All Over Press/Rico Oloeg

Yksityiskohdissaan kiinnostava, mutta kokonaisuutena yksioikoinen kirja pyrkii selittämään politiikan maantieteellä.

Brittitoimittaja Tim Marshall haluaa nostaa maantieteen uudelleen kunniaan politiikan selittäjänä. Hänen mukaansa fyysinen todellisuus ei ehkä ole ratkaiseva, mutta ainakin se on kaikkein väheksytyin tekijä. Johtajat, aatteet ja teknologiat vaihtuvat, mutta vuoret ja aavikot, sadekaudet ja ravinnonlähteet pysyvät.

Maantieteen vangit ei tarkastele geopolitiikkaa sen ahtaimmassa merkityksessä, vaan laskee mukaan myös ilmaston, väestön, kulttuurin ja luonnonvarat.

Alkuteos ilmestyi englanniksi nimellä Prisoners of Geography vuonna 2015. Se oli myyntimenestys ja käännettiin useille kielille. Suomalaisen laitoksen faktat on tarkistettu vuoden 2017 tasalle.

Kirjan mukaan Putin ei voinut muuta kuin vallata Krimin.

Marshall toteaa, ettei maantiede selitä kaikkea, mutta pitkin kirjaa hän pikemminkin todistelee päinvastaista. Tämä johtaa hyvin deterministiseen politiikkakäsitykseen.

Marshall esimerkiksi todistelee, ettei Vladimir Putinilla vuonna 2014 ”ollut juuri valinnan varaa”, vaan hänen oli liitettävä Krim Venäjään. Tämä johtui siitä, että Ukrainan länsisuuntaus uhkasi tuoda Naton pitkälle kaistaleelle Venäjän rajaa.

ILMOITUS

Erityisesti Venäjä oli huolissaan Sevastopolin tukikohdasta, jonka vuokralaisena se tuolloin oli. Sevastopol on Venäjän ainoa merkittävä jäätön satama. Venäjä pelkäsi, että lopulta Sevastopolista voisi tulla Naton laivastotukikohta.

Kiinan oli ”pakko”
vallata Tiibet

Satamien lisäksi Venäjän kestohuolena on Marshallin mukaan Pohjois-Euroopan alanko, kapeimmillaan 500 kilometrin levyinen tasanko, jonka kautta hyökkääjät eli nykypäivänä Naton panssarikolonnat voisivat edetä Venäjän sydänmaille.

”Jos kansallisvaltioiden rajat pyyhitään pois, Iivana Julman kohtaama kartta oli sama, joka Vladimir Putinilla on tänä päivänä edessään”, kirjoittaa Marshall.

Vastaavalla tavalla Marshall katsoo, että Kiinan oli suorastaan pakko valloittaa Tiibet. Jos Kiina ei olisi tätä tehnyt, olisi aina ollut vaarana, että Intia tekee sen. Näin Intia olisi saanut strategisen aseman Tiibetin ylängöllä, josta se olisi pystynyt tunkeutumaan Kiinan sydänmaille.

Esimerkeistä näkyy, että Marshall katsoo politiikkaa hyvin pitkälle sotilaallisesta näkökulmasta. Hän jättää melko vähälle huomiolle esimerkiksi sellaisen kaiken mullistavan tekijän kuin ilmastonmuutoksen, vaikka käsitteleekin sitä jonkun verran arktisten alueiden yhteydessä. Enemmän hän kuitenkin tarkastelee jäiden sulamisen tuomia taloudellisia ja strategisia etuja.

Marshallin geopolitiikka on lähellä kansainvälisen politiikan realistista koulukuntaa, jonka mukaan voimakkaimmat pärjäävät valtioiden kilpailussa. Koulukunta pitää tätä ”realismina”, mutta usein sitä käytetään myös voimapolitiikan oikeutuksena.

Maantiede pilkkoi
kansallisvaltioihin

Marshall on taustaltaan journalisti, eikä se aina näy positiivisella tavalla. Hän saattaa uppoutua joihinkin työnsä kautta tutuiksi tulleisiin yksityiskohtiin, vaikka ne voivat olla nopeasti muuttuvia eivätkä sillä tavalla kuulu kirjan hakemiin suuriin linjoihin.

Marshall myös tölväisee pikkumaisesti toisenlaisia lähtökohtia kirjoittamalla, ettei geopolitiikka ole ”kaikkien älykköpiirien suosiossa”, koska sitä voidaan pitää synkkänä näkemyksenä maailmasta.

Välillä paistaa myös tunteenomainen suhtautuminen. Lähi-idän ongelmat eivät Marshallin mukaan johdu Israelin olemassaolosta: se on arabidiktaattorien valhe, johon uskovat ”hyödylliset idiootit länsimaissa”. Arabimaailmassa puolestaan on ”vihan ilmaiseminen muita kohtaan tavallista”.

Venäjä, jonka Krimin valloitusta Marshall täysin ymmärtää, esittää Jäämerellä ”röyhkeimpiin” kuuluvia vaatimuksia. Yhdysvallat puuttui Ukrainan tapahtumiin paitsi koska se halusi vetää Ukrainan pois Venäjän vaikutuspiiristä, myös koska ”se halusi levittää demokratiaa maailmassa”.

Näistä puutteista huolimatta Marshallin kirja on sinänsä ihan mielenkiintoista ja viihdyttävääkin lukemista. Mielessään voi pohtia, missä määrin vuoret, joet ja laaksot selittävät sen, että Euroopassa on niin monta kansallisvaltiota. Ja miten paljon Afrikan kehitystä selittää se, että kulkukelpoisten jokien vähyys on estänyt laajojen kauppa-alueiden syntymisen?

Tim Marshall: Maantieteen vangit. Kymmenen karttaa, jotka kertovat kaiken maailmanpolitiikasta. Suomentanut Jaana Iso-Markku. Atena 2018. 335 sivua.