Olympiakisojen järjestämisoikeuksista käytiin 1980–1990-luvuilla kovaa kilpaa, jossa Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) huippujohtoa lahjottiin yltäkylläisesti. Korruption isä oli KOK:n puheenjohtaja Juan Antonio Samaranch.
Olympialiikettä yritettiin uudistaa, mutta vaikeaa oli. KU kertoi 9.2.1999 uusista paljastuksista, jotka koskivat Manchesterin yritystä saada vuoden 2000 kesäkisat. KOK:n jäsenille järjestettiin luksuskohtelua jokaisen kiinnostuksen mukaan. Se ei välttämättä liittynyt mitenkään kaupungin kykyyn järjestää kisat.
Mistä kisoja havittelivat tiesivät KOK:n jäsenten mielihalut? Apuna olivat ammattimaiset lobbarit ja agentit, joita paikalliset hakukomiteat käyttivät. Yksi menestyneimmistä oli egyptiläissyntyinen entinen maajoukkuelentopalloilija Mahmoud Farnawani, jonka kerrottiin varmistaneen pohjoisafrikkalaisten äänet Salt Lake Cityn talvikisahakemukselle.
KOK:n jäsenille järjestettiin luksuskohtelua jokaisen kiinnostuksen mukaan.
Kisalobbareita ei syytetty laittomuuksista. Toimenkuvaan kuului tietää, onko KOK:n jäsen onnellisessa vai onnettomassa avioliitossa, lasten lukumäärä, mahdollinen uskonnollisuus, lempiruuat ja mieluisat puheenaiheet. Farnawanilla saattoi olla sormensa pelissä siinä, että KOK:n libyalaisen jäsenen poika pääsi utahilaiseen yliopistoon opiskelemaan 700 dollarin kuukausistipendin turvin.
Farnawani oli paikalla myös Sydneyn voittaessa Pekingin taistelussa vuoden 2000 kesäkisoista. Sydney voitti kahdella äänellä. Kummankin hinnaksi kerrottiin 70 000 dollaria. Ratkaiseva kokous oli Monte Carlossa syyskuussa 1993.
KOK puolestaan käytti PR-toimisto Hill & Knowltonia pyrkiessään kiillottamaan kilpeään. Kun KOK piti kriisikokouksen tammikuussa 1999 Lausannessa, PR-toimiston neuvosta toimittajia ei päästetty lähellekään, jotta olympiakomitean jäsenet eivät pääsisi pitämään improvisoituja tiedotustilaisuuksia. Kaikki KOK:n selvitykset päästettiin julkisuuteen vasta Hill & Knowltonin suodatettua ne.