Gene Page/AMC

Pidätkö zombeista? Mitä jos ne haluaisivat keskustella kanssasi ennen aivojesi syömistä? Tällaisiin ystäviin pääset tutustumaan The Walking Deadin palatessa ruutuun yhdeksännen kauden puolivälitauoltaan.

Robert Kirkmanin sarjakuvaan perustuva tarina kertoo ihmisen selviämisestä zombie-apokalypsin jälkeisessä ajassa.

Sarjassa olennaista on sen ajoittain päällevyöryvästä toivottomuudesta sitkeästi versova ilo ja periksiantamattomuus: Niin kauan kun ihmisestä löytyy vielä ihminen, taistelu ei ole turhaa.

Niin kauan kun ihmisestä löytyy vielä ihminen, taistelu ei ole turhaa.

Yhdeksännen kauden alkupuolella sarjan päähenkilö Rick Grimes vammautui ilmeisen kuolettavasti ja aikasiirtymässä tutustuttiin Rickin jälkeiseen aikaan hänen johtamassaan Alexandrian kaupungissa.

Sarjan vahvuutena onkin alusta asti ollut sen todentuntuiset henkilöhahmot ja tieto siitä, että kuka tahansa voi kuolla milloin vain.

ILMOITUS

The Walking Deadin maailma on riipaisevan realistinen. Kenelläkään ei ole taikavoimia.

Kaikki paitsi ihmisen muuttuminen zombiksi on aitoa, eikä sarja vie mennessään pois sitä mielikuvitusta kutittelevaa vaihtoehtoa, etteikö sekin voisi muuttua milloin vain todeksi.

Alkukauden aikasiirtymässä saatiin esimakua zombien evoluutiosta. Kun aiemmin infektion seurauksena zombiksi muuttunut kansalainen menetti muodonmuutoksen yhteydessä älylliset toimintonsa, kurkistuksessa tulevaisuuteen nähtiin zombiejoukon kuiskailevan keskenään ja metsästävän ihmisiä organisoidusti.

Kauden jatkuessa oletusarvona on silti se, että ihminen pystyy vastaamaan uusilla ominaisuuksilla varustettuun uhkaan. Olemmehan kyenneet rauhanomaiseen yhteiseloon jopa keskustalaisten kanssa.

The Walking Dead. Fox ma 11.2. klo 22.00.


Hyvä lukija!

Kiitos, että luit jutun. Tämä juttu on kirjoitettu kotiin tilattavaan lehteemme.

Jokainen tilaus vahvistaa toimituksemme resursseja kirjoittaa luotettavia uutisia ja juttuja verkkoon.

Tilaa nyt Kansan Uutiset. Edistät moniäänistä journalismia!

Tarjoushintaan kotiin kannettuna 28 €/3 kk. Sähköinen digilehti alkaen 4,90 €/ kk.