Vuoden 2017 maaliskuussa viidentoista hengen ryhmä murtautui Lontoon Stansted-lentokentän alueelle ja lukitsi itsensä lentokoneeseen, jota valmisteltiin lähtemään. Lennolla oli määrä palauttaa 60 ihmistä Nigeriaan ja Ghanaan. Osan turvapaikkaprosessi oli kesken.
– Lennolla oli määrä olla ihmisiä, joiden tiesimme olevan kuolemanvaarassa tai vaarassa joutua vainon tai kidutuksen uhreiksi, kertoo Edward Thackle, yksi aktivisteista.
– Sisäministeriön brutaali toiminta perustuu tavoitteisiin ja repii erilleen perheitä ja yhteisöjä. Tiesimme, että järjestelmä on ongelmallinen. Lisäksi tiesimme yksittäisten ihmisten tapauksista, kuten naisesta, joka on lesbo ja jonka aviomies uhkasi tappaa tämän Lagosissa.
Stanstedin protestoijat saivat terrorismituomion.
– Tiesimme myös, etteivät ihmiset saa asiaansa oikeuteen [kun heitä ollaan karkottamassa]. Oikeusapua leikataan, he eivät saa asianajajaa, turvapaikkahakemusten käsittelyä kiirehditään. Oikeutta ei ole, ja karkotusjärjestelmä on brutaali, väkivaltainen ja rasistinen, Thackle jatkaa.
Nyt, lähes kaksi vuotta myöhemmin 11 ihmistä, joiden olisi pitänyt olla lennolla, on edelleen Britanniassa. Kahdelle on myönnetty oleskelulupa turvapaikkahakemuksen ja yhdelle sukulaisuussuhteen perusteella. Kaksi on paljastunut ihmiskaupan uhreiksi.
Tuomiot tulivat,
mutta ei vankeutta
Viime joulukuussa aktivistit, jotka tunnetaan nimellä ”Stansted 15”, tuomittiin lentokentän vaarantamisesta. Kyseessä on harvoin käytetty terrorismirikosnimike, josta enimmäisrangaistuksena on elinkautinen vankeusrangaistus – ennennäkemättömän kova syyte rauhanomaisesta suorasta toiminnasta.
Helmikuun 6. päivänä luetut tuomiot kuitenkin yllättivät: kaikki viisitoista säästyivät vankilalta. Sen sijaan heille määrättiin sadasta 250 tuntiin yhdyskuntapalvelua sekä ehdolliset vankeusrangaistukset niille, joilla on historiaa laittomasta suorasta toiminnasta.
Lievä tuomio ei kuitenkaan muuta rikosnimikettä.
Aktivistit totesivat tuomioiden julistamisen jälkeen, että ”epäoikeudenmukaisella terrorismituomiolla ja siihen johtaneella kymmenviikkoisella oikeudenkäynnillä on ollut syvä vaikutus elämäämme”.
”Tämä tuomio tulee rajoittamaan mahdollisuuksiamme työskennellä, matkustaa ja elää jokapäiväistä elämää. Ne, jotka hakevat täältä turvapaikkaa, kohtaavat kuitenkin vielä pahempaa: heidät saatetaan äärimmäiseen köyhyyteen ja heidän elämänsä välitilaan. Tätä tapahtuu joka päivä sisäministeriön säälimättömyyden takia.”
Säilöönotossa
ei ole oikeuksia
Britanniassa ei ole aikarajaa säilöönotolle. Turvapaikanhakijoita pidetään vankilamaisissa olosuhteissa odottamassa karkotusta, johon riittävät yhä heppoisemmat perusteet.
Ennakkovaroitusta ei usein tule, vaan ihmisiä haetaan säilöön kotoa tai otetaan kiinni viranomaiskäyntien yhteydessä. Turvapaikanhakija, tai jopa väliaikaisen päätöksen saanut, voi siis lähteä ko-
toaan rutiinikäynnille ja päätyä illaksi vankeuteen ilman tietoa sen kestosta – tai pahimmillaan suoraan lentokoneeseen kohti maata, josta on paennut.
– Säilöönotto on pahempaa kuin vankeustuomio, koska et tiedä, milloin pääset pois. Saatat olla siellä päivän, tai vuoden, tai kaksi vuotta. Tapasin naisia, jotka olivat olleet [säilöönottokeskuksessa] kaksi vuotta. Yksikin päivä on helvettiä. Näin asioita, joita en voisi uskoa: ihmisiä retuutettiin käsiraudoissa, kidutettiin, heille annettiin lääkkeitä [vastoin heidän tahtoaan].
Näin kertoo Fiona, joka toimii lontoolaisessa afrikkalaisten naisten ryhmässä. Naiset tukevat toisiaan turvapaikkaprosessissa ja kampanjoivat oikeuksiensa puolesta. Fiona puhui solidaarisuusmielenosoituksessa, joka järjestettiin Stansted-aktivistien oikeudenkäynnin ulkopuolella.
Fiona on itse ollut Yarl’s Wood -nimisessä naisten säilöönottokeskuksessa, eikä hänen puheitaan ole syytä olla uskomatta: vuonna 2015 Channel 4-kanavan dokumentti todisti vartijoiden rasistista kielenkäyttöä ja muutenkin epäkunnioittavaa käytöstä. He kutsuivat vankeja ”eläimiksi”, kieltäytyivät ottamasta terveysongelmia vakavasti, naureskelivat itsetuhoiselle käytökselle sekä kävelivät sisään naisten huoneisiin koputtamatta näiden ollessa alasti.
Yhä useammin karkotukset tehdään yön pimeydessä.
Yli puolet Yarl’s Woodin asukkaista on kohdannut seksuaalista väkivaltaa lähtömaissaan ja usein paennut sen takia.
Hätäiltyjä karkotuksia
yön pimeydessä
Stansted-protestoijat lukitsivat itsensä lentokoneeseen paitsi pelastaakseen joidenkin sillä karkotettavien hengen, myös kiinnittääkseen yhteiskunnan huomion joukkokarkotuslentoihin.
Brittihallitus on enenevässä määrin siirtynyt poistamaan ihmisiä maasta tarkoitukseen vuokratuilla koneilla, jotka lähtevät yön pimeydessä. Näin ollen karkotuksiin ei ole mahdollista puuttua sellaisin keinoin kuin Aino Pennanen Suomessa ja Elin Ersson Ruotsissa, jotka molemmat estivät pakkopalautuksen tavallisella reittilennolla kieltäytymällä istuutumasta. Aktivistien estettyä lentoa lähtemästä on lentoja siirretty myös sotilastukikohtiin.
Karkotuksia on myös toimeenpantu ilman riittäviä perusteita. Aktivistien estämällä lennolla oli henkilöitä, jotka olivat valittaneet kielteisestä päätöksestä ja valitusprosessi oli kesken. Huomattava osa – Stansted 15:n mukaan yli 40 prosenttia – valituksista hyväksytään. Hallituksen virallinen linja oli kuitenkin vuosikausia karkottaa ihmiset ensin ja käsitellä valitukset vasta sen jälkeen.
Paine karkotuksiin on kasvanut, kun sisäministeriön toimintaa on tehostettu. Maasta poistettavien henkilöiden lukumäärästä on tavoitteet. Maahantulohakemusten käsittelyssä luovuttiin haastatteluista vuoden 2014 tienoilla.
Aina maassa laillisesti oleskelevilla ei kuitenkaan ole asiakirjoja, jotka todistaisivat heidän historiastaan Brittein saarilla. Koska Britannia ei käytä virallista henkilötunnusjärjestelmää tai muuta keskitettyä rekisteriä, on virallisten papereiden säilyttäminen käytännössä ainoa tapa todistaa olevansa maassa laillisesti.
Keväällä 2018 sisäministeri Amber Rudd joutui eroamaan, kun kävi ilmi että Britanniasta oli karkotettu ihmisiä, jotka olivat asuneet maassa jopa vuosikymmeniä. Heitä kutsuttiin Windrush-sukupolveksi sen laivan mukaan, joka vuonna 1948 toi Karibialta vierastyöläisiä jälleenrakentamaan sodanjälkeistä Britanniaa.
Windrush-siirtolaiset saivat entisistä siirtomaista saapuvina automaattisesti kansalaisuuden. Vuosina 2009–2010 sisäministeriön arkistoissa kuitenkin tuhottiin heidän saapumiseensa liittyvät arkistot, joten kun maahanmuuttopolitiikka sittemmin alkoi kiristyä, ei monilla ihmisillä ollut todisteita siitä, että heidät oli yli puoli vuosisataa aiemmin kutsuttu maahan töihin.
Skandaali pakotti hallituksen pyytämään anteeksi vihamielistä politiikkaansa ja keskeyttämään karkotuslennot Karibialle. Ne ovat kuitenkin alkamassa uudestaan: samana aamuna, kun Stansted-aktivistit saapuivat oikeuteen kuulemaan tuomionsa, lähti Birminghamista koneellinen pakkopalautettavia Jamaikalle.
May lupasi luoda
vihamielisen ympäristön
Pääministeri Theresa May totesi sisäministerinä ollessaan vuonna 2012, että hänen tarkoituksenaan on luoda ”todella vihamielinen ympäristö” laittomasti maassa oleskeleville. Karkotuspolitiikka on osa sitä, mutta Britanniassa on Mayn johdolla muutettu muutakin lainsäädäntöä.
Vuokranantajia vaaditaan tarkistamaan vuokralaistensa lupa oleskella maassa. Pankkien täytyy ennen tilin avaamista tarkistaa, ettei asiakas ole laittomasti maassa olevien rekisterissä. Ajokortin omaavien status tarkistetaan säännöllisesti. Jopa lääkäreiden täytyy tarkistaa, että potilailla on lupa oleskella maassa.
Maahanmuuton valvonta on siis ulkoistettu eri yhteiskunnan osa-alueille. Kun kaikkien täytyy valvoa toisiaan, on lopputuloksena yhteiskunta, joka suhtautuu epäillen kaikkiin rodullistettuihin ja maahanmuuttajiin. Tämä on suuri muutos verrattuna monikulttuuriseen Britanniaan, joka vuosikymmeniä suhtautui maahanmuuttoon avoimesti.
Demokraattiseen yhteiskuntaan kuuluu mahdollisuus vastustaa kovenevaa politiikkaa, eikä aktivistien tuomitseminen terroristeina sovi siihen.
Stansted 15 totesivat tuomionsa jälkeen: ”Kun valtio käyttää julmaa terrorilainsäädäntöä rauhanomaisia mielenosoittajia vastaan, sieppaa ihmisiä kodeistaan aamuyöllä, vangitsee heidät ilman aikarajaa ja pakottaa heidät keskellä yötä lentokoneisiin, jotka vievät heidät mahdolliseen hengenvaaraan, jotakin on pahasti vialla. Meidän kaikkien tulisi olla todella huolissamme demokratiastamme ja tulevaisuudestamme.”