailla älyä vaan tyhmyyttä. Lisäksi suorastaan ihaillen puhutaan niin sanotusta totuuden jälkeisestä ajasta, joka saa meidät pitämään valehtelemista ja valheisiin uskomista hyveenä. Puhumattakaan siitä, että kaikkein vastenmielisimmistä asioista, kuten rasismista, pyritään tekemään poliittisesti korrektia käytöstä.

– Ihmisen pitää lukea kirjoja! Kaunokirjallisuuden lukeminen on sienestyksen ohella tehokkainta aivojumppaa. Lukeminen on sosiaalinen prosessi, jonka avulla oppii ymmärtämään erilaisia ihmisiä ja tunnistamaan johdonmukaisuuksia. Näitä taitoja jokainen tarvitsee osallistuessaan yhteisen maailmamme rakentamiseen. Naulat menevät suoraan, kun tietää, miten ne lyödään, eikä räiski raivon vallassa.