Eduskuntauraansa helmikuussa 1999 lopetellut vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja ja ministeri Claes Andersson oli jo vuokrannut pienen työhuoneen kirjoittamista varten.
– Istun siellä, potkin seiniä ja yritän kirjoittaa, hän kertoi politiikan jälkeisen ajan suunnitelmistaan KU:ssa 16.2.1999.
Elämän lisäksi politiikkaa riitti sittenkin myös seuraavalla vuosikymmenellä, sillä Andersson palasi eduskuntaan vuoden 2007 vaaleissa. Syksyllä 2008 tuli lopullinen ero terveydellisten syiden takia.
Välillä tuli tunne, että kokoomus haluaa kiusata pienituloisia ja työttömiä.
– Ennen saattoi puhua, että on se niin väärin. Enää vanhalla retoriikalla ei pärjää, hän mietti kuluneiden 12 vuoden aikana tapahtunutta muutosta.
Eduskuntaan Andersson valittiin vuonna 1987 ehdokkaana, jonka ei pitänyt missään tapauksessa mennä läpi. Uutena edustajana hän oppi pian, että yksinäisille sillanpolttajille eduskunnassa on hyvin vähän tehtävää.
Andersson oli vuonna 1995 viemässä historiallisesti vasemmistoliittoa samaan hallitukseen kokoomuksen kanssa. Ongelmia ei hänen mukaansa ollut niin kauan kuin hallitus noudatti yhteisesti sovittua säästöohjelmaa. Vaikeudet alkoivat vaalikauden puolivälin jälkeen, kun säästöt oli tehty ja ideologinen vastakkainasettelu tuli mukaan muun muassa työn kannustavuuteen liittyvissä asioissa.
– Välillä tuli tunne, että kokoomus haluaa kiusata pienituloisia ja työttömiä.
Andersson sanoi, ettei ymmärrä, miten köyhien motivaatiota parannetaan leikkauksilla ja rikkaiden optioilla.
Omaa ministeriyttään hän kuvasi niin, ettei nauttinut niin sanotusta vallasta, mutta oli positiivista olla mukana siellä missä tapahtuu.
Hallitukseen menoa Andersson piti vasemmistoliitolle välttämättömänä. Oppositiossa edessä olisi ollut uskottavuuden menetys ja marginalisoituminen. Kielteisistä kokemuksista huolimatta hän ei sulkenut pois hallitusyhteistyön jatkoa kokoomuksenkaan kanssa.